Anu M

Roolileikkejä

2012-02-15T20:30:00.001+02:00

Tässä Mikkosten perheessä on ollut viime aikoina melkoinen tohina päällä. Hoidan lasta kotona, siinä sivussa suoritan turvallisuusalan opintoja loppuun, piirrän tilaustöitä, kuvitan Karistolle kirjoja ja kirjoitan omiakin kirjoja, mies käy töissä ja aina kun pystyy, hoitaa hän vuorostaan lasta. Välillä on delegoitava lastenhoitoa isovanhemmille, kun miehen työvuorot ja omat koulunkäynnit puskee päällekkäin. Toisia nähdään silloin kun muilta kiireiltä ehditään, joskus tuntuu ettei ehdi sanoa kuin aamusta huomenta ja illasta hyvää yötä. On myös huonoja päiviä, kun tulee tarpeettomasti tiuskittua tai kun ei välttämättä jaksa kaiken muun kuormituksen jälkeen jutella joutavia.

Kaiken sen kiireen keskellä kun välillä pysähtyy miettimään asiaa tarkemmin, niin sitä ymmärtää miten onnellinen osa tämä onkaan. Miten ihanaa on jakaa ihan tavallinen, vaikkakin ajoittain kiireinen arki jonkun kanssa. Kuinka mukava onkaan puurtaa muiden töiden parissa, kun tietää, että illalla pääsee tuttuun ja turvalliseen kainaloon. Kummasti sitä jaksaa touhuta, kun perusasiat ovat kunnossa.

Silti yhteistäkin aikaa tarvitaan myös parisuhteelle. Kun on kiireistä, sen merkitys korostuu ja se tuntuu entistä tärkeämmälle. Siksi se myös kannattaa käyttää laadukkaasti.
Lähdettiin tuossa esimerkiksi vasta ihan hetken mielijohteesta Katinkullan kylpylään uimaan kahden kesken, lapsen ollessa innokkaiden isovanhempien hoivassa yön yli. Köllöttely vierekkäin lämpimissä porealtaissa ja saunojen lämmössä, kiireetön ruokailu ravintolassa sekä keskittyminen hetkeksi vain puolisoon ja parisuhteeseen tekee kummaa arjen askareiden lomassa laiminlyödylle yhteiselle ajalle. Silti niinä kaikkina kiireisinäkin päivinä, kun hädin tuskin ehdin toivottaa hyvää työpäivää, voin olla luottavaisin mielin, sillä tiedän kiireiden tulevan ja menevän, päivien kuluvan mutta rakkauden pysyvän.

Ei siis liene ihme, että ylimääräinen aika tuppaa olemaan tiukilla. Siksi näidenkin sivujen päivitys on ollut välillä vähän mitä sattuu. Priorisointi onkin kaiken A ja O.
En tiedä koskahan sitä oppii olemaan laittamatta liian monta rautaa tuleen yhtä aikaa. Ihan kiva, että luovuutta ja inspiraatioita riittää, mutta äkkiä ollaan ongelmatilanteessa jos niitä ei osaa kanavoida oikein ja keskittää energiaansa yhteen asiaan kerrallaan. Kun nyt tässä sain loistoidean alkaa kirjoittaa kirjaa, niitä ideoita alkoikin tulla yhtäkkiä monen eri kirjan verran ja siinäpä sitä onkin sitten miettiminen, mitä laittaa toteutukseen asti ja mitkä jättää vielä hautumaan ettei koko helahoito leviä kaaoksena käsiin.

Sitten kun samaan aikaan pitäisi olla perillä sekä vartiointialan ydinasioista että vauvanruokasoseiden ravintosisällöstä, ollaan pian pulassa. Edessä olisi pian näyttö uhkatilanteiden hallinnasta, ja siinä ei auttane selittää, että oli se aika uhkaavaa, kun lapsi viskasi lelulla päin näköä. Vaaditaan yhdeltä ihmiseltä melko monta eri persoonallisuutta, alter agoa, voidakseen venyä kaikkeen. Yhtenä hetkenä piirtäjä, sitten vartija, kohta vaimo, siitä äidiksi ja kirjailijaksi. Sama tilanne on varmasti melko monella muulla. Onkin hauskaa joskus lääkärin vastaanotolla miettiä, mihin kaikkiin rooleihin tuo valkotakkinen, pokerinaamainen jäyhä mahtaakaan venyä vapaalla, viihteellä, harrastuksissa tai kotona. Meistä kun on moneksi!

Nyt taas oman roolin vaihto sujuvasti bloggaajasta äidiksi, kun lapsi haluaa huomiota :-) hyvää kevään odotusta kaikille, ja kaikki kynnelle kykenevät laskiaisen viettoon sunnuntaina Kajaanin kaupunginlammelle!

Hevoshaaveita

2012-01-21T16:45:00.000+02:00

Vuosi etenee ja päivät sen kun pitenee. Valoisa aika on jo selvästi pidentynyt kuukauden takaisesta, ja vaikka nyt tuntuukin synkältä, pian alkaa taas kevätaurinko lämmittää ja lumet sulaa. Ennen sitä nautitaan nyt talvesta.

Meillä talven iloja ollaan haettu pitkistä lenkeistä, ratsailta ja pikku-Minni on päässyt upouuden pulkankin kyydissä käymään. Miehen kanssa ollaan puhuttu myös hiihdosta ja laskettelusta, mutta ainakin toistaiseksi ovat vielä toteutusta vailla. Nehän olisivat sitä talviurheilua parhaimmillaan! Myös moottorikelkkailu kuuluu olennaisena osana talvenviettoon, ja sitä varmasti piakkoin taas pääsemmekin kokeilemaan. Kyllähän se on sillä lailla, että kun lähitulevaisuudessa muutto tästä asunnosta suurempaan tulee ajankohtaiseksi, ja jos löytyy hyvä paikka sopivasti taajaman ulkopuolelta, täytyy siihen taloon sitten harkita myös omaa moottorikelkkaa!

Miksikö sitten muuttaa maalle? Keksin varsin monta hyvää syytä.

Joka tapauksessa nykyinen asunto alkaa käydä kohtapuoliin ahtaaksi. Lisäksi olen maalta kotoisin ja siellä liki koko lapsuus- ja nuoruusikäni kasvanut. Myös mies viettäisi mieluummin maalais- kuin kaupunkilaiselämää. Ei tarvitsisi miettiä, miten omalla pihamaallaan olla, kun ei ole naapuri heti aidan takana tarkkailemassa. Tärkeimpänä; olisi mahdollisuus pitää eläimiä, varsinkin hevosta tai paria. Siitä lähtien, kun jouduin taannoin omasta hevosestani luopumaan, on mielessä ollut se ikuisuushaave palata näiden jalojen eläinten pariin. Toki tässä välilläkin olen sitä tehnyt, muiden hevosilla, mutta se oma ratsu odottaa edelleen jossain.

Ylläolevassa kuvassa entinen oma ratsuruuna Ironman, "Iiro"

Alla Hóll -tallilla valmistautumassa vaellustunnille issikkatamma Punahilkan kanssa

(oikealta nimeltään Rauðhetta frá Múlakoti)

Pahimpaan hätään tuli tuossa taas käytyä lievittämässä tätä tuskaa islanninhevostallilla. Samaisella, jossa jo pienenä tyttönä aloitin tutustumaan näihin nelijalkaisiin. Eikä tässä vielä kaikki - myös mies tuli innolla mukaan, ensimmäistä kertaa elämässään nousi ratsaille ja pysyi siellä onnistuneesti koko tunnin mittaisen maastolenkin ajan. Roteva Alvari jaksoi kantaa lastin kuin leikiten, ja itse ohjastin kauniin kirjavaa Punahilkka -tammaa. Saatiin vaeltaa kauniin lumisessa metsässä pienessä talvipakkasessa rauhallisesti käyntiä kävellen sekä myös vauhdikkaampien askellajien myötä. Islanninhevosilla on oma, ainutlaatuinen askellajinsa nimeltä töltti, jota ei muun hevosrodut hallitse, ja sen miellyttävämpää kyytiä ratsailta käsin on vaikea kuvitella. Nopeaa, mutta erittäin tasaista. Myös keinuvan laukan tahdissa päästiin metsäpolkuja taittamaan. Mahtavaa! Täytyy ottaa pian uusiksi ja joku kerta lähteä vaikka oikein pitkällekin vaellukselle. Mieskin innostui ja oli vailla jo seuraavalle reissulle, miettipä jopa paljonko oman karvaooppelin hankkiminen ja pitäminen kustantaisi. Toivottavasti ei siis ole mahdoton ajatus että meidänkin taloudessa olisi lähitulevaisuudessa poni tai pari sekä jokunen muukin karvaturri lisää, kissa tai koira ehkä. Niiden parissa olen lapsuuteni kasvanut ja siksi onkin hieman hassua olla nyt niitä ilman.

Hevostouhu jatkuu myös muissa merkeissä. Kuvitustyö Venla -kirjasarjan parissa jatkuu, joten pienten heppatyttöjen ja poikienkin kannattaa pysyä kuulolla! Lisäksi kehittelen mielessäni koko ajan omaa hevosaiheista kirjaprojektia, jossa en vain kuvita mutta myös kirjoitan. Se on kuitenkin aika alkuvaiheessa vielä, mutta toivottavasti tulee toteutusasteelle. Lapsena jo rahtasin kaksin käsin kirjastosta kotiin kaikki hevosaiheiset opukset mitkä vain löysin ja luin ne monta kertaa kannesta kanteen, joten mikäs sen mahtavampaa kuin päästä jakamaan uudelle sukupolvelle sitä iloa minkä itse vuosikymmen tai pari sitten koin. Mahtavaa! Vaikka tekisinkin työtä myös ihan tavallisilla aloilla, tulee luova puoli aina olemaan jonkinlainen osa elämää, ja toivottavasti siitä joskus tulisi vielä paljon nykyistä suurempi osa, mikseipä vaikka päätoiminenkin.

Oheisessa videossa hieman sanomaa niille, jotka väittävät että ratsastus on vain hevosen selässä istumista. Se nimittäin on kaikkea muuta ja lisäksi aivan erinomainen kuntoilumuoto! Ratsastajan reisille on moni jääkiekkoilijakin kateellinen. On aivan uskomaton tunne hallita 500-kiloista eläintä ja tehdä niin upean luontokappaleen kanssa saumatonta yhteistyötä.

Kaikin puolin hyvää keskitalven aikaa kaikelle kansalle!

Myötä- ja vastoinkäymisissä

2012-01-01T12:05:00.000+02:00

Vuosi vaihtui, mikä tarkoittaa myös sitä, että vuoden päivät vihittynä ovat siinä sivussa vierähtäneet. Näin ensimmäisen hääpäivän aikoihin syvennyin hetkeksi muistelemaan aikoja alttarilla. Mitkä ovat ajatukset nyt? Oliko järkee vai ei? Onko alkuhuumasta enää mitään jäljellä vai ovatko arjen rutiinit raivanneet kaiken rakkauden tieltään, kuten usein pelotellaan tapahtuvan suhteen virallistuttua? Onko naimisiinmeno yhtä kuin game over?

Vastaukset ainakin omalta osaltani tiedän toki pohtimattakin, mutta otan tuekseni myös muutaman otteen hääpäivänä vieraille jaetusta, askartelemastani häälehtisestä. Siinä oli yhden sivun täydeltä listattu, mitä on avioliiton taito. Kertaan muistinvirkistykseksi muutaman mielestäni oleellisimman.

Ei koskaan pidetä toista itsestäänselvyytenä.

Hyvä ohjenuora on se, että pyrkii lunastamaan paikkansa toisen vierellä yhä uudelleen ja uudelleen. Käytännössä tarkoittaa siis sitä, että pitää toista sen verran suuressa arvossa, että haluaa nähdä vaivaa pitääkseen parisuhteessa vireen yllä ja sanoillaan sekä teoillaan muistuttaa, miksi oli oikea valinta kumppaniksi.

Tämä on itsellä varsinkin ollut parisuhteissa aina kompastuskivenä; sorrun helposti pitämään muodostettua parisuhtetta päivänselvänä, ja olenkin joutunut tekemään työtä oppiakseni oikeasti pitämään arvossa sitä, mitä minulla on. Tätä nykyä se ei ole ollut onneksi vaikeaa, koska itsekin jopa tajuan löytäneeni tällä kertaa jotain ainutlaatuista, jota omaa tyhmyyttään ei todellakaan halua pilata. Se entinen, itsepäinen villikissa on ilmeisesti todellakin kesyyntynyt..

Seurustelu ei lopu kuherruskuukauteen, vaan jatkuu läpi elämän.

Nimenomaan. Allekirjoitan. En ymmärrä ajattelutapaa, jossa lopetetaan kaikki toiseen ja itseensä panostus kun "saalis on varma". Päinvastoin; sen merkitys kasvaa yhä enemmän mitä kauemmin suhde on kestänyt. Siteeraan myös tuntemattomaksi jäänyttä ajattelijaa: Onnellisen avioliiton salaisuus on rakastua useasti - samaan henkilöön.

Ei odoteta toiselta liikoja eikä etsitä täydellisyyttä.

Kukaan ei ole täydellinen. On valtavan tärkeää kyetä näkemään myös omat puutteet ja heikkoudet ja tehdä kompromisseja tarpeen vaatiessa. Parisuhteessa on nimensä mukaisesti kaksi eri osapuolta, joiden molempien merkitys on aivan yhtä tärkeä. Täytyy osata tiedostaa millaisista seikoista ei ole valmis tinkimään ja mitkä taas ovat vähäpätöisempiä.

Kohdataan yhdessä kaikki mitä elämä tuo tullessaan.

Jokaista mielenliikettä ja ajatusta ei tarvitse jakaa toisen kanssa - tarkoituksena on säilyttää kuitenkin kaksi erillistä ihmistä, jotka ovat päättäneet viettää elämänsä yhdessä. Elämässä tulee kuitenkin vastaan niin koettelemuksia kuin riemun hetkiäkin, ja ilman henkilöä jonka kanssa jakaa ne kaikki, ovat ne yhtä tyhjän kanssa. Yhteiset kokemukset, niin vaikeudet kuin onnen hetketkin, lujittavat parisuhdetta.

Annetaan toiselle tilaa kasvaa.

Ensiarvoisen tärkeää. Ei muuteta toista vastaamaan omia mielihaluja, vaan hyväksytään toinen sellaisenaan. Ihmiset muuttuvat vuosien saatossa. Suunnitelmat, mielenkiinnon kohteet, haaveet, elämänarvot, kaikki voi muuttua. Joskus parisuhteiden aikana osapuolet kasvavat erilleen niinkin paljon, että yhteisen tien päättyminen on väistämätöntä, mutta sekin on hyväksyttävä. Ei voi olla kestävää, saati onnellista jatkaa suhdetta, jossa mennään vain toisen pillin mukaan ja jossa .

Parisuhteessa itsenäisyys on tasavertaista, riippuvaisuus molemminpuolista ja velvollisuudet yhteisiä.

Tähän käy myös sanonta "kohtele toista niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". On tärkeää, ettei kumpikaan kuormitu taloudellisesti, henkisesti tai fyysisesti suhteettoman paljon, vaan kaikki jaetaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti tasan. Vanhanaikainen malli, jossa mies maksaa kaiken ja nainen hoitaa kodin, voi toimia jos molemmat ovat sen kannalla, toimivat vapaaehtoisesti ja arvostavat toisiaan ja toistensa roolia, niin ettei nainen joudu tuntemaan alemmuudentunnetta eikä mies koe kontrolloivansa tai olevansa ylemmässä asemassa hallitessaan perheen taloutta.

Pystytään antamaan anteeksi ja unohtamaan.

Mitäpä tähän lisäämään. Välttämätön taito, jos meinaa ikinä saada pysyvämpää parisuhdetta aikaiseksi. Joka ei tee virheitä, ei tavallisesti tee mitään muutakaan, mutta oleellista onkin ottaa niistä opikseen.

Ja oma vastaukseni alussa itselleni esittämiini kysymyksiin; menisin naimisiin milloin tahansa uudelleen, saman miehen kanssa tottakai. Vaikka vaikeuksiltakaan ei olla vältytty, päivääkään en vaihtaisi pois enkä mitään tekisi toisin. No okei, ehkä olisin valinnut sittenkin hiukan erilaisen hääpuvun tai jättänyt sanomatta muutaman hormonimyllerryksissä sanotun sanan, mutta kukapa ei - rakennusalan termejä siteeraten, pienet pintavauriot on helppo pakkeloida piiloon jos halua vain löytyy, kunhan kokonaisuus on kasassa ja muistaa katsoa niiden vinojen listojen ja repsottavien ruuvien sijaan suurempaa kuvaa. Pintarakenteitahan voi aina rukata, maaleja lisäillä ja tapetteja uusia (olisi jopa suotavaa), kunhan perustukset pysyy samana.

