tiistai 17. helmikuuta 2015

Blogiosoite muuttunut

Heipä hei!

Ilmoitusluontoinen tiedoitus: jatkossa uudet tekstit löytyvät oman, alkuperäisen sukunimeni mukaan nimetyn blogin takaa, kuten aiemminkin (vuonna 2010 ja sitä ennen). Eli paluu tuttuun ja turvalliseen! Muutos selkeyttää jatkossa omia suunnitelmia kuvitustöiden tekemisestä ja nettisivujeni uudelleenkäyttöönotosta, kun piti päättää mikä on se nimi millä jatkossa työskentelen.

Tämä blogi säilyy edelleen olemassa, mutta uudet tekstit päivittyvät tästä eteenpäin osoitteeseen 



Nimeä lukuunottamatta kaikki säilyy muuten ennallaan.

Tervetuloa seuraamaan jatkossakin!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Bemariblogi

Tervehdys täältä koulunpenkiltä!

Tulipa taas nuoruusvuodet mieleen, kun aamuhämärissä kävelin kohti koulua muiden reppuselkäisten kanssa. Merkonomiopintojen ohella on myös muita tulevaisuudensuunnitelmia tässä työn alla, jotka toivon mukaan etenevät tässä tasaisen varmasti. Kevään lähestyminen saa joka vuosi aikaan saman levottoman olon ja luovuuden puuskia, niin nytkin. Ja nyt niitä tarvitsee enemmän kuin koskaan, sillä selviytyäkseen joskus tästä viime aikojen vastoinkäymisten ja koettelemusten aikakaudesta sitä tarvitsee jotain muuta ajateltavaa ja suunniteltavaa. Tässä on nyt tuuletettu koko elämä pohjamutia myöten uuteen uskoon, mutta täytyy sitkeästi uskoa että edessä odottaa vahvempi minä, jota ei enää mitkään pienet vastatuulet taivuttele.

Yksi lisä näiden uusien tuulien joukkoon on yhteiset kuviot BMW-kerhon kanssa, ja touhu starttaa nyt tällä uudella blogilla, jota siis tämän oman henkilökohtaisemman blogini ohella kirjoittelen. Sieltä voi siis lukea kerhojaoksemme kuulumisia ja allekirjoittaneen omia autokohelluksia.

Blogin nimi on Kainuun kulmilta ja täältähän se löytyy:

Ei vain ajamisen iloa, kuten automerkin slogan särmikkäästi sanoo, vaan myös tekemisen iloa.
Siinä säästää pitkän sentin kun korjaamon sijasta käärii hihat ja kurvaa kerhotallille - ja onhan se sosiaalisestikin hauskempaa haastella siinä samalla samanhenkisten seurassa. Eikä yksin tarvitse päätään raapia, kun joukosta löytyy monta viisasta päätä pohtimaan pulmia.

Vianlukupuuhissa kerhotallilla

Tosin, tässä tuotetuntemuksen kurssilla, joka tänä aamuna täällä koulussa alkoi, opettaja kertoi BMW:n kehittäneen itsestäänohjautuvan ja kauko-ohjattavan auton prototyypin. Tekniikan kehittyminen on kiva juttu noin teoriassa, mutta liekö se sitä sitten aina myös käytännössä, jos autot alkavat ohjautua ja kohta varmaan myös korjautua itse. Kiva tulevaisuuden visio varmasti niille, joille autoilu on vain siirtymistä töistä kaupan kautta kotiin ja toisinpäin, mutta ihan mielelläni minä itse vielä sotken kynnenaluset öljyyn ja säädän manuaalisesti rattia sinne, minne mieli ikinä halajaa viedä.