Minulla on pitänyt kulkea kivinen polku parisuhteessa elämisen pitkällä tiellä, ja tuskin sen koko oppimäärää tulen koskaan suorittamaan kunnialla läpi. En taatusti ole helpoimpia kumppaneita, vaadin parisuhteelta verrattain paljon enkä kuuna päivänä suostuisi elämään pintapuolisessa kulissiliitossa joissa ongelmia kasaantuu eikä niitä käsitellä, mutta ulkoisten seikkojen takia sinnitellään saman katon alla ja ulospäin esitetään onnellista perhettä - mutta hyvän parisuhteen eteen olen valmis taistelemaan ja pitämään pitkänkin suhteen pirteänä ja palkitsevana, sillä kuten elämäkin, myös parisuhde on yhtä suurta, pitkää seikkailua. Aina ei päde se väite, että vaihtamalla paranisi - sillä ajattelutavalla ei elämänsä aikana ehtisi muuta tekemäänkään kuin vertailemaan ja jahkailemaan. Se saattaa päteä puhelinliittymiin, sähkösopimuksiin, autoihin tai työpaikkoihin, eikä aina niihinkään. Ensisijaisesti kannattaa keskittyä miettimään, olisiko nykyiselle mitään tehtävissä - jos en vaihtaisikaan vielä uuteen autoon vaan käyttäisin nykyisen oikein kunnon huollossa, asentaisin uudet iskaritkin, niin johan vanhassakin kyyti paranisi. Vasta kun vaihtaminen on väistämätöntä ja elvytystoimenpiteet on käyty loppuun, kannattaa suunnata suosiolla katse kohti kaikkea muuta, mitä elämällä on tarjottavanaan. Kenenkään kynnysmatoksi tai sylkykupiksi ei kenenkään tarvitse ryhtyä.

Järkytyin pahanpäiväisesti nähdessäni mainoksia Suomeenkin rantautuneesta, pettämiseen yllyttävästä Victoria Milan -seuralaispalvelusta. Mietin, eikö mikään ole enää arvossaan. Kyseinen sivusto suorastaan kannustaa parisuhteessa eläviä hakemaan kauttaan salaseuraa: "Suomen ensimmäinen treffisivusto varatuille", "Yksitoikkoisen parisuhteen vankina?", "Ikävä intohimoa?", "Uutta sisältöä elämään - hanki salasuhde!", "Naimisissa olevia naisia ja miehiä vailla seuraa". Tähänkö on tultu? Kyseisen säädyttömän sivuston seinän kokoinen mainos suolsi sanomaansa pahennusta herättäen syksyllä Helsingin katukuvassakin. Istun tässä koneen äärellä naama punaisena suuttumuksesta, en keksi edes sanoja kuvaillemaan mitä ajattelen kun luen, miten sivusto askel askeleelta avustaa halukkaita liittymään joukkoonsa.

Tyydyn pudistelemaan päätäni ja toteamaan hiljaa mielessäni, että onneksi ongelma ei omakohtaisesti kosketa, samalla säälien kuitenkin niitä lukuisia, joiden puolisot haksahtavat houkutukseen. Enemmän säälittää kuitenkin se, että niissä liitoissa on selvästi laiminlyöty juuri ne perushuollot ja hoitotoimenpiteet joista äsken niin innolla vauhkosin.

Seuraukset ovat sitten tällaiset.

Juuri tästähän autokoulussakin aina puhuttiin. Vieläkin kaikuu mielessä vänkärin puolella pauhanneen opettajan iskostamat ohjeet, jotka pätevät hyvin muuhunkin kuin ratinsäätämiseen. Ennakointi, ennakointi ja ennakointi! Moni vaaratilanne olisi ennaltaehkäistävissä huolellisella ennakoinnilla. Hidastetaan vauhtia, arvioidaan tilanne ja selvitään siitä sujuvasti. Huolellisesti ennakoiva kuski kurvailee matkansa jouhevasti turhia jarruttelematta ja kaasuttelematta edestakaisin, samoin välttyy parisuhteessaan ennakoiva ja siihen panostava kaikelta siltä eestaas vatvomiselta ja arpomiselta joka muuten olisi ennenpitkää edessä kun alkuhuuma hälvenee ja arki koittaa.

Vannon ja vakuutan, että omassa parisuhteessa teen kaikkeni ennakoidakseni kaikki tällaiset uhkakuvat. Jos elämä sattuisi syystä tai toisesta joskus kasvattamaan eri polkuja kulkemaan, sille ei sitten mahtaisi mitään, mutta se on satavarmaa että omaa tyhmyyttäni ja laiskuuttani en liittoani (enää) pilaa.

Onnellista Uutta Vuotta 2012!

(oheiset kuvat ovat kuvaamiani Kajaanin kaupungin uudenvuoden ilotulitusnäytteitä)

Visiitti Virossa (ja muuta mukavaa)

2011-12-14T14:52:00.000+02:00

Joulukuu huitelee jo puolessavälissä, mikä tarkoittaa että kohta on tämäkin vuosi päätöksessään. Jälleen yksi, hieno vuosi elettyä elämää lisää, ja alkamassa on uusi, johon voi soveltaa kaikkea aiemmilta vuosilta kertyneitä kokemuksia ja oppeja.

Viime päivät opettivat esimerkiksi sen, että ei minusta olisi asumaan pk-seudulle. No, sinne ytimeen ainakaan. Tuskin pikkukummassa sivummallekaan. Mietin, että miksi. Mistä tuli se fiilis minkä siellä niiden päivien aikana kohtasin kun siellä miehen kanssa aikaa vietin. Monet sanovat, että se on se kiire mikä on liikaa. No, näkeehän siellä kiirettä jos menee keskelle kaupungin vilskettä. On ruuhkaa, ratikoita, autoja, ihmismassoja, ääniä, valoja ja vilinää. Hiukankaan syrjemmällä keskustasta se härdelli kuitenkin hellittää, mutta silti kaipuu kotiin iskee kahta kovemmin. Vaikka reissu oli kaikin puolin kiva ja sitä kuuluisaa kahdenkeskistä laatuaikaa tuli vietettyä nyt ihan urakalla, oli upea fiilis tulla taas takaisin Kainuun lumiselle maaperälle ja palata arjen rutiineihin. Kai se koti tosiaan on siellä missä sydänkin on, ja vaikka muuta koetan vakuutella itselleni, ei se nälkämaan korpiseuduilta hevin ole irtautumassa. Saapa nähdä tuleeko lähitulevaisuuden asuinpaikka vaihtumaan vai pysyykö entisellään, ilmassa on sen suhteen vielä kovin monta avointa kysymystä.

Juha Tapio esiintymässä Stockmannilla

Ravintolaruokiinkin voi näköjään kyllästyä, sillä viiden päivän kahviloiden, pizzerioiden ja ravintoloiden ruokalistojen testauksen jälkeen oli ensimmäisenä kotikamaralle päästessä mielessä kokata perinteinen makaronilaatikko. Vaikka tulipahan testattua mm. Dennisin kuuluisat pizzat, mutta kyllä kotiruoka on aina oma juttunsa! Silti Stockmannin herkkuosastolla kierrellessäni en voinut välttyä hetkelliseltä ajatukselta, josko sinä päivänä jos ja kun voittaisin lotossa, ostaisinkin kaikki ruuat valmiina enkä koskaan enää likaisi omia pikku kätösiä ruuanlaiton askareisiin. Viimeistään siinä makaronilaatikon äärellä se hetken hairahdus meni kuitenkin ohi, ja hyvä niin. Kokkikokeiluja siis tiedossa jatkossakin.

Tallinnan satamassa

Keliolosuhteet päättivät koetella visiittiämme Viron puolelle, sillä merellä myllersi juuri niihin aikoihin melkoinen myräkkä. Onneksi pahin ehti kuitenkin laantua ennen meidän laivan lähtöä, mutta kyllähän tuo aallokko silti meinasi kyytiläisiään keinutella. Suuremmilta pahoinvoinneilta kuitenkin vältyttiin ja reissu Tallinnaan oli oikein onnistunut. Kaikki aika maissa vaan meni ostosten tekoon, mikä on vähän sääli koska Tallinnassa olisi taatusti ollut paljon muutakin nähtävää. No, kesällä koittaa taas uusi reissu etelään joten josko kävisi kiertelemässä siinä samalla myös Viron puolella uudemman kerran, varsinkin vanha kaupunki kiehtoisi, mutta nyt sen näkemiseen ei aika eivätkä vuorokauden valoisat tunnit olisi riittäneet. Suunta Suomenlahden yli siis taas suvella!

Tallinnan valoja

Pitkästä aikaa muuten sivuhuomautuksena uusi Guess -päivitys: reissusta tarttui mukaan harmaa, komea Avignon Medium Box Satchel. Muuten ko. merkin veskavalikoima oli tällä kertaa omaan makuun vähän valju sekä Suomen että Eestin kamaralla.

Tuli tuossa aiemmin myytyä pois muutama kaappiin kertynyt Guessin laukku, mutta yhtä en, enkä myy, syystä että sillä on tunnearvoa. Juttu juontaa juurensa kevääseen, kun miehen kanssa luin lehdestä naureskellen, että rapakon takana on tapana tuoreen isän ostaa lapsensa äidille niinsanottu "push present", lahja kovasta synnytysurakasta. Huvittuneena Amerikan käytännöstä en olisi osannut arvata, että miespä osti sitten juuri tästä samaisesta hyvästä laukun. Ja se laukku pysyy, tiikeriraidallinen Guessin Bobcat.

Pohdinpa reissun mittaan muutakin. Jokaisen olisi hyvä joskus oikein ajan kanssa tutkiskella omaa sisintään, ja nyt (en tosin ekaa kertaa) päädyin pohtimaan omaa persoonallisuutta. Erilaisuushan on toki rikkaus, että sen puoleen minua ei ole koskaan haitannut se että joissain asioissa olen varsin omalaatuinen. Yhä vahvemmin vakuutun luonnehoroskooppien paikkansapitävyydestä. Kuvaus härästä voisi olla melkein suoraan kuvaus minusta. Rauhallinen, mukavuudenhaluinen, herkkä, taiteellinen, pitkäpinnainen mutta äärimmilleen ärsytettynä pelottavan pitkävihainen ja temperamenttinen. Minulta puuttuu jotenkin kyky jaksottaa tunteenpurkauksia tasaisemmiksi, sen sijaan tarkkailen sivusta aikani, venytän pinnaa pitkälle, niin pitkälle että se viimeinenkin pisara on jo ylitetty, ja sitten tapahtuu sellainen hallitsematon tunteenpurkaus että järkiajattelu on mahdotonta ja seuraukset usein peruuttamattomia. Ihmissuhteissa olen alkuun erittäin varauksellinen ja tuntemattomia kohtaan usein jopa turhan tyly, ennenkuin uskallan raottaa sitä kovaa kuorta joka peittää alleen hyvinkin herkän persoonan. En tiedä onko se vain henkilökohtainen ominaisuus, vai olenko tietämättäni antanut elämän muokata minusta sellaisen. Herkät ihmiset kun joutuvat tässä kylmässä maailmassa kehittämään itselleen jonkin puolustusmekanismin kaikelta pahuudelta, ja usein se tarkoittaa paksua panssarikuorta jonka sisään ei kukaan sivullinen pääse eikä näe. Ajan myötä siitä kuoresta kehkeytyy itsestäänselvyys jota ilman ei edes osaa olla. Jonkun ihmisen päästäminen lähelle vaatii siis paljon luottamusta, aikaa ja vaivaa, mutta se on silloin pysyvää lajia. Ehkä juuri siksi olen jopa raivokkaan lojaali läheisiä kohtaan ja juuri heidän loukkaukset ovat niitä jotka satuttavat pahasti, kun taas ulkopuoliset ihmiset ja heidän sanomiset tai tekemiset ovat yhtä kuin ilmaa.

Mitä sitten olen tähän liittyen pohtinut; onko tämä hyvä vai huono seikka? Ehkä kumpaakin, tilanteesta riippuen. Se on ollut hyvä keino suojella itseään ja auttanut erottelemaan oikeasti tärkeät ihmiset vähemmän tärkeistä - määrä kun ei koskaan voi korvata laatua. Toisaalta mietin joskus, menettäisinkö paljon, jos sittenkin ottaisin riskin ja olisin avoimempi ja vastaanottavaisempi kaikelle uudelle? Mottona on yleensä ollut kaikki "elämä on tässä ja nyt" -tyyliset päätelmät, mikä sotii tältä osin hieman tätä omaa toimintatyyliä vastaan. En vain ole kokenut tarpeelliseksi tai olennaiseksi sitä, että täysillä elämiseen omalla kohdallani kuuluisi myös varaukseton sosiaalisuus ja kaiken uuden vastaanottaminen, vaan minulla on ollut oma tapani ottaa elämästä ilo irti. Vanhassa vara parempi, mitä sitä hyvää muuttamaan, sanotaan, ja omalla kohdalla se on ollut toimiva tapa menetellä, mutta ehkä silti vaikka pienimuotoisena uudenvuodenlupauksena voisin yrittää höllätä hiukan, Mitä haluaisin kuitenkin muiden ymmärtävän, on se että en ole tahallani syyttä ilkeä tai ennakkoluuloinen ketään kohtaan, minulla on vain oma tapani elää tätä elämää kuten jokaisella muullakin on omansa, kaikki niistä ovat aivan yhtä oikeita.

Jotain iloista uutista loppuun; vuosikausien pääkivun ja lääkärirallin jälkeen on löytynyt jotain helpotusta tähän varsin viheliäiseen vaivaan. Olen nimittäin aloittanut fysioterapeutilla käynnin, hyvin tuloksin. Koko niska- ja hartiaseutu on niin pahasti jumissa, ettei ole mikään ihme jos pääkipu on vaivannut! Pari kertaa on nyt takana ja olo kuin eri ihmisellä. Täytyykin ottaa jatkossa tavaksi käydä säännöllisesti hierojan tai fysioterapeutin vastaanotolla, josko tästä vaivasta sillä pääsisi eroon tai ainakin vähemmäksi. Lupaavalta näyttää!

Tuomaan markkinat Senaatintorilla. Eikä lumesta tietoakaan!

Eteläinen Suomi on vielä vailla lumipeitettä, täällä Kainuussakin kelit on niin lauhat että vähän hirvittää hupeneeko hanget kokonaan mutta toivotaan, että jouluna olisi maa valkeana, olisi oikea joulutunnelmakin sitä myöten taattu. Hyvää joulun odotusta vaan jokaiselle!

Talven merkkejä

2011-11-22T16:26:00.001+02:00

Tulihan se lumi tänne lopultakin - ja suli välissä pariin otteeseen poiskin, sataakseen takaisin taas kohta uudelleen. Saa nähdä sulaako vielä montakin kertaa pois vai jääkö jo pysyväksi peitteeksi, mutta onpahan ainakin lupaava alku talvelle - ja joululle, joka jo kuukauden päässä häämöttää. Luvassa on siis kuukauden täydeltä aina yhtä ihanaa joulunodotusaikaa; askartelua, suunnittelua, lahjaostoksia, asunnon koristelua, jouluvalojen virittelyä, joulukinkun ja muiden jouluisten ruokien hankintaa ja mikä tärkeintä, rauhoittumista ja läheisten yhdessäoloa. Tänä vuonna joulu on aiempia merkityksellisempi, kun on itsellä lapsi jolle haluaa luoda joulutunnelman vaikka hän ei vielä sellaisesta mitään niin ymmärräkään tai ainakaan muista - mutta pitää taltioida ekan joulun hetkiä kuvin ja videopätkin vastaisen varalle katseltaviksi ja muisteltaviksi. Viime joulu menikin vähän murheellisimmissa merkeissä kun isän tila oli pitkin syksyä ja talvea epävarma, mutta nyt tunnelin päässä oleva valo on muutakin kuin se kuuluisa vastaantuleva juna ja voidaan kaikki keskittyä yhteiseen joulunviettoon.

Tässä välissä saattaa olla kirjoitusten suhteen hieman hiljaisempaa, syistä joita en nyt tässä lähde erittelemään, mutta jotka stressaa sen verran että tavanomainen hilpeä ja huoleton kirjoittelu ei ota onnistuakseen, teeskentely kun tunnetusti ei ole itseltä ikinä oikein onnistunut. Samaisesta syystä otin pientä pesäeroa sosiaaliseen mediaan eli Facebookiin ainakin toviksi aikaa, lähdin siis sieltä pois ainakin siihen saakka kunnes jaksaa ja pystyy taas tavalliseen tapaan vaihtamaan arkipäivän kuulumisia muiden kanssa. Toinen syy lähdölle sieltä oli se, että oli tarve kokeilla miltä tuntuu olla jonkin aikaa erossa virtuaaliyhteisöstä ja korvata kanssakäyntiä koneen välityksellä ihan oikeisiin tosielämän törmäilyihin, ihan kuin oli tapana aikana ennen vanhaan. Tulee herkemmin pidettyä niihin lähimpiin ihmisiin yhteyttä kun heidän kuulumisiaan ei näe sieltä suuren massan seasta. Ja onhan se aina mukavampi saada viesti tai soitto puhelimeen tai vastaanottaa vieras vartavasten kotiovella. Facebook on oikein käytettynä kuitenkin myös kätevä, sen kautta on helppo pysyä kartalla tapahtumista ja muista tärkeistä ja ajankohtaisista asioista; kunhan sen ei anna kokonaan korvata oikeita kontakteja ihmisten kanssa. Korvessa asuville tai muuten kiireisille se on ihan hyvä korvike kanssakäymiseen ihmisten kanssa, mutta nimenomaan vain korvike, ei korvaaja. Jokainen tarvitsee myös oikeaa olkapäätä tukemaan ja toisen ihmisen läsnäoloa riemuja jakamaan. Jos koko elämä rakentuu pääosin virtuaaliseen yhteisöön ja mielikuvaan, jonka haluaa muille itsestään sitä kautta rakentaa, alkaa koko elämä pian pyöriä kuvitteellisen kaksoiselämän varassa. Jokainen terve ihminen osaa varmasti vetää rajan siihen, mikä on vielä normaalia ja milloin touhu on karkaamassa käsistä, eikä hae itselleen hyväksyntää väärää kautta. Suotavaa olisi ettei suhteellisuudentaju sumentuisi vaan että tällaisia verkon yhteisöpalveluja käytettäisiin niin että se ei ota vaan pelkästään antaa.

Omaan elämään iloa tällä hetkellä tuo luonnollisesti eniten koko ajan kasvava ja kehittyvä pienokainen. Tekisi niin mieli jakaa kaikki kehitysaskeleet koko kansan kesken, kuten varmasti jokainen omasta lapsestaan ylpeä vanhempi, mutta lapsen yksityisyyttä kunnioittavana tämä ei tietenkään ole vaihtoehto. Tyydyn siis vain toteamaan että täällä on opittu jo ryömimään ja konttaamaan täyttä höyryä, pienestä vauvasta on kehittynyt ympäristöään innolla tutkiva utelias pikku seikkailija joka kohta jo istuu ja kävelee!

Tämä tältä erää, enemmän sitten kun oma tämänhetkinen tilanne antaa taas myöten puhua huolettomammin niitä näitä, juuri tällä hetkellä energia ja voimat täytyy keskittää muualle. Hyvää alkutalvea ja joulun odotusta!

Kuurankukkia ja pakkasaamuja

2011-11-12T11:09:00.001+02:00

Pikapäivityksenä kerrottakoon kuvin talvea enteilevien pakkasaamujen kauneus. Edelleen sitä lunta odotellessa.

Ja kuvauksessa on ollut apuna uusi hankinta; Canon EOS 500D -järjestelmädigikamera. Monen vuoden epäröinnin jälkeen se on nyt viimein hankittu. Ei muutakuin kovaa kuvaamista!

Pari asiaa parisuhteista

2011-11-07T19:13:00.002+02:00

Marraskuu, eikä lumesta tietoakaan, vieläkään.

Tunnelmaa löytyi kuitenkin senkin edestä legendaariselta Naapurivaaran tanssilavalta nyt lauantai-iltana, kun Yölintu kävi viihdyttämässä kansaa. Miehen kanssa otettiin pienimuotoinen irtiotto arjesta, kun lapsi vietti laatuaikaa mummolassa ja me vietettiin iltaa ravintolaillallisen, kekritapahtuman ja tanssi-illan merkeissä. Kivaa oli, vaikka tuli huomattua sekin miten tottunut sitä on jo perhearkeen kun vähän väliä iski kaipaus lapsen luo, ja kotikin ilman tavuja puhumaan oppineen pienokaisen ääniä ja touhuamista tuntui kovin tyhjältä. En olisi uskonut vielä pari vuotta sitten sanovani näin, mutta on se vaan niin ihana kun on pieni vauva talossa, jotain minkä vuoksi tosissaan yrittää ja joka tuo pelkällä olemassaolollaan iloa ja valoa sateisiin ja pimeisiinkin päiviin. Tuli kuitenkin saatua myös miehen kanssa kunnolla kahdenkeskistä aikaa ja puhuttua kaikenlaisia asioita halki, muisteltua alkuaikoja ja jopa tanssittiinkin jokunen biisi Simo Silmun tahtiin, vaikka lavatanssit eivät meidän kummankaan se kaikkein omin juttu olekaan. Mutta kivaa oli, ja se kai se on tärkeintä!

Kajaaninjoen ranta

Joulukin sen kun lähenee. Nyt se tuntuu itse perheellisenä ollessa ehkä vieläkin merkityksellisemmältä kuin ennen, vaikka aina olen innokas joulupersoona ollut - vaikka oma lapsi on vielä kovin pieni, sitä muistaa itse omasta lapsuudesta miten mahtavaa aikaa joulu oli ja sitä haluaa itse luoda omalle jälkikasvulle vähintäänkin yhtä hienot muistot. Vaikka maa onkin vielä mustana ja aikaa puolitoista kuukautta, on jo kiva odotella ja valmistautua jouluun askartelemalla joulukortteja, kaivamalla pikkuhiljaa jouluvaloja kaapista ja suunnittelemalla miten yllättää läheisiä ihmisiä.

Linnanrauniot kekri-iltana

Pohdinpa taas tuttuun tapaan kaikkea syvällisempääkin. Tällä kertaa pyörittelin mielessäni ihmissuhteiden kovin monimutkaisia kiemuroita - niistä haastavimpia ovat usein parisuhteet. Kalikka ei nyt kolahtanut omalle kohdalle - tai no tavallaan joo, mutta ei nykytilanteeseen, siihen olen täysin tyytyväinen. Menneisyydestä löytyy kuitenkin kokemuksia, jotka aina silloin tällöin pistävät pohtimaan tällaisia.

Sellaista parisuhdetta ei olekaan, jossa ei olisi mitään riitoja tai koettelemuksia. Ylä- ja alamäet kuuluvat asiaan. Joskus joudutaan käymään läpi raskaitakin asioita. Sen sijaan on paljon asioita, jotka normaaliin parisuhteeseen eivät todellakaan kuulu. Näistä esimerkkinä niin henkinen kuin fyysinenkin väkivalta; toisen satuttaminen, lyöminen, alistaminen, uhkailu, vähättely, kontrolloiminen. Jokainen tervejärkinen allekirjoittaa tämän. Usein ihmiset sanovat, että jos kumppani lyö, se on suhteen loppu, the end, kerrasta poikki. Minähän en sellaista katsoisi! Ei muuta kuin lusikat jakoon ja soromnoo! Totuus on kuitenkin usein toinen - vahvatkin mielipiteet usein laimenee kun asia osuu oikeasti omalle kohdalle. Ihminen on yllättävän anteeksiantavainen ja unohtavainen, kun oma kumppani tekee jotain sellaista mitä koskaan aiemmin ei edes ajatustasolla uskonut hyväksyvänsä. Monesti sitä heittäytyy puolustuskannalle ja jopa kieltää koko tapahtuneen. Joillekin tulee tarve kahta kovemmin kiillottaa perheen tai parisuhteensa kulissikuvaa ulospäin, ikäänkuin hävetäkseen sitä että itse antoi sellaista tapahtua. Mitä enemmän syitä on pysyä yhdessä - avioliitto, yhteinen laina, lapset - sitä enemmän sitä ottaa paskaa niskaansa. Kerrasta poikki -ajattelutapa jää helposti unholaan. Rakkaus on suuri voima - niin suuri, että ihminen kuvittelee helposti pystyvänsä muuttamaan toisen paremmaksi ihmiseksi ja uskomaan parempaan tulevaisuuteen, vaikka edes se ei sentään ihmeisiin pysty.

Itse olen osaltani sortunut joskus samaan. Sitä kun on niin kiintynyt tottumuksesta toiseen pitkän yhdessäoloajan aikana, niin sitä yrittää automaattisesti kaikkensa ja odottaa aikansa asioiden korjaantumista. Henkiselle tai fyysiselle väkivallalle, jota aiemmin ei olisi hyväksytty, haetaan nyt ymmärrystä ja mietitään, provosoinkohan jotenkin, oliko se minun syy? Onko minussa vikaa kun hän lyö tai haukkuu? Liian paljon on kuitenkin liian paljon. Omalla, itsepäisellä luonteella se viimeinen pisara tulee varmasti paljon aiemmin kuin monella muulla vaikka mitään varsinaista, varsinkaan fyysistä väkivaltaa en suuremmin ole onneksi kokenutkaan, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ihan tarpeeksi paskaa minäkin otin vastaan ennenkuin ymmärsin, että tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. Yrittää täytyy, mutta ihmeitä on turha odottaa. Elämä on aivan liian lyhyt. Kenenkään ei tarvitse sietää ilkeitä sanoja, iskuja, ulkopuolisten paineita, mitään mikä on esteenä sille että voisit hengittää vapaasti ja elää omaa elämääsi, olla oma itsesi, niin sinkkuna kuin suhteessakin. Mikään uhraus ei ole sen arvoinen että kannattaisi luopua omasta elämästään, itsestään, muuttua joksikin toiseksi tai elää vain jotakuta toista varten. Kompromisseja joutuu tekemään jokainen parisuhteeseen mielivä, mutta itseään ei tarvitse lähteä muuttamaan. On aivan eri asia myöntyä toisen mieliksi katsomaan romanttisen leffan sijasta toimintaa tai perua joku oma meno siksi että löytyisi aikaa yhteiselle illalle, kuin että luopua rakastamastaan harrastuksesta, työstä tai unelmistaan toisen vaatimusten alla.

Aivan liian monta kertaa olen kuullut tarinoita, miten ei ole uskallettu ottaa sitä ratkaisevaa askelta ja lähteä, vaikka väkivaltaista tai muuten onnetonta suhdetta olisi takana vuosikausia, jopa vuosikymmeniä. Puhutaan kerta toisensa jälkeen, että pitäisi lähteä, pitäisi tehdä asioille jotain, pitäisi uhkailujen sijasta oikeasti toteuttaa, mutta tyydytään kuitenkin tilanteeseen. Mietitään liikaa käytännön asioita - miten tullaan rahallisesti toimeen, miten lapset pärjäävät, mitä sukulaiset ja tuttavatkin sitten ajattelevat, jos ero tulee? Totuus kuitenkin on, että asiat kuitenkin järjestyvät aina jotenkin. Ihmisten arvostelua ei kannata ottaa kuuleviin korviinsa - se puhe tulee yleensä juuri niiden suusta, joilla itsellä ei riitä rohkeutta samaan ja jotka itse elävät muiden mielipiteiden ja olettamusten mukaan ja joilla ei itsellä ole tarpeeksi intoa taistella omien unelmiensa eteen.

Itselle on vaikein paikka ollut se lähtemisen suunnittelu. Kun siitä on edetty jo toteutusasteelle, on tilalle tullutkin suuri helpotuksen tunne. Vaikka se ruljanssi on ollut raskas, se kaikki kannatti käydä läpi. Sinä aikana, kun moni pohtii uskaltaako lähteä vai ei, jossain Se Oikea voi odottaa ottajaansa. Ja jos luulit, että väkivallan uhri on aina nainen, olet väärässä. Hyvin usein myös mies on se, joka kärsii. Tasa-arvolla on myös käänteispuolensa, valitettavasti.

Sellaisia ajatuksia minulla. Mikään absoluuttinen totuus se tuskin on, mutta rehellinen näkemys omasta mielipiteestä ja siitä, miten itse koen haluavani elää tämän elämän. Päivä kerrallaan, iloiten jokaisesta hetkestä. Jokainen eläköön itse elämänsä miten haluaa. En koe tunnontuskia jos joudun jättämään taakse sellaisen elämän, joka vain ottaa muttei koskaan anna takaisin. Joka vain kuluttaa ja polttaa loppuun, ja joka tekee minusta täysin vieraan itselleni. Tällä hetkellä minun ei edes tarvitse murehtia sellaista omalla kohdalla, enää - ja on sellainen pieni tunne, että tuskin tarvinnee jatkossakaan. Toivottavasti saman tunteen kokisi myös mahdollisimman moni muu, joka tälläkin hetkellä ehkä pohtii, onko sittenkään tehnyt tarpeeksi elääkseen elämäänsä niin kuin haluaisi.

Ensilumia edelleen odotellen, hyvää marraskuuta!

Ensilunta odotellen

2011-10-30T23:31:00.003+02:00

Sanoista tekoihin - tuli lopultakin aika lunastaa jo kauan puhutut puheet järjestelmädigikameran hankkimisesta ja nyt sen tein. Viimeinkin. Johan sitä suunnitellessa taisi vuosi tai useampikin vierähtää. Mitäänhän minä en niistä tiedä, mutta jostainhan se on aloitettava. Canonille jostain mystisestä syystä uskollisena tilasin EOS 500D:n ja nähtäväksi jää millaista jälkeä tällainen ammattikuvauksen amatööri saa aikaan.

Nuorena naureskeltiin siskon kanssa vanhemmille, jotka eivät osanneet kännykkää käyttää, tietokoneesta puhumattakaan. Mehän osattiin, olihan siinä ekassa Nokian 5110:ssä ihan matopeli ja kaikkea. Tilattiin logoja ja soittoääniä - muistan, että seuraavassa 3110:ssä oli oikein Irwinin Rentun ruusu soittoäänenä. Oli se jännää, oltiinhan me totuttu soittelemaan kavereille aina vaan lankapuhelimesta. Nettiäkin käytettiin kuin vettä vaan, etupäässä Kissin chatissa pyörittiin. Oltiin niin mukana kehityksen kelkassa, että.

Entäs nyt? Myönnän, että voisin seurata aikaani ehkä paremminkin. Olen melkein poikkeuksetta pihalla kuin lumiukko katsellessani nykylasten häikäiseviä tekniikan taitoja. Monilla kavereillakin on kalliit älypuhelimet, minä pidän itsepintasesti kiinni omasta vähemmän älyllisestä, "kunhan sillä voi soittaa niin se riittää". Hups, kuulostan ihan omilta vanhemmiltani aikoinaan. Miten tässä näin kävi? Nauraako oma tyttö minulle kymmenen vuoden päästä, miten "äiti on ihan kalkkis, ei se tajuu". Vähänkö noloa.

Mut hei, vielähän tässä on aikaa ottaa kehitystä kiinni. Vaikka siitä uuden kameran käytöstä on ihan hyvä aloittaa. Hankkivathan vanhemmatkin viimein ne kännykätkin ja äiti oppi jopa kirjoittamaan tekstiviestejä, joten eiköhän minullakin ole ihan kohtuulliset mahdollisuudet päästä jyvälle nykymenosta. Maailma kehittyy, ja minä sen mukana.

Sen verran sain kuitenkin kehityttyä, että tuunasin vähän omia nettisivuja. Nykyään vanha tuttu osoite toimii rinnakkaisdomainina, virallisesti sivut löytyvät osoitteesta www.anumikkonen.com. Logokin meni uusiksi nykyisen sukunimen mukaisesti ja sivut muutenkin uusiutuivat hienoisesti. Käykääpäs tsekkaamassa! Itse palvelut eli piirrostyöt toimivat edelleen ihan entisellään.

Sain muuten nyt aivan loistavan idean. Ihan mahtifiilis on se, kun keksii ihan yhtäkkiä jonkun jutun mistä innostua. Tarkemmin en kehtaa vielä asiasta kertoa koska se on suunnitteluasteella ja kehitysvaiheessa, mtta työstän sitä koko ajan. Sen verran sanon, että kyseessä on sarjakuva. Miten vaan muulta tekemiseltä ja menemiseltä ehdin, aion piirtää siinä ohella myös tätä uutta sarjista, johon sain ainakin omasta mielestä kivan idean tässä yllättäen. Katsotaan miten homma etenee! En malta odottaa että pääsen siitä vähän enempi kertomaan, mutta vielä ei huvita hurjia huudella.

Lokakuu on vaihtumassa marraskuuksi mutta syksy sen kun jatkuu tasaisen leutona. Pakkasista ei ole tietoakaan, paitsi joskus myöhäisen illan tai aikaisen aamun tunteina kun pieni kuura on kerrostunut auton ikkunoihin. Huomaatteko, ei sellaista allekirjoittaneen päivitystä, joka ei jotenkin sivuaisi senhetkistä säätilaa. Mutta kun se on niin mukavaa! On kiva fiilistellä kulloistakin vuodenaikaa ja säätä. Olen ihan liian koukussa kaikkeen, mistä voi saada jotain elämyksiä, eikä siihen aina tarvita paljoakaan. Yksi helpoimmista ja parhaimmista keinoista on elää hetkessä ja nähdä se, mikä on juuri siinä nenän edessä - ja nauttia siitä.