Kivaa keskiviikkoa ja kevättuulia Kainuun kulmilta,

//Anu

p.s. sukunimi on suunnitelmissa vaihtaa tässä lähiaikoina takaisin aitoon ja alkuperäiseen ja tarkoitus on se sellaisena sitten pitääkin. Eli jatkossa löytyy sukunimellä Kovalainen, mutta tämä tässä lähiviikkojen tähtäimellä.


keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Autokerhoa ja alkaneen vuoden ajatuksia

Kuten varmaan jokunen noteerasikin, niin tämä blogi saa pienen lisäyksen itselle rakkaan autoharrastuksen puitteissa - virittelen tässä yhteisiä kuvioita Suomen virallisen Bemarikerhon, BMW Club Finnlandin (kyllä, kahdella n:llä saksalaisittain) kanssa; teen kerhon (tai tarkemmin sanottuna kerhon Kainuun jaoksen) toimintaa, tapahtumia ja muuta puuhaa tutuksi laajemmaltikin, ihan puhtaasta ilosta ja rakkaudesta näihin autoihin. Tarkoituksena on näillä näkymin ryhtyä pitämään kerhopuuhista päiväkirjaa virallisten (ja nyt vasta uusittujen) verkkosivujen kautta.
Mielenkiinnolla odotellen!

Koti-Kajaanin juttu huhtikuussa 2014

Kerhoon ovat tervetulleita kaikki ko. autoista kiinnostuneet, omistaa sellaista ei tarvitse. Meillä täällä Kainuussa on siitä aktiivinen jaos, että saimme liki vuosi sitten näillä nälkämaan leveyksille Suomen rajojen sisäpuolelle toisen kerhotallin - se toinen löytyy emojaoksen hallusta Uudeltamaalta. Muitakin jaoksia löytyy ympäri Suomen, mutta kerhotalleja ei ole vielä olemassa tämän enempää. Toivottavasti jatkossa niitäkin syntyy lisää! Kainuun talli tarjoaa kätevät tilat pienten remonttien tekoon, auton pesuun tai vaikka kokoontumisiin kahvinkeiton ja muun puuhastelun merkeissä. Aivan piakkoin käyttöön saadaan myös nosturi, joka siellä jo odottelee lopullista asentamista.

Joulukuussa julkaistussa Bemaristi -kerholehdessä oli kattavasti juttua kuluneesta vuodesta, koostimme jaospäällikön kanssa tekstimuotoon touhujamme ja mukaan lisäsin matkan varrelta ottamiani otoksia. Ilman kameraa kun en kauas tunnetusti karkaa, joten kuvamateriaalia kertyy ihan kivasti.



Mutta jotta ehkä joku muukin ymmärtäisi, mikä tässä touhussa vähääkään viehättää, niin avataanpas asiaa vähäsen. Ymmärrän nimittäin hyvin, että läheskään kaikki tallaajat eivät tajua, miksi tuhertaa yhtään ylimääräisiä tunteja sellaisen asian kuin auton parissa, saati sitten että hurahtaa johonkin tiettyyn merkkiin.

En oikein itsekään tiedä, mistä ja milloin oma kiinnostus BMW-autoihin lähti, mutta kiinnostus autoihin noin ylipäätään kumpuaa hyvin nuorelta iältä. Minulla ei ole koskaan ollut veljeä, ja jollain tapaa halusin korvata sen puutetta isälleni touhuamalla hänelle mieluisten askarten parissa. Syynäsin usein silmä kovana, miten isä rassautui konepellin alla, ja huomasin että autot ovat ihan mielenkiintoisia kapineita. Nuoruus kului silti suuremmaksi osin karvaisten hevosvoimien parissa, mutta kortti-iässä sitten myös moottorisoidut pollet alkoivat vetää puoleensa. Meillä oli kotona enimmäkseen takavetoisia autoja, ei Bemareita kylläkään, mutta kai siellä syntyi jonkinlainen viehätys niihin.

Jarrulevyjen ja -palojen vaihtoa kerhotallilla
Kun sitten ikää tuli lisää ja istuin itse ratin ja penkin välissä, kokeilin ajoa monilla eri autoilla. Ei ollut mitään tiettyä merkkiä, mille minua olisi aivopesty, joten tutuksi tuli laaja liuta erilaisia ajopelejä. Oli Volkkaria, Volvoa, Fordia, Toyotaa, Audia, Kiaa...uutta, vanhaa, vaikka mitä. Joskus, kun pääsin Bemarien kyytiin, niissä vain viehätti jokin. Vanhojenkin autojen varustelutaso oli verrokkeihinsa nähden ylivoimainen, laatuvaikutelma oli loistava, sporttinen imago vetosi ja takavetoisuus oli kiehtova lisä. Aloin tutustua merkkiin tarkemmin, ja huomasin ettei sen voittanutta vain löytynyt. Se vain vei mukanaan ja sille tielle sitten jäin.