Innokkaana jouluihmisenä jatkan täällä lumen odotusta ja kaikkea vuoden parhaimpaan ajankohtaan - juuri niin, jouluun - liittyvien suunnitelmien tekemistä.

Syksyn jatkoja!

Muuttohaaveita ja Muumimukeja

2011-10-20T10:28:00.004+03:00

Syksy sen kun etenee, ja talvi sen kun lähenee. Lähestyvä kylmyys on riisunut puut alastomiksi, luonto ikäänkuin odottaa jotain tapahtuvaksi. Se jokin on ensilumi. Pian se sataa, sulaa ehkä pois, mutta pian sitä on puhtaanvalkoisena vaippana kaikkialla.

Muumit kuluttivat talven omalla tavallaan; nukkumalla. Luonto lumen alla odotti horrostilassa kevättä ja heräämistä uuteen kukoistukseen, joten Muumitkin kai katsoivat parhaaksi tehdä samoin. Välillä nekin tosin havahtuivat hereille kesken kylmimmän kauden huomatakseen sen taianomaisen kauneuden,

Minä tarvitsen kaikki neljä vuodenaikaa.

Tummanpuhuvan talven, hohtavat hanget, purevat pakkaset, hennot hiutaleet ja räiskyvät revontulet. Joulunajan odotuksen, lahjojen suunnittelun ja askartelun, tunnelmallisen savusaunan aattoiltana, palvatun kinkun, piparkakun huumaavan tuoksun, tuoksukynttilät ja kimaltavat koristeet kuusen oksilla. Joulupukin kuumalinja, joulurauhan julistus ja Lumiukko taustalla televisiossa pyörien. Perhe ja sukulaiset kerääntyneenä yhteen syömään ja juhlimaan.

Kevättä ennakoivan auringon ensimmäiset lämmittävät säteet kovilla hangilla, pilkkijät järvien jäällä kaloja narraten, polanteiden alta pilkistävät pikitiet, pitenevät päivät ja valoisuus, orastavat hiirenkorvat koivuissa ja suloisesti solisevat kevätpurot, ensimmäiset voikukat ja leskenlehdet tienvierustoilla.

Loistoonsa puhkeava kesäinen luonto, uudet perunat, keskikesän juhla juhannustaikoineen, saunoineen ja kokkoineen, grilli-illat ystävien kesken, luonnonkukkien väriloisto, valoisat kesäyöt jolloin koko maailma tuntuu pysähtyvän, kuikan huuto järven selän yli, nouseva usva öisen vesistön ylle, aamuyön tunteina syöttiin nappaavat kalat. Vastaleikatun ruohon tuoksu, polttavan kuuma hiekka varpaiden alla, lasten riemunkiljahdukset uimarannalla, iltauinti viileässä järvivedessä, kaikki ne ihanat kesätapahtumat joita on jokainen paikkakunta pullollaan. Heinäsirkkojen sirinä heinikoissa, ukkosmyrskyn jylinä ja taivaalla sinkoilevat salamat, tuoreet koivuvastat, kesämökit ja karavaanarit. Kiireettömät, lomailevat ihmiset, ensimmäiset mansikat ja niistä tehty kermakakku.

Kierron päättää pimenevä syksy, räiskähtelevä ruska upeissa värisävyissään, arkirutiinien palaaminen, lämmittävät huovat ja villasukat, kaakaomukit ja hyvä kirja. Kypsyvät marjat metsissä, raikkaat, pakkasenpuremat aamut ja ensilumen odotus.

Kaikkia näitä yhtä innolla odotan ja kaikista niistä nautin tasapuolisesti. Onneksi meillä Suomessa on etuoikeus siihen.

Muumeja kun tuossa alussa sivusin, niin jatkanpa hieman samalla teemalla; jo ties monettako vuotta keräilen Muumimukeja, välillä enemmän ja välillä vähemmän innokkaasti. Nyt tuli taas sellainen vaihe, että hankin useamman mukin kokoelmiin kerralla. Onpahan ainakin jonkinlainen pesämuna Minni-tytölle joskus aikanaan, kun kyseiset mukit tunnetusti kasvattavat arvoaan ajan myötä. Kallein Muumimuki johon itse olen törmännyt, on vuoden 2004 erikoiserä Tove Janssonin nimenomaan Fazerille suunnittelemaa mukia jota on voinut ostaa hetken aikaa Helsingin Kluuvikadun Fazer-myymälästä. Niitä on muistaakseni tehty 400 kappaletta ja yhdellä sellaisella oli huuto.netissä vastikään yli 2000 euroa hintaa. Niinsanotut "tavallisetkin" Muumimukit, jotka ovat joko poistuneet tuotannosta tai olleet myynnissä vain hetken aikaa (kausimukit) nostavat arvoaan nopeasti. Muutaman vuoden takaisista kausimukeista pyydetään helposti 50-100 euroa kappaleelta, vanhemmista erikoismukeista satojakin euroja. Keräilystähän tässä on kyse, ja kun koko ikäni olen jotain keräillyt aina pullonkorkeista postimerkkeihin niin tämä on luontevaa jatkumoa tälle tavalle. Mitään täydellistä kokoelmaa en tavoittele, mutta jos edes kaikki lähivuosien mukit keräisi talteen arvoaan kasvattamaan.

Mukeista muuttoajatuksiin. Jopa minä, piintynyt ja paljasjalkainen kainuulainen olen mielessäni sulatellut jo tovin aikaa ajatusta muista maisemista. Nälkämaan vaarat toki ovat sitä ainoaa oikeaa kotiseutua aina, mutta vielä kohtuunuori ihminen kaipaa elämäänsä uusia haasteita. Ainahan on mahdollisuus paluumuuttaa takaisin jos uusi elämä ei otakaan tuulta siipiensä alle. On vain masentavaa nähdä miten ennen niin virkeät kotikylän taajamat autioituvat ja miten palvelut siirtyvät pois suurempiin kasvukeskuksiin.

Tänne tuntuvat jäävän enää vain ne harvat, joilla täällä on hyvin töitä, ja sitten ne joilla ei ole tarpeeksi intoa lähteä tekemään haaveilleen jotain. Totuus kun on, että täällä ei ole läheskään niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseään kuin suuremmissa kaupungeissa. Paikalliset uutiskanavat toistavat samoja, surullisia otsikoitaan humalassa rälläävistä alaikäisistä nuorista ja ilkivallasta, kun turhautuneisuutta puretaan väärällä tavalla. Kaikkia yleistämättä on pakko kuitenkin mainita myös kainuulaisesta perusluonteesta, jota ihan syyttä suotta ei kateelliseksi moitita. Kaikkea uutta ja erilaista katsotaan kieroon ja arvostelemassa ollaan kyllä aina ensimmäisenä. Uusien ajatusten puolestapuhujat saavat tehdä totista työtä raivatakseen täkäläisiin jurottajiin minkäänlaista toisinajattelua, kun kaikkea ollaan vastaan ihan vain periaatteesta. Uudet hankkeet joko kaatuvat tai vähintään pitkittyvät vuosikausia kun valitustenkin päälle pistetään varmuuden vuoksi vielä lisävalitus menemään ettei mikään uusi innovaatio vahingossakaan pääse pilaamaan mitään tuttua ja turvallista.

Tuo kuuluisa katajaisen kansan äänitorvi, paikallislehden Kuuloluuri on näiden vastarannan kiiskien kanava tuoda kaikille tiedoksi vuodesta toiseen samat valitusvirret. Uusi uimahalli, koiranpaskat, yölliset naapurin vessassakäynnit kerrostalossa, ukkomiehiä vikittelevät naikkoset ja paikallisen rautakaupan jokimaiseman raiskaus ovat aiheista ne kestosuosikit ja ongelmista suurimmat.

Vaikka täällä on niin paljon hyvääkin, jonka vuoksi täällä on viihtynyt ja elämää tänne rakentanut, alkaisi kuitenkin kohta olla aika saada vaihtelua ja uusia näkökulmia. Tarpeeksi kauan on tullut katsottua ja kuunneltua miten Tuunaaja-Tane ja Rassaaja-Rane ulvottavat teinivirityksiään pikkukaupungin kujilla ja kalastelevat kyytiin niitä nuoria naikkosia joita muu maailma ei ole vielä mukaansa houkuttanut. Mutta kuten sanottu, nämä mietinnät ovat vielä ihan ajatustasolla ja lähteminen suurempiin ympyöihin vaatisi tässä elämäntilanteessa kohtuullisen paljon käytännön tekoja.

En vain voi olla miettimättä, etteikö se kaikki vaiva maksaisi itseänsä nopeasti myös takaisin.

Kymmenen miljoonan tähden

2011-09-30T17:44:00.003+03:00

Kuva: Veikkaus

Lottokone arpoo taas tänäkin lauantaina 7 numeroa 39:stä, kuten joka ikinen viikko. Tällä kertaa panokset vain ovat paljon tavallista suuremmat - ensimmäistä kertaa potti on kohonnut hurjaan kymmeneen miljoonaan euroon. Jääkö se taas jakamatta kasvaen taas seuraavaa kierrosta varten, saako sen yksi ainoa onnellinen vai meneekö se jakoon useamman ihmisen kesken?

Kymmenen miljoonaa. 10 000 000 e. Niin suuri summa, ettei tavallinen duunari sitä oikein edes ymmärrä. Miljardööreille ja upporikkaille pieni summa, mutta tavalliselle tallaajalle tähtitieteellinen. Väkisinkin sitä heittäytyy haaveilemaan, mitä sillä kaikella oikein tekisi. Vaatimaton suomalainen todennäköisimmin maksaisi lainat pois, ostaisi asunnon ja auton, kesämökin tottakai, antaisi läheisimmille ihmisille osansa ja ehkä matkustaisi jonnekin, loput menisivät säästöön. Oltaisiin niinkuin ennenkin, vähän enemmän toki kaupan kassalla hymyilyttäisi, mutta ylimääräisille ei huudeltaisi.

Luin erään lottovoittajan tarinaa. Olen lukenut niitä ennenkin, eikä ne vastoin luuloja ole usein erityisen ruusuisia. Katkeruutta, kateutta, uusia "kavereita" joita kiinnostaa enemmän tienaaminen kuin tuttavuus, "vanhat" kaverit vastaavasti vetämässä herneitä nenään "kun se ei taaskaan tarjonnut". Hetken hullaantumista ja samassa huumassa tehtyjä tyhmiä päätöksiä. Tässä viimeisimmässä tarinassa taannoinen voittaja totesi, että oli oikeastaan hauskempaa silloin, kun vielä vasta haaveili lottovoitosta ja siitä, mitä sillä kaikella rahamäärällä tekisi. Unelma voitosta oli itse voittoa merkityksellisempää. Todellisuus ei sitten enää ollutkaan niin kivaa.

Myönnän, minäkin tein muutaman rivin lottoa. Todennäköisyys veikata oikein kaikki seitsemän on 1:15 000 000. Eli melkoisen olematon. Silti sitä haluaa kai pitää pienen jännityksen yllä lauantai-illassa ja ehkä aavistuksen leikitellä ajatuksella, että entä jos. Saisihan sillä kaikenlaista, olisihan elämä rahallisesti helpompaa.

Kuitenkin, kun puhutaan niistä asioista, jotka tässä elämässä oikeasti meille merkitsee, raha jää toissijaiseksi. Tavoittelemme sitä, haluamme rikastua, luulemme että se tekee meidät onnelliseksi, mutta kun meiltä viedään jotain sellaista mitä ei rahalla saa, ei millään omaisuudella yhtäkkiä olekaan enää mitään merkitystä. Eikä mikään, mitä yhtäkkiä onkin mielin määrin saatavilla, olekaan enää loppujen lopuksi niin kivaa.
Ne, jotka ovat menettäneen rakkaan ihmisen, antaisivat kaikki rahansa saadakseen hänet takaisin jos se vain olisi mahdollista, mutta mitkään maailman rikkaudet eivät pysty sitä tekemään. Silloin sen viimeistään huomaa, miten naurettava on maallisen materian arvo. Kymmenen miljoonaa tai enemmänkin muuttuu yhtäkkiä merkityksettömäksi kun vaa'alla on vastassa ne jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

Voin siis sanoa, että myös minä olen huomattavan paljon tuota kymmentä miljoonaa euroa rikkaampi, kuten myös kaikki ne jotka ymmärtävät arvostaa elämässään niitä asioita, joita ei saa vaikka tilillä olisi miten paljon katetta. Jokaista ihmistä, joka merkitsee jotain. Jokaista uutta aamua, johon saa herätä. Jokaista hymyä jonka lapsesi sinulle aamulla antaa. Jokaista rakkaudentunnustusta jonka rakkaasi sinulle kuiskaa.

Millainen olisi se maailma, jossa sinulla olisi kaikki ne tavarat joista suurin osa voi koskaan vain haaveilla - kalleimmat autot, hulppeimmat talot, tyyriimmät veneet ja leluja joka lähtöön - mutta ei yhtä ainoaa ihmistä jonka kanssa voisit jakaa sen kaiken?

Trendejä ja Tallinnan-matkaa

2011-09-28T17:52:00.003+03:00

Sateista syyskuun loppua Kajaanista! Mieluummin toivottaisin aurinkoista, mutta kyseinen taivaankappale on isohkolla prosentilla pysynyt pilviverhon peitossa, vieläpä sateisen sellaisen, että otetaan nyt sitten ilo irti siitä mitä meille annetaan eikä itketä paisteen perään, kyllä sitäkin vielä kyllästymiseen asti saadaan.

Piirsinpä tuossa oheisen kuvan rakkaasta tyttärestä. Koska tämä blogi toimii jonkin sortin jatkumona omille nettisivuille, vaikkakin eri osoitteessa, niin sivutaan nyt itse aihetta eli piirustuspuoltakin vähäsen; vaikka elämäntilanteesta johtuen tämä vuosi on ollut taiteilujen tiimoilta rauhallisempi, pysyy kynä edelleen kädessä aina silloin kun siihen aikaa liikenee. Eli mikäli haluat saada itsesi/kaverisi/koirasi/autosi/mummosi/lapsesi/vaikka kukkapenkkisi ikuistettua paperille tai mielessä pyörii muu taiteellista näkemystä edellyttävä työ jota itse et jaksa/ehdi/osaa toteuttaa niin kotisivuilta saat yhteystiedot mistä tavoittaa -kun vain kärsivällisyyttä aikataulun suhteen löytyy. Mielelläni piirtelisin enemmänkin, mutta kun laadusta ei halua tinkiä - ja nimenomaan työn jälki on se mikä kärsii, kun koettaa pitää kynää toisessa ja tuttipulloa toisessa kädessä. Asiat siis tärkeysjärjestykseen, ensin lapsi ja perässä muut työt sitä mukaa kun niihin löytyy aikaa.

Se tältä erää siitä aiheesta, siirto seuraavaan pohdittavaan aiheeseen.

Aina kun jostain asiasta tulee muotivillitys, siitä tuppaa menemään maku ennen pitkää. Haluan innostua uusista asioista, mutta kun niin tekee yhtäkkiä lauma muitakin saman asian tiimoilta, ei se olekaan enää niin kivaa - ainakaan allekirjoittaneesta. Tiettyyn pisteeseen asti ne voivat lisätä intoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden saman jutun omaksensa kokeneiden kesken, mutta kun siitä tulee kaikkien tietoon levinnyt ilmiö, ei olekaan enää niin kivaa. Jaettu ilo ei aina ole tuplaten iloa. Ihan kuin vuosia varjeltu pienen piirin sisäinen salaisuus olisi röyhkeästi repäisty kaiken kansan kuuluville. Kuin oltaisiin viety jotain omaa.

Esimerkki. Perussuomalaiset tuntuivat hyvältä puolueelta silloin aikoinaan, kun kannatus oli vain muutaman prosenttiyksikön lukemissa. Nyt ei liene enää ketään, jolle puolue jäsenineen ei olisi jotenkin tuttu. Jäsenenä olen edelleen, mutta väkisinkin tulee välillä olo, että ihmiset ajattelevat taas yhden hurahtaneen joukkokapinaan massan mukana sen suuremmin ajattelematta. Turha siinä on selittää, että olin kyllä puhumassa puoleen periaatteiden puolesta jo silloin kun koko Soini oli vielä suurelle osalle tuntematon nimi. Myönnetään, että Perussuomalaisten äkkirynnäkkö politiikan huipulle ei ole ainoa syy, miksi innostus on itsellä ollut hieman laskusuhdanteinen - niin monta vaaleista jollain ihmeellä läpi päässyttä on julkisesti vetänyt puoluetta lokaan teoillaan ja tökeröillä lausunnoillaan että itseäkin hävettää. Sääli, sillä puolueessa olisi potentiaalia periaatteidensa puolesta vaikka kuinka, kun sitä vain oikeanlaisten henkilöiden toimesta osattaisiin kunnolla hyödyntää.

Toinen, ehkä parempi esimerkki. Karppaus on nyttemmin likipitäen jokaiselle tuttu ilmiö. Hiilihydraattitietoisuus on kaikkien huulilla. Pikaruokaketjutkin lanseeraavat jo karppaajille varta vasten suunniteltuja annoksia ja leipomot tuovat markkinoille hätäpäissään vähähiilarista leipää Karppisesta Skarppiin kun normaali leipä ei tahdo enää tuttuun tapaan mennä kaupaksi. Tästäkin puuhasta on vähän maku menossa. Ei kirjaimellisesti, sillä karppiruokavalio on varsin maukasta, mutta jotenkin sitä ei tahdo enää haluta mainita kenellekään syövänsä hiilihydraattitietoisesti kun muuten hyvästä ja toimivasta ruokavaliosta on tullut muoti-ilmiö, niidenkin keskuudessa jotka eivät oikeasti ole siihen perehtyneet mutta joiden täytyy kaikin keinoin koettaa pysyä perillä viimeisimmistä villityksistä.

Joku asiantuntija jossain joskus veikkasi, että karppausvillityskin vielä menee ohi. Trendit tulevat ja menevät. Karppaus kuitenkin toimii monia muita dieettejä ja kuureja paremmin ja on mielekkäämpää koska siinä ei tarvitse nälissään kärvistellä, joten veikkaan ettei se ihan tyystin mene pois muodista, mutta uskon että suurin into laantuu ja peruna ja leipä palaavat pikkuhiljaa ainakin pieneksi osaksi hiilaritietoisimpienkin ruokavalioon. Itse en ole niistä koskaan tyystin luopunutkaan, vähentänyt vain, mutta minulla nyt ei paljon kiloja olekaan pudotettavana. Karppaus onkin kaikkein tehokkainta niille, joilla oikeasti on mitä laihduttaa. Parasta mitä lihava ihminen voi itselleen tehdä, sanotaan. Urheileva tarvitsee hiilareita, mutta karppaamalla kilot karisee vaikka paikallaan istuen.

Jos minun pitäisi veikata seuraava ruokatrendi, arvelisin ja toivoisin sen olevan se mihin on jo pitkään ollut pieniä merkkejä havaittavissa: lähiruoka. Terveellinen, ekologinen, vähän käsitelty, ravintorikas, lisäaineeton, tuore ja aito paikallinen ruoka. Lähiseudulla tai edes kotimaassa tuotetut puhtaat ja yksinkertaiset raaka-aineet; liha, kala, juurekset, vihannekset, marjat, leipä. En ymmärrä, miksi ihmiset ahtavat itseensä kuormittain teollista, ravintoköyhää, lisäaineilla kyllästettyä roskaa, mutta onneksi tämä suuntaus näyttäisi pikkuhiljaa olevan kääntymässä kun ihmisten tietoisuus syömästään ravinnosta lisääntyy ja kiinnostus paikallisia tuottajia kohtaan kasvaa.

Se yleisestä pohdinnasta ja hetkeksi vielä henkilökohtaisimpien kuulumisten pariin.

Silloin kun arki alkaa tuntua hetkittäin liian tasaiselta tallaamiselta, piristän itseäni sillä missä koen olevani parhaimmillani - erilaisten tapahtumien suunnittelemisessa, pienien ja vähän isompienkin. Sain pitkäksi aikaa mielenvirikettä viime vuonna häiden järjestämisessä, sen jälkeen täydellä tohinalla ristiäisten suunnitteluun. Nyt kehittelyn alla on alustavasti jo pikkuneidin ekat synttärit, vaikka aikaa niihin onkin vielä seitsemän kuukautta, sekä toivon mukaan parit lähitulevaisuudessa siintävät omat valmistujaiset. Onpahan jotain värkättävää ja odotettavaa. Valmistujaisiin olen jo ajatustasolla suunnitellut oman mekonkin valmiiksi ja synttäreihin olen jo mielikuvituksissani leiponut itse omin kätösin päivänsankarin ekan kakunkin, vaikka aiempiin juhliin olen melkein poikkeuksetta tilannut sellaisen leipomosta. Nyt olen kuitenkin innostunut ajatuksesta tehdä sellainen itse, ja vaihteeksi marsipaaniversiona. Visio olisi jo valmiina, mutta toteutus odottaa vielä vuoroaan. Harjoitteluversiota odotellessa...

Miehen kanssa ollaan suunniteltu joulukuuksi pientä, muutaman päivän piristysreissua, keskelle pimeintä vuodenaikaa. Suuntana olisi siis risteilyretki Tallinnaan sekä kiertelyä vaihteeksi talvisessa Helsingissä - vaikka viime kesänä parhaimpaan loma-aikaan muutama päivä jo pääkaupunkiin tutustuttiin, jäi paljon käymisen arvoisia paikkoja silti näkemättä ja kokematta. Pääsee samalla käymään pikaristeilylläkin ja tutustumaan Suomenlahden tuolla puolen siintävään Tallinnaan, jossa päinvastoin kuin suurimmalla osalla suomalaisista pääasiallinen matkan tarkoitus ei ole viinan yletön rahtaaminen vaan lähinnä turistina kiertely ja kuuluisaan vanhaan kaupunkiin tutustuminen. Risteilyt itsessään eivät koskaan ole kiehtoneet, syystä että minulle on jäänyt niistä mielikuva lähinnä kosteiden irtiottojen eli ryyppäjäisten tapahtumapaikkana ja sen sortin kekkerit eivät oikein iske, mutta lähdetään nyt avoimin mielin katsomaan miltä se kokemus käytännössä tuntuu ja miten Viron pääkaupunki ensikertalaiselle avautuu.

Hassua, miten Taloussanomat vast'ikään julkaisi artikkelin siitä, miten säästää Tallinnan-matkalla. Tai otsikointi lupasi jopa suoranaista tienaamista. Minä tietenkin tutkimaan, että no miten sitten, onhan reissu sinne kohta ajankohtainen. Eipä yllättänyt, että uutisessa kerrottiin vain alkoholin ja tupakan rahtaamisesta. Missä oli kaikki muut vertailut? Elintarvikkeet, rakennustarvikkeet, palvelut? Olisi ollut kohtuullista kertoa myös kaikesta muusta mitä Tallinnalla on tarjottavanaan, sillä tuskin se kaikki rajoittuu vain viinaan. Kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, jos ainoa mainittavan arvoinen asia naapurimaassamme vieraileville on se, miten tuot sieltä mahdollisimman halvat humalat ja tienaatkin jopa, rivien välistä päättelemällä voisi luulla että se viina pitäisi tuoda myyntitarkoituksessa, koska käsittääkseni koskaan ei voi tienata ostaessaan jotain (=menettäessään rahaa) ilman että myy sen eteenpäin kalliimmalla. En puhuisi edes säästämisestä, koska itse koen säästäväni vain silloin kun laitan rahaa konkreettisesti säästöön tai saan jotain oikeasti tarpeellista hyvin edullisesti. Viina on tuskin (toivottavasti) monelle kovin välttämätöntä. Korkeintaan jos aikomuksena on järjestää isomman luokan pirskeet joissa on alkoholitarjoilu ja joihin joka tapauksessa on ostettava juomat, voi tuon termin "säästää" jotenkin ymmärtää, tienaamista taas en. Pilkunviilausta ehkä, mutta kyseessä on kuitenkin Taloussanomat eikä mikään keltaisen lehdistön edustaja, jolloin uutistenkin olettaisi pysyvän asialinjalla. No, kukin tavallaan ja tuokoon viinaa kaksin käsin ja kuormittain sieltä ne jotka sen tarpeelliseksi kokevat, itse keskityn enemmän muuhun tarjontaan. Osoitti vain melko huonoa makua ja harkintakykyä uutisoijalta sivuuttaa kaikki muu mitä Tallinnassa vierailevan kannattaa mukanaan tuoda tai mitä palveluita käyttää.

Semmoista täältä tähän väliin. Pitkiä vaunulenkkejä raikkaassa syyssäässä, arkiaskareita kotosalla, puuhaamista pienokaisen kanssa, ensilunta ja joulunajan odotusta, kaikkea mikä tekee elämästä hieman siedettävämpää elää ja mikä tuo paistetta pilvisiinkin päiviin. Niistä on sateisetkin syksyt tehty.

Syksyn suunnitelmia

2011-09-14T09:37:00.007+03:00

Sateinen mutta suloinen syksy on saapunut. Moni kiroaa kuluvan vuodenajan paikkaan, jonne päivä ei paista, mutta itse voin kertoa rakastavani tätä aikaa kesän ja talven välissä. No, okei, ehkä se loskaisin ja pimein ajanjakso ennen lumen saapumista on aika synkkä, mutta nyt kun päivänvaloa vielä kohtuudella on ja luonnossa leikkivät kaikki kauniit syksyn sävyt, olen onnellinen. Jos minun pitäisi valita yksi vuodenaika, joka olisi Suomessa ympäri vuoden, se olisi ilman muuta tämä.

Lisäksi varsinkin viime syksystä on hyviä muistikuvia. Samoihin aikoihin vuosi sitten jännitimme miehen kanssa uuden perheenjäsenen tuloa aivan alkumetreillä ja suunnittelimme täydellä tohinalla häitä. Ja nyt on jo kikatteleva neiti kainalossa ja parisuhde sen kun paranee. Kyllä tämä elämä osaa näköjään yllättää vaikeiden aikojen jälkeen ja pistää parastaan kun oikein haluaa.

Ostimme tuossa jo vauvalle valmiiksi syöttötuolinkin. Ihan vielä sille ei ole käyttöä, mutta kuukauden, parin sisällä kylläkin. Löysin vieläpä aivan muuhun sisutukseen sopivan, valkoisen nahkaistuintuolin joka ei jää tarpeettomaksi ihan heti, se kun käy turvakaaren irrottamalla istuimena lapselle vuosikausia, jopa aikuisellekin, painorajaksi kun on ilmoitettu 100 kg. Kyseessä on BRIO Grow -tuoli, jonka valmistus on jo lopetettu mutta jota vielä hajakappaleita myynnistä vielä löytyi, onneksi.

Syksystä ja syöttötuoleista muihin aiheisiin.

Sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen.

Viime aikoina kehitys on mennyt siihen suuntaan, että se lottovoitto olisi tarpeen jos syntyy Suomeen.

Syystä että eläminen kallistuu koko ajan, kohta siihen pisteeseen että lihavana ja laihuutta ihannoivana kansana tunnetuille suomalaisille syömisestä tulee vain herrojen huvia ja läskit on taas muodissa. Niinhän tapahtuu aina - se, mitä on vaikea saavuttaa, on tavoiteltavaa. Länsimaissa laihuus ja kehitysmaissa lihavuus. Pohjolassa päivetys ja Välimerellä viehkeä vaaleus.
Ruoka alkaa kuitenkin olla jo kohtuuttoman kallista. Ja mikä nurinkurisinta; sitä kalliimpaa, mitä lähempänä tuotettua. Ihmiset ajetaan ahtamaan halpaa, kaukaa rahdattua einesruokaa, mikä sekin alkaa olla jo hinnoissaan. Ja mikäs siinä hintoja nostaessa, kansa kun maksaa kuitenkin. Monesta muusta voi tinkiä, mutta syömistä on hankalampi lopettaa.

Oma suhtautuminen ruokaan on vaihdellut eri aikakausina. On eri asia syödä elääkseen kuin elää syödäkseen. Kultainen keskitie on ollut haastava löytää, sillä rakastan hyvää ja puhdasta ruokaa, mutta samalla yritän ajatella sitä sellaisena kun se oikeasti on; kehon polttoaineena, josta on saatava tietyt ravintoaineet ja vitamiinit jotta elimistö voi hyvin. Eihän autokaan kulje, jos siihen tankataan vääränlaista menovettä. Onkin kausia, jolloin syön tarkasti vain tiettyjä ruokia kropan hyvinvointia silmälläpitäen, ja välillä taas jaksoja jolloin kokkaan ja leivon pakastimen täyteen kaikkia mahdollisia ravintosisällöllisesti ei-niin hyviä kaloripommeja. Silloin kun elän säntillisen ruokavalion mukaan, mietin että voisihan tästä elämästä nauttia ruuankin muodossa, ja kun sitten teen ruokaa voita ja kermaa säästämättä, mietin että ilmankin olisin pärjännyt. Elämä on kuitenkin lyhyt, ja sen suomista iloista kannattaa nauttia kun pystyy, ja hyvä ruoka on ehdottomasti yksi parhaimmista muodoista toteuttaa sitä. Siispä jätän suosiolla kaalisoppa- ja greippimehudieetit muille ja luotan vankasti yksinkertaiseen menetelmään: hyvää ja terveellistä ruokaa, laatu ennen määrää, satunnaisesti herkkuja ja runsaasti liikuntaa. Ja hyvin on voinut sekä keho että mieli!

Saimmepa tässä kunnian päästä ihanalle pienelle Helmi -tytölle kummiksikin mieheni kanssa. Parin kuukauden ikäinen neiti on 2,5 kuukautta vanhemmalle Minnille tulevaisuudessa toivottavasti hyvä leikkikaveri. Vaikka poikalapsetkin ovat kivoja, niin täytyy sanoa että kyllä tytöt ovat aivan ihania!

Hyvää mieltä on aikaansaanut myös kaiken uuden suunnittelu ja tekeminen. Sisustuskärpänen puraisi toden teolla, ja nyt on menossa uusiksi likipitäen kaikki asunnon seinäpinnat. Löysin pitkin ja poikin kierreltyäni pari ihanaa tapettivaihtoehtoa ja niiden lisäksi löysin värikartasta mitä hienoimman sävy-yhdistelmän joiden mukaan värimaailmaa lähdetään rakentamaan. Joku voisi nyt huomauttaa, että kysyttiinkö mieheltä mitään? Minä vastaisin siihen, että kysyttiin kyllä, mutta vilpitön vastaus oli, että allekirjoittanut saa vapaat kädet visuaaliseen suunnitteluun. Ensin olin hahmottelemasta asunnosta mahdollisimman moneen makuun sopivaa, harmaan, hopean ja beigen sävyillä hillitysti stailattua, lähinnä tulevaa myyntiä ajatellen, sillä joidenkin vuosien kuluttua viimeistään on isomman asunnon osto ajankohtainen. Päädyin kuitenkin lopuksi vähän räväkämpään vaihtoehtoon, taiteilijapersoonana kun sitä rakastaa värejä ja graafisia muotoja, kuitenkin silmälläpitäen sitä seikkaa että lopputulos ei ole liian erikoinen jotta miellyttää mahdollisimman montaa. Eli ei muuta kuin suunnittelemaan ja pikkuhiljaa myös toteuttamaan!

Löysin muuten hienoja sisustustyynyjä, jotka niin kuvioltaan kuin väreiltään soveltuat erinomaisesti ajattelemaani tyyliin. GANT Home myy upeita tähtikuvioisia tyynyjä myös oranssissa värissä, ennestään minulta löytyy Askon huonekaluliikkeen myymää hieman vastaavaa tähtikuviota niin tyynyistä, matoista kuin ulkolyhdystäkin. Vaikka nyt tuo keltaoranssi väritys on tuntunut siltä oikealta, kokemuksesta tiedän että mieli voi muuttua, onhan minulla ollut milloin räiskyvän punainen, viileän valkoinen tai pirteän pinkki kausi. Uskalsin kuitenkin ottaa riskin, sillä olen aina pitänyt keltaisesta väristä poikkeuksellisen paljon ja toiseen tapettiin on tulossa ripaus samaa sävyä, jolloin haluan myös muun välimaailman osuvan yksiin. Helpoin onkin, kun pitää asunnon pääosin hillitynsävyisenä ja käyttää esimerkiksi tätä keltaista tehostevärinä tuomassa ripauksen räväkkyyttä. Sanottakoon kuitenkin, että näillä näkymin ainakin yhdestä seinästä olisi tulossa kokonaan keltainen, joten voi olla että siitä on hillitty hieman kaukana. No, maalipinnan saa onneksi aina helposti maalattua piiloon jos keltainen vallankumous alkaa syystä tai toisesta kyllästyttää. Tarkoitus olisi saada jotain valmista aikaan tässä tämän vuoden puolella, joten nähtäväksi jää onko lopullinen tulos lähellekään siltä, mitä se tällä hetkellä mielikuvissa ja suunnitelmissa muistuttaa.