Eka ikioma auto sitten olikin juuri tällainen mikä ajossa on nykyäänkin, 300-sarjan coupé. Monta ikimuistoista hetkeä ja kilometriä sen kanssa tuli vietettyä.

Alakuvissa näkyy molemmat ajokit, tasan samassa paikassa kuvattuna, Turun Runosmäen R-kioskin edessä - aikaa kuvien välillä on tosin kulunut kuusi vuotta.

Kuumina kesäpäivinä
Olen tykästynyt tähän autoon erityisen paljon, sillä se sopii omiin tarkoituksiin, on pieni ja ketterä, vähän äkäinen kuten kuskinsakin ;) 
Kuulinkin muutaman tuttavan toteavan ekan tällaisen hankittuani, että "olet sinä ainakin itsesi näköisen auton löytänyt", ja että "siinä on auto kuin kuskinsakin; molemmat tummia ja tulisia".
No joo.

Autot varmasti tulevaisuudessa vaihtunevat, mutta merkki ei ihan helpolla muutu - mihin ja miksipä sitä hyvää vaihtaisi. En silti sano että merkki olisi jotenkin maailman ylivoimaisin, mutta minulle sopiva. Ja tärkeintä on, että ylipäätään on mielenkiinnon kohteita, harrastuksia; ne pitävät elämässä kiinni ja tekevät siitä mielekästä. Oli se puuha kenellä tahansa sitten mitä tahansa, kunhan se tuo sisältöä ja iloa päiviin, millä muulla on väliä? Minulle autot ovat hyvin tärkeä osa elämää, toisille ne ovat vain siirtymisvälineitä paikasta toiseen, molempi tapa parempi.
Jos joku haluaa haaskata aikaa ja rahaa postimerkkien keräilyyn tai balettitunneille, tuskin se keltään muulta on pois, samoin tämän autoharrastuksen kanssa. Itselle se on tuonut paljon uutta sisältöä elämään; tapahtumia, tuttavia, ystäviäkin, mieleistä ajanvietettä. Ei se voi väärin olla jos se on kivaa!

Sitten vähän muita kuulumisia...

Tässä on tullut aloitettua opiskelut, ja suoritan parhaillaan siis merkonomin tutkintoa loppuun, joka jäi aikoinaan viittä vaille kesken kiinnostukseni karatessa yrittäjyysopintoihin ja toiminimen perustamiseen kuvitustöiden tekoa varten vuonna 2008.

Niissä merkeissä kuluu siis paljon aikaa tätä nykyä, välillä lähipäiviä koululla, etätöiden tekoa, näyttöihin valmistautumista ja työssäoppimista tutussa ympäristössä, eli Sillä Chic- ja Chicret -liikkeissä.

Ruokatunnilla "vakiopaikassa" Café Mokassa salaatilla...

...kun taas joinain päivinä sitä vain tarvitsee lounaaksi tällaisen - Murusen uutuus, skimba-kaakao.
Löydä kuvasta itse kaakao!
Näyteikkuna-näyttötehtäväprojektin toteutusta: työn alla vanerista väkerrettävät ikkunasomisteet
Mainoskyltit muotoutuu...
Näiltä kuvioilta liikenevä aika hurahtaa huomaamatta muiden harrasteiden parissa, kuvitustöiden teossa ja kuntoillessa. Hankin aivan liian monen välivuoden jälkeen sukset!

Nuorena olin hevosharrastuksen ohella himona hiihtämiseen, ja siinä missä muut kulkivat kavereilla yökylässä tai pyörivät kylillä, minä outona lapsena sivakoin suksilla pitkin petäjiköitä. Mielessä siinsi ajatus jopa kilpailemisesta, mutta peruskoulun päätyttyä ja muiden opiskelujen mullistettua arkea eri paikkakunnalla tuo haave huomaamatta hiipui. Sittemmin olen kaiholla katsellut talvisin latuja pitkin suhaavia onnekkaita ja ajatellut aina aloittavani tuon touhun uudestaan itsekin. Aina sitten saamattomuus tai muut sutinat ovat sössineet suunnitelmat ja kohta on ollutkin jo kevät. Ja kesä. Hiostavat helteet. Siinä ovat olleet mielessä ihan muut kuin hohtavat hanget ja hiihtopuuhat. Kunnes tuli taas syksy, ensilumi, ja talvi. Ja nyt viimein otin itseä niskasta kiinni oikein kovalla kädellä.