Moni joka näitä allekirjoittaneen ajatuksia täällä lueskelee, varmasti ainakin joskus miettii miten varsinkin viime vuoden ajan kirjoitukset ovat olleet kallellaan melko yltiöpositiiviseen suuntaan. Kaikki aina syksyn sateista ja ruuanlaitosta alkaen varmasti kuulostaa ulkopuolisen korviin kovin teennäiseltä ihkutukselta. Äkkinäisenä voisi ajatella, että siten täyttää vain jotain oman elämän tyhjiötä tai yrittää saada elämän näyttämään muiden silmissä hohdokkaammalta kuin se oikeasti onkaan, toisinsanoen elää virtuaalista kaksoiselämää. Valitettavasti omalla kohdalla päätelmä on väärä, itsellä ei ole tarvetta pitää minkään sortin kulisseja pystyssä.

Joskus silloin, kun asiat olivat paljon huonommin, koetin epätoivoisesti keskittää huomion edes niihin vähiin hyviin asioihin joista pidin kiinni, samalla kun koetin selvitä elämässä eteenpäin. Nyt asiat ovat lopultakin ihan aikuisten oikeasti hyvin ja se heijastuu kaikkeen tekemiseen ja ajattelutapaan. Lisäksi tämä elämä ja maailma on muutenkin niin syvältä, että jos jäisi surkuttelemaan sen pahuutta, se vetäisi positiivisenkin persoonan ennenpitkää mukanaan synkkiin syövereihinsä. Uutiset ovat täynnä karmeita tekoja, epäoikeudenmukaisuutta, julmuutta, kuolemaa, kaikkea sitä minkä olemassaoloa ei haluaisi ajatella. Tunteellisena ihmisenä minä vielä otan ne varmasti raskaammin kuin moni muu, siksi en halua niitä enkä muitakaan elämän epäkohtia puida täällä enää enempäänsä. Ja rehellisesti sanoen, positiivisena persoonana minulla ei elämässä ole edes paljon asioita, joista valittaisin. Aina kun joku asia alkaa vastustaa, mietin miten paljon huonomminkin asiat voisivat olla, ja pienet koettelemukset tuntuvat sen jälkeen mitättömiltä. Haluan siksi ottaa esille tästä elämästä niitä harvoja iloa tuovia asioita ja näyttää muillekin, miten ihan pienistäkin arjen asioista voi tulla onnelliseksi.

Kyllä meilläkin joskus riidellään, mutta ne riidat on tehty sovittavaksi. Täälläkin noustaan joskus sängystä väärällä jalalla, eikä kenelläkään voi aina olla hyvä päivä. Kaikki ei aina vaan mene niinkuin Strömsössä. Ei kenelläkään. Miten koettelemuksiin suhtautuu ja miten niiden jälkeen nousee taas jaloilleen, on jokaisesta itsestään kiinni. Vastoinkäymiset on kuitenkin tehty voitettaviksi, ja kun on oikea henkilö rinnalla jakamassa niitä, ne ovat kaksinverroin helpompia ja jopa hauskempia sietää.

Yhtä juhlaa

2011-08-23T21:25:00.002+03:00

Älkööt kukaan nyt loukkaantuko. Ketään nimeltä mainitsematta sivuan erästä ilmiötä, jota myönnän ennen hieman hilpeydellä seuranneeni.

Sosiaalisessa mediassahan on nykyään niin helppo ja kiva jakaa kaikkea infoa, tarpeellista ja tarpeetonta. Osa käyttää sitä verkostoitumiseen ja tukemaan työtään pitäen siviiliminänsä sivussa, osa puhtaasti paremman tekemisen puutteessa ja joillain mopo on tyystin lipsunut lapasesta ja siellä jaetaan päivän jokainen otettu juoksuaskel, syöty ruoka-annos ja sivukorvalla kuultu sutkaus. Osa pitää siellä pystyssä todellisuudesta poikkevaa kaksoiselämää, jossa kaikki on ihkua ja mahtavaa vaikka kotona lentelisi lautaset. Toiset taas maksimoi kurjuuttaan sympatiaa kerjätäkseen - ja sitten on NE.

Mitkäkö? No ne, joiden maailmaa en ennen oikein ymmärtänyt laisinkaan ja nyt äitinä ehkä jossain määrin. Puhumme siis heistä, jotka päivittävät tiedoksemme jokaisen jälkikasvun tekemisen, tekemättäjättämisen, kierähdyksen tai pyörähdyksen. Olemme tietoisia reaaliajassa siitä, miltä puklu tuntuu paidan sisällä tai näemme kuvista miltä keittiö näyttää vauvan syötyä ekaa kertaa peruna-parsakaalisosetta.

Ja näistähän sitten kuuluu tykätä. Millainen tunnevikainen olet, jos et ilmaise tykkääväsi siitä miten tutuntuttusi Tiia-Tuulikki täyttää tasan 5,5 kuukautta? Tai jos et vain tajua mitä maailmaa mullistavaa on siinä, että Paavo-Petterillä pysyy jo lelu kädessä? Olet sanattomasti sitoutettu klikkaamaan tykkäystä ja ihasteleva kehukin olisi paikallaan.

Myönnän syyllistyväni tähän samaan ihkutuspäivittelyyn itsekin - mutta ihan pienissä määrin vain! Ei voi olla paha asia kertoa kaikille, miten tuo maailman ihanin pieni mönkijä osaa jo kääntyä selätä mahalleen, eihän? Nämä ovat asioita, joita lapsettoman on tosiaankin usein hankala hahmottaa niin mahtaviksi kuin ne vanhemmista ovat. Vaikka koetan hillitä intoani ja pitää nämä elämän kohokohdat perheen sisäisenä tietona, on oman vauvan kehityksen seuraaminen jotain niin kaunista katseltavaa. Luulen että moni lapseton on saattanut piilottaa nämä julkaisut uutissyötteestään, tai vähintään vakavasti sitä vaihtoehtoa harkinnut. Tätä arkaluontoisempia asioita en kuitenkaan ole kokenut tarpeelliseksi jakaa suuremman yleisön tietoon, joten veikkaisin ulosantini olevan vielä ihan siedettävällä tasolla.

Lapsi on suurin lahja minkä elämä voi antaa ja näinollen ymmärrän ihmisiä, jotka kokevat tärkeäksi kertoa pienokaisensa kehitysvaiheista myös muillekin, mutta samalla olisi hyvä ymmärtää, että lapsi ei ole mikään lelu eikä lemmikki jota on kiva esitellä kaikille, vaan hän on myös oma persoonansa, joka ei itse voi mitenkään vaikuttaa siihen mitä tietoa tai kuvia hänestä verkossa jaetaan. Olenpa nähnyt niitäkin, jotka ovat postittaneet kaiken kansan nähtäville kuvia vauvoistaan luonnonasussaan, eli ilman minkään sortin vaatekappaleita. Tässä on järjenkäyttö himmentynyt jo pahanpäiväisesti.

En tiedä onko kyse överiksi menneestä huomionhakuisuudesta, silkasta tyhmyydestä vaiko pelosta saada huono äiti -leimaa itselleen - nykyisin kun tätä leimaa jaellaan melko heppoisin ja hakemalla haetuin perustein. Jos et julkisesti puhu lapsestasi vaan hehkutat salitreenejä, shoppailureissuja tai työasioita, et selvästikään ole hyvä äiti vaan asetat muut hömpötykset lapsen edelle, ja jos taas puhut vain lapsista, sinulta kaikkoaa kaikki lapsettomat kaverit "kun ei se osaa puhua enää mistään muusta". Kaikkia miellyttävän kompromissin tekeminen voi olla haastavaa, mutta kannattaa pysyä ainakin kaukana molemmista ääripäistä. Lapsia saanut henkilökin osaa ja saa nauttia myös elämän muista elämän tarjoamista ilonaiheista ja vastaavasti annetaan lapselle itselle oikeus päättää mitä kaikkea hän haluaa vanhempana itsestään sanoin ja kuvin maailmalle kertoa.
En itsekään olisi halunnut että oma äitini olisi jakanut muulle maailmalle tiedoksi kuvin ja sanoin kaiken taaperona tekemäni. Onneksi se oli vielä sitä kultaista 80-lukua jolloin moinen ei ollut mahdollistakaan, kiitos siitä.

Tiedän jo nyt, että kun prinsessamme ottaa ekat askeleensa tai sanoo ekan sanansa tai kun on aika ekan synttärin, sen saa ystäväni sosiaalisessa mediassakin jatkossakin tietoonsa - mutta niihin tiedonrippeisiin se aikalailla sitten jääkin. Oikein käytettynä sosiaalinen media on tervetullut lisä jakamaan elämämme kohokohtia ja arkisempiakin askereita läheisimmille, joita tähän kiireiseen nykyaikaan entistä harvemmin näemme - pääpaino elämisestä olisi kuitenkin kannattavaa keskittää ihan tuonne internetin ulkopuoliseen maailmaan.

Se siitä purkauksesta. Pääsinpä taas pätemään.

Tänään kävin kiertelemässä kaupunkia. Olivat Hynnisen kuvastudion seinälle hääkuvamme laittaneet, tilasimme sekä siitä että ristiäiskuvasta suurennokset kotiimme, ennen sitä ne ovat näyteikkunassa kansan katseltavana, tai ainakin toinen oli, toinen tulee myöhemmin. Hymyilin - 8 kuukautta ja tuntuu kuin se päivä olisi ollut vasta eilen. Jatkoin vaunulenkkeilyä pitkin Kajaaninjoen rantaa. Ohitin siinä samalla paikan, joka toimi viime uutenavuotena häidemme jatkopaikkana - upea rantasauna Elias, hyvin erilainen syksyisessä asussaan kuin silloin, paksujen lumihankien reunustamana ja rakettien paukkuessa taivaalla - mutta silti täynnä hienoja muistoja. Kaikki ne hetket tulvahtivat mieleen, kun vietimme mieheni kanssa elämämme toiseksi parasta päivää. Parhaan varmasti arvaa kaikki, se oli lapsemme syntymä tottakai, melkein tarkalleen 4 kuukautta hääpäivän jälkeen. Nyt tuosta kauniista päivästä on jäljellä unohtumattomat kokemukset, reilu tunti videokuvaa, satoja valokuvia, pahvilaatikkoon pakatut hääpaikan koristeet, kasa lahjoja ja pukupussiin ripustettu, varta vasten teetetty ja itse suunniteltu hääpuku. Kauniit sormukset. Ja haikeus.

Ajattelimme ensin juhlia häät vasta tänä kesänä, kuitenkin kun perheenlisäyksemme ilmoitti tulostaan niin pian, aikaistimme hääpäivää ettei kaikki härdelli kasautuisi samaan aikaan kun meillä olisi pieni vauva hoidettavana. Ratkaisu oli onnistunut, talvihäistä ja varsinkin uudenvuodenhäistä raketteineen kaikkineen jäi kauniit ja tunnelmalliset muistot. Silti ihan pienesti harmittaa ettei omia häitä ole tulossa enää uudelleen - saman miehen kanssa tottakai - vaan se hetki ohi ja meni niin nopeasti. Ei ihme, että häiden jälkeinen masennus vaivaa monia morsiamia, naisethan suunnittelevat häitään jo pikkutytöstä lähtien. Miehet ottavat asian lunkimmin, heille tuntuu riittävän että ilmestyvät vain paikalle, sanovat tahdon ja saavat naisensa aviopuolisokseen, muun hössötyksen he voisivat mieluusti skipata kokonaan. Naisilla taas on usein päähänpinttymänä saada organisoida koko päivä aamusta myöhään yöhön ja stressata jokaisen yksityiskohdan sujumisesta prikulleen sulhasen jäädessä statistin rooliin, samalla kun se kauan odotettu päivä hupenee huomaamatta. Näin yleensä, omalla kohdalla meni vähän päälaelleen - en jaksanut tarpeeksi keskittyä suunnittelupuoleen vaan halusin vain mahdollisimman helposti ja mukavasti avioliiton satamaan viettämään mieheni kanssa sitä elämää, josta haaveilimme ja jota rakensimme. Häät olivat hulppean hienot ja samalla sopivan simppelit meidän molempien makuun, mutta silti toivon että olisin huomannut siinä päivässä muutakin kuin mieheni ja tuijottanut välillä muitakin kuin hänen silmiään. Mies lienee mielissään, vieraista en menisi vannomaan, vaikka kirkkain silmin he kertovat kivaa olleen. Haluaisin vain niin uusia kokemuksen, tehdä (perfektionisti, tiedän..) kaiken vielä paremmin ja suunnitella vielä paremman puvun. Pitää vieläkin kauniimman puheen miehelleni, askarrella taas kaikkia niitä kivoja kutsuja, koristeita ja kiitoskortteja.

Onkin sääli, että häät ovat oikeastaan ainoa kunnon juhla meidän suomalaisten elämässä. Onhan noita rippijuhlia, valmistujaisia ja kolmekymppisiä, mutta ei mitään muuta niin suurta panostusta vaativaa kuin häät. Pitäisikö rikkoa rajoja ja alkaa järjestää erilaisia juhlia, vaikka vain ihan huvin vuoksi? Elämä itsessään on hyvä syy pistää pippalot pystyyn. Kuka kieltää kyhäämästä kekkereitä keittiön kaapistojen kuuraamisen kunniaksi? Ei muutakuin pullo kuohuvaa ja kaverit kokoon kilistämään vaikkapa kuluneelle päivälle tai syksyn saapumiselle. Aina on syytä juhlaan.

Ei elämä ole niin vakavaa. Rutiineja voi rikkoa, normeja olla noudattamatta ja kaavoihin voi olla kangistumatta.

Puran parhaillani häähumun aiheuttamaa suunnitteluvimmaa omia valmistujaisia varten vaikka valmistumisen ajankohdastakaan ei ole vielä tietoa. Tiedän vain, että kaksi tutkintoa on viittä vaille valmiina ja tottavie minä niitä juhlin kun sen aika on. Sen jälkeen tai siinä välissä ehtii olla jos jonkinlaisia synttäreitä, joulua ja muuta juhlan aihetta, joten ei muutakuin tuumasta toimeen.

Ja ainahan voimme uusia vaikka vihkivalat?

Syksy ilman stressiä

2011-08-19T21:51:00.008+03:00

Syksy on muutosten aikaa. Joka vuosi monet ihmiset palaavat rutiinit ja rajat rikkoneelta rellestyskaudelta, joka myös lomana tunnetaan, takaisin sorvin ääreen, ja nekin jotka työelämässä eivät vaikuta, hakevat hanakasti uutta suuntaa elämäänsä samaan tahtiin kellastuvien lehtien kanssa. Talvi keskitytään selviämään ja tallustetaan tasaisesti tuttuja polkuja, kevätauringon heräillessä havahdutaan haistelemaan uusia tuulia ja kesällä otetaan elämästä ilo irti helteiden sulattaessa monilta viimeisetkin järjenrippeet, kunnes tulee taas se syksy ja ratkaisujen hetki. Silloin päätetään, mihin suuntaan elämää lähdetään taas rakentamaan, jatketaanko entisellään vai olisiko elämällä kenties jotain muutakin tarjottavanaan. Niin kivasti vihertäisi ruoho siellä aidan toisella puolen.

Oman elämän suurimmat muutokset ovat melkein aina tapahtuneet syksyllä. Erot, muutot yhteen ja omilleen, opiskelut, suurimmat hankinnat, firman perustaminen, vuosi sitten alkanut raskauskin. Kesällä kaikki ajatustyö tuntuu liian työläältä ja talvi kuluu harrastusten ja perheen parissa tai sitten kirjan kainalossa käpertyneenä sohvan ja huovan väliin. Ihmisten paluu töihin ja koulujen alkaminen symbolisoi uuden kauden alkua, ja elämän jatkuminen ilman edes pientä muutosta tuntuu kaavoihin kangistumiselta. Pitikö se pistää auto vaihtoon! Tai vaikka asunto? No, uusitaan nyt edes sisustusta!

Tällä kertaa kanavoin omat muutostarpeet ostamalla varsin kattavan musta-valko-harmaa-ruskean vaatevalikoiman kaveriksi runsaasti kirkkaita ja kirkuvan värillisiä asuja, tekemällä opintojen loppuunsuoritussuunnitelman (kaksi tutkintoa viittä vaille valmiina) ja varaamalla miehen kanssa meille yhteisen kuherrusloman kylpylähotellin sviittiin joulukuulle hieman hääpäivää juhlistamaan. Jalkahoitoja ja hierontoja porekylpyineen tässä tarvitaankin lähestyvää kaamosaikaa torjumaan sekä pitämään parisuhteen kukoistuksessaan, mutta silti tuntuu että voisin tehdä paljon enemmänkin. Syyllisyys pukkaa päälle käydessäni läpi mielessäni salaa laatimaa tekemättömien töiden listaa. Nytkin voisin olla tekemässä jotain paljon parempaa kuin kirjoittamassa tätä! Ikkunat olisi pitänyt pestä jo keväällä ja kohta on jo pakkaset! Kasa toteutusta vaille valmiita piirrostöitä odottaa tekoaan, milloin viimeksi ehdin kirjoittaa aina aiemmin niin ahkerasti tehtailemiani runoja ylös? Haen hakemalla inspiraatioita, vaikka tiedän että niiden alituinen jahtaaminen karkoittaa viimeisetkin luovuuden rippeet. Salilla olisin voinut tehdä muutaman sarjan toistoja enemmän, kasa uusia reseptejä olisi kokeilua vailla, autokin on ollut tarkoitus vahata ja varaston seinät maalata. Mielipiteitäkin olisi kaikesta aina perusturvan hoidosta kaupungin parkkipaikkaongelman ratkaisuun.

Nytkin minun piti kirjoittaa tänne kaiken kattava essee asioista, joista minun piti vain saada olla vahvasti jotain mieltä - eikö muka ketään muuta vaivaa epäsuhta kotihoidontuen ja työmarkkinatuen välillä? Eikö muita kiinnosta kinata siitä, miksi uusi hallitus kaavailee nostaa polttoaineveroa? No ei itse asiassa minuakaan. Välillä on vain pakko päästä pätemään ja väittelemään asioista, joille ei aikansa niitä pohdittuaan nyt vain mahda mitään ja jotka tarkemmin ajatellen eivät paljoa edes kiinnosta.

Missä vaiheessa minusta tuli tällainen? Minähän se aina paasaan miehelle luentoja siitä, miten elämässä pitää osata elää hetkessä ja nauttia joka päivästä täysin rinnoin. Minunhan se piti olla - ja olen ollutkin - se boheemi ja huoleton taiteilijapersoona jolla kaikki elämän palaset eivät ole aina olleet järjestyksessä, mutta jolla on aina ollut kivaa.

Syytän yhä syksyä.

No, ehkä minussakin on syytä - ehkä minussa sittenkin piilee ikuinen pieni suorittaja. Ajassa ennen aikuisuutta, perhettä ja väistämätöntä vastuuta se vain pysyi piilossa odottamassa otollista hetkeä tulla esiin. Olin kyllä kova uurastamaan silloinkin, mutta vain silloin kuin se itselle sopi ja kun siinä oli tarpeeksi haastetta. Ehkä muutos tuli tarpeeseen.

Ehkä minun on nyt syytä pysähtyä paikalleni ja elää hetkessä, aivan kun olen aina ennenkin ohjeistanut muita.

Kun vain löydän sen kultaisen keskitien jolla yhdistää se huolettoman elämäntyylin vapaus ja perhe-elämän vastuu, että kykenen arvostamaan mieheni tapaa pitää elämä järjestyksessä pitkällä tähtäimellä, mutta samalla osaan elää jokaisen päivän kerrallaan - myös syksyllä. Talvesta kesään se sujuukin, mutta syksy tekee poikkeuksen vuodesta toiseen. Mikä on sääli, sillä nyt saapuva vuodenaika on mitä kauneinta luonnon väriloistoa, eikä siitä haluaisi haaskata hetkeäkään hukkaan.

Ei kuitenkaan niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tämän kaiken energianpuuskan keskellä sain kokeiltua pari uutta reseptiä, jotka ehdottomasti olivat kokeilemisen arvoisia. Molemmat ovat kasvisruokia, joista en aikaisemmin juuri ole innostunut, mutta nyt joudun syömään sanani. Ja molempiin kannattaa ehdottomasti käyttää juuri nyt parhaimmillaan olevia tuoreita juureksia ja vihanneksia - ei siis mitään metallinmakuisia purkkitomaattisoseita.

Tässäpä ne:

Tomaattikeitto

n. 1 kg tomaatteja
pari rkl öljyä
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 tl sokeria
basilikaa
(yrtti-)suolaa
1 dl kuohukermaa
(0,5 dl kuivaa valkoviiniä)

> Kattilassa öljyssä kuullotetaan pilkotut sipulit, loput ainekset lisätään joukkoon ja kiehutetaan hiljakseen puolisen tuntia. Keitto soseutetaan tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisätään lopuksi kerma. Halutessaan joukkoon voi lorauttaa valkoviiniä. Koristele annos nokareella ranskankermaa ja tuoreella basilikanlehdellä. Keiton lisäksi sopii loistavasti paahdetut leipäkuutiot tai patonki. Jos kaikkea ei tule syötyä kerralla, pakasta rasioihin syksyn ja talven varalle!

Kasvispihvit

2 dl kermaa/kermaviiliä
1 dl korppujauhoja
1-2 kananmunaa
1 sipuli
4 isoa porkkanaa
2 perunaa
1-2 valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa
paprikajauhetta

> Sekoita kulhossa kerma(viili) ja korppujauho. Lisää joukkoon raastetut porkkanat ja perunat ja pieneksi pilkotut sipuli ja valkosipulinkynnet. Lisää kananmuna tai kaksi, itse pistin kaksi vaikka alkuperäisessä ohjeessa oli yksi, pysyi paremmin pihvit kasassa. Mausta mieleiseksi. Paista pannulla seoksesta sopivankokoisia pihvejä molemmin puolin kunnes ovat kauniin ruskeita.

Vielä yksi resepti sarjassa "maailman parhaita", ohje jolla tekee loistavan pohjan kaikille makeille piirakoille. Ja helppo kuin mikä! Ei tarvi vispilää vaivata, riittää kun osaa sekoittaa kaikki ainekset sekaisin joten ei haittaa vaikka olisi peukalo keskellä kämmentä. Ehdoton esimerkiksi mustikka- ja omenapiirakalle. Otettu jostain aikaa sitten hävinneestä keittokirjasta joskus talteen.

> Maailman helpoin (ja paras) piirakkapohja

2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 kananmuna
1 prk kermaviiliä
75 g sulatettua voita

Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja joukkoon lisätään loput aineet, sekoitetaan varovasti tasaiseksi taikinaksi ja kaadetaan voideltuun ja jauhoitettuun vuokaan. Taikinasta riittää normaaliin piirakkavuokaan, tuplamäärästä pellilliseen. Päälle vain halutut marjat/hedelmät ja uuniin 200 c kunnes reunoihin alkaa tulla kullanruskeaa väriä.

Vielä yksi ruokavinkki, jota en nyt äkkiä muista maininneeni mutta joka on kokeilemisen arvoinen. Lapsena ja nuorena inhosin kaalilaatikkoa, mutta päätin yrittää tykätä siitä näin aikuisiällä. Tuunasin reseptiä hieman, ja eipä ole enää sitä ongelmaa että syömättä jäisi!
Kannattaa kokeilla siis paistaa kaalisilppu voissa keittämisen sijaan, lorauttaa siirappia sekaan ja iso sipuli vielä joukkoon. Lihaliemen tai kaalin keitinliemen sijaan vuokaan ruokakermaa. Aivan fantastinen lopputulos jopa tällaiselle aiemmin kaalia inhonneelle!

Värikästä syksyä itse kullekin!

Ajatelmia arjen keskeltä

2011-08-13T22:12:00.004+03:00

Elokuinen lauantai-ilta pimenee vaivihkaa. Ilmassa on selviä enteitä lähenevästä syksystä. Ilma on kosteanraikas, liikenteen äänet kantautuvat etäänä rivitaloalueelle, siellä täällä ajelee autoja. Istun suuren sohvan uumenissa käpertyneenä huopaan, katselen haikeasti hymyillen puuhamatolla pyörivää vauvaa. Eilen se oppi kääntymään jo selältä mahalleen, iso pieni tyttö. Mattokin käy kohta pieneksi neidin kierähdellessä välillä lattiaa peittävälle häräntaljalle. Puuhamaton kaarissa roikkuvat lelut kiinnostavat kovasti, kirahvin jalat kokevat kovia tytön kiskoessa ja kiljahdellessa niille. Uunissa alkaa tuoksua tuoreista mustikoista tehty piirakka, jos tekisin kohta kupillisen lämmintä suklaajuomaa ja testaisin miltä se piiras maistuu vaniljajäätelön kanssa. Tuskin pahalta. Hämärä valaistus luo kivaa syystunnelmaa, voisi laittaa muutaman kynttilänkin tuomaan sitä lisää. Olo on päivän kolmetuntisen kuntosalitreenin ja saunomisen jäljiltä väsyneen euforinen ja rentoutunut. Mies on illanvietossa pitkästä aikaa, juhlistamassa kesäloman loppua, tulee sieltä kohta kotiin, syö iltapalan ja sanoo sen minkä jokaikinen ilta ja aamu: Minä rakastan sinua. Minnikin saa osansa rakkaudenosoituksista ennen yöunia, isin oma kulta. Ja niin laskeutuu hetkeksi taas yön pimeä verho Kajaaninkin ylle voidakseen väistyä taas uuden aamunkoiton tieltä.

Tavallista, arkista elämää, mutta silti parasta mitä elämällä on tarjottavanaan.

Ei tajunnanräjäyttäviä tilanteita, ei draamaa, eikä vauhtia tai vaarallisia tilanteita. Niitä oli joskus, onneksi ne ovat kaukana takanapäin ja käteen niistä on jäänyt muistot ja paljon varoittavaa oppia vastaisen varalle. Nyt on tilalla lämmin syli, tutut ja turvalliset rutiinit, tasapainoilua opiskelujen, työelämän, perheen, ystävien ja harrastusten välillä. Parisuhteen hoitoa unohtamatta, sillä vanhoista virheistä viisastuneena tiedän ettei parisuhde pysy parhaana mahdollisena aivan omin avuin. Se saattaa arjen pyörityksessä jäädä toissijaiseksi jos sille ei järjestä erityistä aikaa vain sitä varten.

Huomasin juuri, että on kulunut aika tarkalleen tasan vuosi siitä, kun jännitimme yhdessä raskaustestin tulosta. Odotukset olivat varovaisen toiveikkaat, olihan pahoinvointiakin ollut jo tovin aikaa. Ja kuinka ollakaan, yritys oli tuottanut tulosta, ne pienet, punaiset viivat tikussa olivat meille ensimmäinen askel kohti elämää perheenä. Kaikkien kommellusten, pelkojen, jännityksen ja toiveiden jälkeen meille syntyi lopulta kaunis pieni prinsessa, jonka elämää olemme etuoikeutetut seuraamaan ja jonka kasvattamisesta aikuisuuteen olemme nyt vastuussa. Se on suuri, mutta palkitseva vastuu, joka ottaa paljon, mutta tuo moninkertaisesti enemmän tilalle.

Elämä on tässä ja nyt. Se ei ole eilen, se ei ole huomenna, se on tänään. Sanottuja sanoja ei voi saada sanomattomaksi, heitettyjä kiviä ei voi vetää takaisin, kulutettua aikaa ei voi käyttää uudelleen eikä jo sulkeutuneita ja taakse jääneitä ovia saada avautumaan. Mutta tärkeää on muistaa, että uusia ovia avautuu aina, kun vain ottaa ajoissa rivasta kiinni ja tarttuu tilaisuuteen. Mihin se ovi vie, on mysteeri, mutta siitä kannattaa ottaa selvää, sillä jos ei pelaa ei voi myöskään voittaa. Sanansa ja tekonsa voi jatkossa valita paremmin ja tuomitsemisen voi jättää sille joka itse on kokonaan synnitön.

Minäkään en ole ylpeä kaikesta mitä olen tähänastisen elämän aikana tehnyt, mutta olen hyvin ylpeä siitä kuka olen nyt. Minun ei tarvitse esittää ketään muuta, koska olen hyvä olemaan minä. Onni löytyy usein lähempää kuin moni luuleekaan, täytyy osata vain nähdä se metsä kaikilta niiltä puilta.

Kuluneita kliseitä, ehkä. Mutta silti niin totta.

Paino puntarissa

2011-08-09T11:16:00.003+03:00

Se näkyy ja kuuluu kaikkialla. Ihmisten puheissa, asenteissa, suhtautumisessa. Uutisissa. Mainonnassa. Se alkaa jo hyvin aikaisessa vaiheessa.

Ai mikä? No, painon tarkkailu ja arvostelu. Jo neuvolassa tehdään käyriä ja puututaan painon kehitykseen, vaikka jokainen lapsi on oma yksilönsä ja kehittyy omaan tahtiinsa. Selvä ali- tai ylipaino on tietysti juttu erikseen, ja sen syihin on hyvä puuttua aikaisessa vaiheessa, mutta noin pääsääntöisesti luokittelu painon ja ulkonäön mukaan on mennyt yli äyräidensä. Varsinkin naisten kohdalla.

Luin juuri iltapäivälehden uutisen, jossa päiviteltiin liki nelikymppisen Geri Halliwellin "repsahtanutta masua". Järkytyin. En masusta, vaan uutisesta. Kuvaan paparazzin toimesta zoomattu maha oli synnyttäneelle ja sen ikäiselle naiselle mitä loistavin, mutta ilmeisesti ei uutisoijan mielestä. Olisipa kiva nähdä tämän "uutisen" kirjoittaneen henkilön oma rantakunto. Kissankokoisin kirjaimin otsikoiden ihmetellään, kun maha ei olekaan enää aivan sama kuin parikymppisen pyykkilautavatsa. Hei haloo, järjenkäyttö sallittua! Tämä yhteiskunta on pahasti vinoutunut. Samassa lauseessa sitten päivitellään kun nuorten naisten ja tyttöjen syömishäiriöt lisääntyvät. Liekö ihmekään kun naiset asetetaan jo nuorena tällaisten paineiden alle. Joku roti!

Samaan verrattavia ovat näiden keltaisen lehdistön edustajien vähintään yhtä tärkeät "uutiset" milloin kenenkin julkkiksen (lähes poikkeuksetta naisen) rantakunnosta, ja näiden lehtien verkkosivujen luetuimpiin uutisiin lukeutuu lähes aina joku kuvasarja milloin kenestäkin vähäpukeisesta naisesta. On tietenkin ihan hyvä jos meillä täällä Suomessa menee niin hyvin, ettei tärkeämpää uutisoitavaa löydy, mutta olisi aika saada jotkut rajat tälle pinnallisuuden määrälle. Vaikka itse olen aina puoltanut kuntoilua ja itsensä pitämistä kunnossa, en silti hyväksy kenenkään arvostelua tai luokittelua sen perusteella miltä joku näyttää. Valitettavasti tämä yhteiskunta ei vain toimi niin, sillä kaikessa hiljaisuudessa työpaikat menevät usein hoikille ja hyvännäköisille ja kaikkea tuotetta ja palvelua myydään mallin mitat täyttävien myötävaikutuksella. Ja tässäkin tähtäimessä ovat useimmiten naiset. Joo, onhan naisten vartaloita kiva katsella, mutta ei siitä tällaista yleisöhuvia tarvitsisi tehdä. Miehetkin kaljuuntuvat ja kerryttävät keskivartalon kesseliä iän myötä yhtä lailla, eivät kaikki vanhene yhtä tyylikkäästi kuin George Clooney. Joten olisiko aika lopettaa se huuteleminen ja antaa kaikkien kantaa kroppansa rauhassa julkiselta kritisoinnilta.

On totta, että Suomi on lihava maa ja näpäytyksen aihetta kohti terveellisimpiä elintapoja olisi, mutta yletön ulkonäön painottaminen varsinkin naisten ja etenkin synnyttäneiden ja ikääntyneiden sellaisten kohdalla tulisi lopettaa alkuunsa. Naisten, jotka lasta kehossaan kantamalla ja sen tähän maailmaan synnyttämällä ovat saaneet aikaan jotain niin ihmeellistä, tulisi saada olla ylpeitä myös sen kaiken jälkeen jättämistä merkeistä. On vastenmielistä nähdä etenkin siihen kohdistuvaa julkista arvostelua. Me kaikki vanhenemme aikanaan, emmekä voi enkä ainakaan minä edes halua näyttää koko ajan nuorelta naikkoselta vaan kannan elämän aikana väistämättä syntyvät muutokset kropassani kunnialla. Terveellisillä elämäntavoilla niiden syntyä voi helposti rajoittaa ja hidastaa muutenkin.

Suomalaiset ovat lihavia monestakin syystä. Kulttuurillisista syistä, elintason takia, varmasti osittain ilmastollisistakin syistä. Onko syy sittenkin genetiikassa? Pohdin tätä ilmiötä joskus syvemmältikin, luin aiheesta kirjankin nimeltä Ranskattaret eivät liho (Mireille Guiliano), mutta yksiselitteistä vastausta ei löytynyt. Ovatko suomalaiset tunnesyöppöjä? Onko syy sittenkin alkoholin? Juodaanhan Ranskassakin paljon viiniä. Siellähän sitä vasta intohimoisesti ruokaan suhtaudutaankin. Patongit ja juustot tekevät kauppansa ja onhan koko maa kulinarismistaan kuuluisa. Italiassakaan tuskin juuri karpataan, tai ainakin se on tehty hyvin hankalaksi kaiken sen pizzan ja pastan keskellä. Jätän tämän pohdinnan viisaampien harteille ja kerron muutaman sanan kuntoilusta.