Suksikaupan kautta ja ladulle!

Suksi luistaa :)

Ensimmäinen kerta yli kymmeneen vuoteen oli karvan verran koominen ja kaoottinen, mutta kaikkien näiden vuosien vitkuttelun arvoinen kokemus.
Ihan mahtava tunne oli taas antaa lihasten laulaa latuja luistellessa ja ihailla samalla kuusikoiden kannattelemia lumikuormia puhtaanvalkoisessa metsämaisemassa. Takalisto otti pari kertaa tuntumaa tantereeseen kun luistelumallin suksilla sivakoidessa oli vähän alkukankeutta, mutta hauskaa oli! Aivan huippua, ja heti kun lihasparat toipuu rääkistä, vauhdilla takaisin tositoimiin :)

Kuva: Sports Trackerin sovellus

Kuntoilusta karvaisempiin ympyröihin, joita kissoiksikin kutsutaan.

Meillähän on ollut kissoja aina - jo ennen minun syntymääni, lapsuuden ja nuoruuden ajan ja aina aikuisiälläkin, lukuunottamatta muutamaa viime vuotta. On ollut kummallista olla kisutta, kun on tottunut siihen kehräävän karvapalleron kiehnäykseen kainalossa. Kissakuumetta olen joko kasvattanut tai tasoittanut, miten sen nyt ottaa, selaamalla suosikkirotuni ragdollin kasvattajasivuja. Tuo räsynuken mukaan nimetty naukuja on tuntunut omimmalta siitä asti, kun siitä ensimmäisen kerran menin kissakirjan sivuilta lukemaan - vaikken moisen rodun edustajaa ennen ole omistanutkaan. Kotona meillä oli lähinnä maatiaisia ja yksi norjalainen metsäkissakin, sekä tätä nykyä äidin hoivissa lyhytkarvaiseksi jäänyt maine coon.

Lähde: ragdoll-breeder.com

Ragdollissa on sitä jotain, sen letkeän leppoisa ja luottavainen luonne yhdistettynä verrattoman veikeään ulkomuotoon on sellainen kombinaatio, että meikäläinen on täysin myyty <3

Lähde

Haaveilen kovasti hankkivani yhden tällaisen (tai pari, kovin seurankipeitä kun ovat), kunhan vain elämäntilanne ja rahavarat sen sallivat. Halpojahan nämä eivät ole, 800-1000 e saa yhdestä kisusta köyhtyä, mutta ehkä vielä joku päivä...

Sellaista tänne Kainuun korpeen näin keskitalvella. Pieniä merkkejä kevään lähestymisestä voi oikein optimistisesti ajatellen jo havaita - ainakin valoisa aika on pidentynyt jo selvästi sitten pimeimpien joulunaikojen. Pian alkaa aurinko taas näyttäytymään ja jopa lämmittämään.
Sitä odotellessa!


Näihin tämän viisaan Kainuun Sanomista poimitun sitaatin myötä hyvää ja positiivisempaa talven jatkoa :)

//Anu

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Bonne année!



Terveisiä Pariisista!


Ja otsikon mukaisesti oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Reissu Ranskan pääkaupunkiin on onnellisesti (varsinkin tämän päivän uutisia seuranneena voi hyvin sanoa, että onneksi) takana, ja jalat tallaavat taas tuttua Suomen maaperää.
(Oli muuten tuo järkyttävä ammuskeluepisodi parin kivenheiton päässä hotellin kulmilta...)


Tässä jonkinlainen kuvakooste reissun varrelta. Aika kivastihan sitä taas 4-5 päivässä ehti kaupunkia näkemään, vaikka hurjan paljon paikkoja sieltä on edelleenkin näkemättä ja kokematta. Kauankohan aikaa siellä pitäisi viettää, että ehtisi edes nimellisesti käydä koukkaamassa jokaisessa kaupunginosassa ja turistioppaiden nähtävyyksissä, museoista puhumattakaan? Siinä vierähtäisi tovi jos toinenkin!

Kulkiessa löytyi myös BMW:n myymälä, joka tietysti piti käydä sekin tsekkaamassa. Ihan mielellään olisin vaihtanut paluulennon ajomatkaan manteretta pitkin jollain liikkeessä esillä olleista Bemareista ;)

Arc d'Triomphe eli Riemukaari ja Champs Elysee. Pakko tänne on näköjään joka reissulla ainakin kerran työntyä!



Concorden aukion kulmilla päivää paistatellen
Seinen jokimaisemia
Kanaalia ihastelemassa

Canal St. Martin

Tämän täytyi kaikesta päätellen olla Louis Vuittonin pääkonttori. Hulppea on, pakko myöntää. Varsinainen päämyymälähän on Champs Elyseen varrella.

Pont Neufin, Seinen vanhimman sillan kupeessa olevalta niemenkärjeltä lähtee turisteja kuskaavia laivoja. Kiva tapa päästä ihailemaan Seineä joelta käsin, itse tosin en vielä tälläkään reissulla moista kokeillut käytännössä, kuten en myöskään kiertoajelubusseja ole testannut kertaakaan. Jääpähän jotain koettavaa jatkoakin ajatellen!

Notre Damen ihmistungosta


Kahvilaelämää katujen varsilla



Creperie. Lettuja Nutellalla, banaanilla, sokerilla, hillolla, kermavaahdolla, vaiko sittenkin suolaisena?

Jos joku on katsonut joskus Midnight in Paris -nimisen elokuvan, allaolevat otokset saattavat näyttää etäisesti tutuilta.


Juuri näille rappusille Owen Wilsonin roolihahmo Gil istahti lepäämään eksyttyään kaupunkiin illanvieton päätteeksi, kunnes mutkasta hurautti esille vanha Peugeot kellon lyödessä keskiyötä.


Gil lähti hilpeissä tunnelmissa olleiden miesten matkaan, ja löysi itsensä pian keskeltä kultaista 1920-lukua Picasson ja muiden ajan nimekkäiden persoonien keskeltä. 

Tulipahan nyt sitten nähtyä sekin kuvauspaikka :)


Pariisi on pullollaan allaolevan kuvan kaltaisia, komeita ja prameita pytinkejä, joiden alkuperäisestä - sen paremmin kuin nykyisestäkään - käyttötarkoituksesta ei aina ole harmaintakaan aavistusta, mutta varsin vaikuttavilta ja mahtipontisilta ne näyttävät. Näitä on kaupungissa joka nurkilla niin paljon, että niitä ei oikein edes huomaa. Virkistävää visuaalista vaihtelua tylsiin ja rumiin betonielementtikyhäelmiin, joita täällä Suomessakin näkee liiankin kanssa. Joskus on panostettu rakennusten näyttävyyteen ihan urakalla!



Itse uusivuosi ei omasta mielestä ole mitenkään erikoinen Pariisissa, vaikka ihmeesti se näkyy väkeä vetävän. Tosin sellaista ajankohtaa tuskin onkaan, jolloin kaupungissa ei turisteja olisi, mutta nyt niitä tuntui olevan oikein erityisen runsain mitoin. Kävely Eiffelin lähistöllä uudenvuodenaattoiltana meinasi pukata pientä paniikkikohtausta päälle. Hälinää, meteliä, valtaisat ihmismassat, shamppanjapulloja ja rihkamaa kaupittelevat katukauppiaat. Omanlaisensa kokemus toki sekin, silti tuli pienesti ikävä ihan oman kotikaupungin ilotulitusta ja pakkasenpuremia poskia omia raketteja paukutellessa, kaikessa rauhassa ihmistungokselta.



Minulle suurinta huvia ihmismassojen keskellä hiprakassa haahuilun sijaan oli kulkea kameran kanssa pitkin poikin kapeita sivukatuja, ihastella pienten putiikkien näyteikkunoita, pysähtyä ja tarkkailla pariisilaisten elämää.




Sää suosi mukavasti, aurinko paistoi vaikkei juuri lämmittänytkään, ainoastaan yksi aamu oli sateinen. Ajattelin käydä silloin tekemässä kävelykierroksen Montmartren kukkulalle, joka olikin vielä aikaisesta ajankohdasta ja sateesta johtuen harvinaisen hiljainen. Yleensä sen valloittavat laumoina vaeltavat väkimassat, lähinnä Sacre Coeurin kirkkoa ja Place du Tertren taiteilijanaukiota kaipailevat. Boheemi kukkula kätkee sisäänsä paljon muutakin mielenkiintoista, kun vain malttaa hiukan kurkata turistirysien taakse.

Sumuinen sadeaamu Sacre Coeurin kukkulalta
Sacre Coeur
Katutaiteilija odottaa päivän ensimmäisiä asiakkaita saapuvaksi

Kovin oli tyhjä aukio vielä yhdeksän jälkeen aamulla

Taiteilija virittelee työvälineitä
Ai miten niin Eiffel-torni on tuotteistettu? Yksi lukuisista ja loputtomista matkamuistomyymälöistä...
Idyllisiä rakennuksia heti turistivirtojen takana Montmartrella


Yhdessä kohdassa Seineä sijaitsee hauska, kapea saarenkaistale keskellä jokea. Pitkää kävelykujaa pitkin pääsee niemennokkaan, jossa sijaitsee New Yorkin Vapaudenpatsaan pienoismalli. Alkuperäinen patsas on Ranskan lahja Amerikalle, ja se tehtiin juhlistamaan maiden vuonna 1776 alkanutta ystävyyssuhdetta.

Pariisin oma Statue of Liberty

Patsaalle johtava kävelykuja Ile aux Cygnesissä


Alakuvakollaasin ruokaotos on pienestä mutta mainitsemisen arvoisesta kulmakuppilasta räpsitty. Café Le Bistro -niminen kahvila-/baari-/ruokapaikka sijaitsi aivan hotellimme vieressä, saman rakennuksen kulmassa, ja siinä tuli poikettua moneen kertaan mahaa täyttämässä. Ruoka oli mutkatonta ja moitteetonta, mutta erityisesti hymyyn veti suun paikan ilmapiiri, joka oli peripariisilaisen sympaattinen. Tänne asti eivät turistimassat yltäneet, vaan paikalla aisti paikallisen, aidon ilmapiirin. Tarjoilija osasi muutaman fraasin suomea ja halusi opetella pari lisää, ja ilahtui joka kerta kun sisään poikettiin. Täyden kympin paikka, jossa on aivan pakko pistäytyä jatkossakin, jos (kun) reissuja Pariisiin vielä tulee, vaikkei hotelli sattuisi tuo sama sillä kertaa olemaankaan.



Siinäpä sitä lyhykäisyydessään...muutamaa mahanpohjaa kourivaa lentomatkaa, melko montaa croissanttia ja metropyrähdystä myöhemmin takaisin Kainuun kamaralla, ja paluu arkeen voi alkaa taas. 

Jos aihe kiinnostaa yhtään enemmälti, niin allekirjoittaneen kahden aiemman Ranskan-reissun blogikirjoituksia löytyy seuraavien linkkien takaa:

 Pala Pariisia (syksy 2013)
Reissuraporttia (talvi 2014, Pariisi)
Back in business (talvi 2014, Nancyn kaupunki)

Ehkä kaupunki on maineeseensa nähden hitusen yliarvostettu, tai sitten en osaa itse vain saada siitä kaikkea irti mitä monet muut, mutta kyllä tuolla kannattaa ainakin kerran elämässään käydä jos tilaisuus vain tulee. Varsinkin kulttuurinnälkäiselle tai rahakkaalle shoppailijalle kaupunki tarjoaa loputtoman määrän vaihtoehtoja. Itse pidän historian vahvasta läsnäolosta ja koristeellisista julkisivuista, kapeista kujista ja tunnelmasta, mikä löytyy kaiken kaupallisuuden ja ihmisvirtojen takaa, mutta minulle riittäisi pienemmätkin puitteet. Pysyvän jälken kaupunki on silti positiivisessa mielessä jättänyt muistoihin, ja tuskin tulen sanomaan ei jos tilaisuus siellä käymiseen tarjoutuu.

Au revoir & bonne soirée!

//Anu