Suomalaisen ja venäläisen kuntoilijan ero on selvä. Venäläinen kuntoilee vastentahtoisesti, vain näyttääkseen hyvältä, suomalainen siksi että se tuntuu hyvältä. Ja se todella tuntuu. Nyt kun olen kulkenut salilla taas tiiviiseen tahtiin, muutaman kerran viikossa, ja aloittanut salitreenien ohella myös ryhmäliikunnan eli jumppatunnit, on kroppa ollut kovalla koetuksella ja kipeä mutta vointi monin verroin parempi. Tämä yhdistettynä vähähiilariseen ruokavalioon ja kas kummaa, kaikki väsymys ja turvotus on poissa ja olo energinen. Lady Linellä onkin tarjota suuri valikoimia erilaisia jumppatunteja aina pilateksesta ja joogasta raskaaseen Bodypump -treeniin ja kaikkea siltä väliltä. Eilen hikoilin tunnin afrotanssia ja kamppailulajeja yhdistelevällä Freepower -tunnilla, sitä ennen reisiä, pakaroita ja vatsalihaksia vahvistavalla tunnilla. Myös tanssista tykkääville on oma tuntinsa, jossa yhdistellään mm. salsan ja flamencon askeleita. On BodyStepiä, spinningiä ja LadyFlexiä. Löytyy juoksumatot, crosstrainerit ja muut perinteiset kuntopyörät. Ja jotta tämä kaikki ei tapahtuisi täysin mukavuusalueen ulkopuolella, rentoutusta kaipaaville löytyy myös hierovat nojatuolit, suihku saunoineen ja solarium. Olen saanut monta ystävääkin innostumaan saliliikunnasta ja liittymään joukkoon mukaan. Tähän tasapainoksi vielä perinteisiä lenkkejä raittiissa ulkoilmassa ja kylläpä voi hyvin sekä kroppa että mieli.

Lopuksi vielä yksi elokuun ehdoton kohokohta - meidän pienestä hymytytöstä on tullut jo ääneen kikatteleva neitonen. Niin se aika vaan joutuu - pienestä, avuttomasta ja yöt valvottaneesta nyytistä on kasvanut jo kohta selältä mahalleen kääntyvä, puhetta pulputtava pienokainen joka nukkuu yötkin jo oikein mallikelpoisesti - menee nukkumaan joka ilta 23 jälkeen ja herää ekan kerran 7-8 aikaan syömään ja nukkuakseen vielä parisen tuntia lisää. En olisi ennen tätä kaikkea koskaan uskonut, miten palkitsevaa voi vanhemmuus olla. Jos mitään muuta hyvää en tämän elämän aikana tule saamaan aikaan, niin ainakin tiedän että se kaikkein paras mahdollinen asia minkä elämä voi antaa, on jo olemassa; oma rakas tytär.

Liikunnallista loppukesää kaikille!

Pesänrakennusviettiä

2011-07-26T21:01:00.007+03:00

Monille raskaanaoleville naisille kuulemma ilmaantuu ennemmin tai myöhemmin enemmän tai vähemmän pakonomaista tarvetta puuhata pesäkoloa pienokaista varten. Ihan kuin monet eläimetkin kyhäävät korsista jos jonkinlaista rakennelmaa tulevan poikaskatraan hyvinvointia silmälläpitäen, myös naiset kuulopuheiden mukaan pykäävät pystyyn vielä viimeisillään irvistellen toinen toistaan passelimpia asuntoja joihin vauvan kanssa asettua.

No, minä olin poikkeus. Yhdeksän kuukauden urakasta ensimmäisen kolmanneksen oksentelin, toisen aikana voin niin hyvin että oli kai parempaakin tekemistä, ja viimeisellä osuudella kärvistelin kivuista ja kaikista vähemmän mukavista vaivoista ettei paljoa käynyt mielessäkään alkaa siinä vielä verhoja silittelemään ja järjestelemään kaappeja ja vauvanvaatteita armeijamalliseen koko-, merkki- ja värijärjestykseen.

Nyt kun nuo tujakat potkut kylkiin ja närästyksen kyllästämät yöt ovat muisto vain ja kaiken sen vaivan palkinto on ollut kasvamassa masun ulkopuolella jo muutaman kuukauden, alkaa olla voimia ja mielenkiintoa touhuta taas entiseen tahtiin. Ja kaiken sen väliinjääneen edestä. Kai sitä on havahtunut vähän jälkijunassa viilaamaan tätä kotia sellaiseksi, missä silmä lepää ja sielu viihtyy, lapsen myötä kun luonnollisesti tulee vietettyä aiempaa enemmän aikaa kotona.

Tee-se-itse-lastulevyräpellyksiin jo aikaa sitten turhautuneena olen vannonut, etten enää koskaan osta yhtään sellaista sekundatekelettä tämän katon alle. Lisäksi tarkoitus on ollut koota koko kodin kalustosta mahdollisimman yhtenäinen, ja vaihtoehtoja punnitessamme päädyimme yksimielisesti sarjaan, joka tarjoaa tämän kaiken. Monien eri huonekaluliikkeiden jälleenmyymä Acazia -sarja sisältää kaiken mahdollisen lipastoista tv-tasoihin ja sängynpäädyistä sohvapöytiin. Kaikki jämerää ja antiikkisen tyylistä, tummaksi sävytettyä akaasiapuuta, joka toimitetaan yhtenä kappaleena, valmiiksi kasattuna, ilman mitään ruuveja tai irrallisia osia. Tästä vastauksesta toiveisiin ei voi kuin tykätä!

Viimeisin sarjan ostos on allaolevista ristikkosivuisista avohyllyistä korkein. Tuotiin kotiovelle käyttövalmiina - hyvästi tappiliitosten ja ruuvien räpellys sekä liimojen kanssa läträys.

Myös esimerkiksi Majestic -sarja valmistetaan samasta akaasiapuusta ja siitä löytyy esimerkiksi oheisenmallinen tv-taso, josta löytyi vastaus pulmaan mistä löytyy yksiosainen, tarpeeksi pitkä taso johon mahdutan kerralla kaikki tarvittavat elektroniset vempaimet. Kaunista, kestävää ja käytännöllistä - onhan uutisoitukin siitä miten järjetöntä ja suhteessa kallista on ostaa jatkuvasti uusia "kertakäyttöhuonekaluja" jotka joutuu uusimaan vähintään joka muuton yhteydessä, koska eivät yksinkertaisesti kestä kuljetusta. Kalliimpi ja laadukkaampi kirpaisee kerran, mutta tuo säästöä pitkällä aikavälillä.

Kaikenlaista muuta pienempää sisustustavaraa olen sieltä sun täältä etsinyt, ja sitä myös ihan kivasti löytänyt. Esimerkiksi Askosta löytyy kaikkea kivaa, kuten esimerkiksi oheinen Jupiter -matto jonka keittiön koristukseksi ostin. Sieltä muuten löytyi ainakin viime vuoden puolella halvalla aitoja häräntaljoja, joista yksi peittää nyt olohuoneen lattiaa. Toinen paikka mistä ei voi poistua ilman vähintään jotain pientä mukanaan, on Pentik. Sisustusintoilijan ja silmäniloa kaipaavan pieni taivas!

Hiustenhoitoon panostaville pienenä vinkkinä - nyt on Tigiltä tullut myyntiin loistava sarja muotoilutuotteita. Tigi Catwalk Session Series sisältää monenlaista tököttiä kutrien korjailuun, itse löysin Helsingin-reissulta tämän uutuussarjan joista ostin sekä hiuskiinnettä että salt spray -muotoilunestettä. Kuten huonekaluissakin ja monessa muussakin, kannattaa tässäkin asiassa panostaa laatuun jos yhtään haluaa sijoittaa hiusten hyvinvointiin, maksaa itsensä kyllä korkojen kera takaisin.

Siinäpä kooste tuotevinkeistä.

Viimeaikaisten traagisten tapahtumien järkyttämänä sitä on miettinyt, miksi tällaiseen maailmaan lapsia edes tekee. Pelkkää tuskaa, murhetta ja surua uutiset täynnä. Ihmisen pahuus on välillä jotain niin käsittämätöntä. Yksikään eläin tässä maailmassa ei tee mitään pahuuttaan, vaan vaistojensa varassa - paitsi ihminen. Eläin ei tapa huvikseen, vain nälkäänsä. Ihminen kykenee hirmutekoihin pelkkää ilkeyttään tai ahneuttaan.

Jotta oma pää pysyy tässä kaikessa mukana ja sitä jaksaa uskoa vielä johonkin hyvään, on yritettävä yksinkertaisesti olla ajattelematta liikaa kaikkea sitä karmeutta mitä kautta maailman tapahtuu koko ajan.

Ehkä niin kauan on vielä toivoa, kun uutisissa kerrotaan maailman pahuudesta ja kaikesta kamalasta? Eikö silloin tapahdu kuitenkin enemmän vielä hyvää? Sillä silloin, kun hyvyydestä on tullut uutiskynnyksen ylittävää, lienee toivo menetetty.
Ehkä niin kauan jaksaa uskoa parempaan huomiseen, kun katsoo pienen lapsen vilpitöntä iloa ja viatonta katsetta.

Paulo Coelhon sanoin ajatus tähän loppuun: "Don't live every day as if it were your last - live every day as if it were your first."

Kohti pimeneviä iltoja

2011-07-20T17:21:00.007+03:00

Eteläinen Suomi on nyt kaukana takanapäin ja kotoinen Kainuu tilalla. Reissu oli antoisa ja toiminnantäyteinen, kivaa vaihtelua arkeen kotiympyröissä, mutta on se vaan aina mukava tulla taas tuttuun ja turvalliseen kotiin. Vaikkei mitään varsinaisia vaaratilanteita pääkaupungin vilskeessä sattunutkaan, oli sellaisten uhka koko ajan tietyllä tapaa läsnä. Tuohon lyhyeeseenkin visiittiin mahtui jos jonkinlaista vastaantulijaa, joihin maalla kasvanut ei vain ole tottunut. Yhtenä päivänä olimme juuri saapuneet Itäkeskukselle kun siellä oli ollut vain pientä hetkeä aiemmin siviiliasuisten poliisien voimankäyttötilanne - huumeidenkäytön katutyötä tekevät virkavallan edustajat olivat kohdanneet vastarintaa ja joutuneet turvautumaan kaasusumuttimiin, jonka johdosta sivullisiakin oli viety sairaalaan. Tämä vain vajaa puoli tuntia ennen kuin siellä kävimme. Suomenlinnan lautallakin oli eräs uhkaavasti käyttäytynyt, päihtynyt mieshenkilö, joka varmaan oli ottanut jotain muutakin kuin pelkkiä viinaksia. Sekin tilanne onneksi meni ohi ilman mitään pahempaa eskaloitumista, vaikka hän hyvin uhmakkaasti varsinkin ulkomaalaisia ihmisiä kohtaan käyttäytyi. Metroissa ja ratikoissakin kohtasin monta henkilöä, joihin suhtautua varauksella, yleensä näitä laitapuolen kulkijoita, joiden käytös oli välillä hyvinkin arvaamatonta.

Ehkä sitä on tietyllä tapaa elänyt niin turvassa, omassa pienessä maailmassa maaseudun keskellä, jossa suurimpana vaarana ovat kyykäärmeet ja metsän petoeläimet, että ei tiedä miten suhtautua suurempien kaupunkien lieveilmiöihin. Ehkä niihinkin tottuisi, mutta ajatus siitä että jatkuvaan itsestä riippumattomaan terveyden uhkaan turtuisi, tuntuu arveluttavalta. Riski siihen, että mitään pahempaa sattuisi, on varmasti melko olematon, varsinkin jos ei itse hakeudu vaaratilanteisiin tai provosoi, mutta silti niitä uutisten perusteella tuntuu aina sattuvan. Muistissa häilyy vieläkin mielikuvat monen vuoden takaisesta uutisesta, jossa sivullista miestä lyötiin metrossa kirveellä päähän traagisin seurauksin. Moista harvemmin sattuu, mutta silti siitä jää pieni pelko alitajuntaan ja sitä tulee katsottua olkapään ylitse tuon tuostakin.

Onkin suuri helpotus olla taas kotona oman perheen parissa, viettää tavallista arkea ruokaa laitellen, vaippoja vaihdellen, lenkkeillen ja leffoja kullan kainalossa kotisohvalla katsellen. Eilenkin lämmitettiin kotiinpaluun kunniaksi sauna ja laitettiin kiukaalle paistopussiin perinteistä kiuaslenkkiä kypsymään. Siihen vielä fetasalaattia ja jäätelöt niin olipa mukava olla taas kotona!

Oheinen kuva on otettu, missäs muualla kuin Helsingin legendaarisessa ravintola Zetorissa. Tuo maalaishenkisten kokoontumispaikka keskellä kaupunkia lievitti aavistuksen koti-ikävää. Siellä täällä ravintolaa oli vanhoja traktoreita, joiden ympärille oli raennettu baaritiskit ja penkitkin olivat vanhoja kunnon pahkapölkkyjä tai traktorin istuimia. Koko paikka huokui nostagiaa ja wanhan ajan maitolaituritunnelmaa. Ruokaa tilatessamme saimme alkupaloiksi iänikuisten nachojen ja salsan sijaan kunnon ruisleipää ja voinokareen. Ruokalistakin oli ovelasti tehty sanomalehden muotoon. "Zetorin uutisista" löytyi kattava menu kunnon savolaismurteelle väännettynä - me esimerkiksi tilasimme listalta "Tri Välj'voohkan terveyspommin", joka sisälsi "keetettyä potattia, sipulia, pekonia ja makkarroo, jonka lisäks läntätään keskelle aenakkii paestettu muna, suolakurkkua ja punajuurta". Mikä on tämä ruoka selvemmällä suomen kielellä? No, pyttipannu tietenkin! Kaveri tilasi tutummin kirjolohikeiton, joka ruokalistaan oli kuvailtu hieman letkeämmin "Lohiseksi lepytyskeetoksi" seuraavin saatesanoin: "Akseli-isäntä koetti hurmata nuapurin Kerttua uuvella Zetorillaan. Siitäkös Lyyti-emäntä otti nokkiisa ja sovintoo hierottiin uollisella kalakeeton kansa. Siinä olij kirjolohta, potatia, ja sipulia kermasessa kalaliemessä ja sekkaan olj lorraatettu lepytykseks tilikkä valakoviintä."

Kaikki Helsingissä vierailevat tai asuvat yhtään maalaishenkeä kaiken sen ruuhkan ja vilskeen keskelle kaipaavat, kannattaa tsekata Zetor, löytyy Mannerheimintien kupeesta Kaivopihalta.

Ylhäällä kuva Hakaniemestä Helsingin keskustan suuntaan. Monenlaisia maisemia mahtui matkan varrelle, täytyy sanoa että suhteellisen isoksi kaupungiksi Helsinki on monine puistoalueineen erittäin kaunis ja vehreä. Toki lähiöitä betonihelvetteineen löytyy, mutta pääosin kaupunkialuekin on erittäin viihtyisää, varsinkin vanhat ja koristeelliset rakennukset pistivät ihailemaan.

Tässä ylhäällä sekä alhaalla kuvaa Kaivopuistosta. Hienot oli sielläkin maisemat!

Päästiin kotosalla heti meikäläisen mielipuuhiin: sisustamiseen. Nyt on taas vähän lisää iloa silmälle asunnossa, ja enää puuttuu oikeastaan vain hirsipanelit seinästä ja visio alkaa olla toteutettu, sen mitä tämän kokoisessa asunnossa nyt pystyy tekemään. Suunnitelmia on toki lisääkin tulevaa varten, mutta niiden toteutus on ajankohtaista vasta sitten kun hankittavaksi tulee isompi asunto. Tässä nykyisessä vielä jokunen vuosi vielä ihan kivasti hurahtaa.

Alkaa olla heinäkuukin kohta voiton puolella, yötkin alkaa olla pimenemään päin. Kohta voi taas urakalla alkaa poltella kynttilöitä ja viettää sitä meikäläisen suosikkivuodenaikaa: loppukesää/alkusyksyä, jolloin voi kaivella taas huovat kaapista ja käpertyä rakkaan kanssa illanviettoon. Nautitaan nyt kuitenkin ensin vielä tästä jäljelläolevasta kesästä, ja jos meteorologeja on uskominen, siitä on tulossa kovin kuuma ja kostea!

Reissukertomusta

2011-07-16T20:38:00.015+03:00

Porvoota ja Helsinkiä on nyt kierrelty tolkusti useamman päivän ajan, ja nähtävää ja koettavaa on riittänyt. Riittää niin paljon, että Helsinkiin suuntautuu vielä huominenkin reissu, ennenkuin käännämme keulan ensi viikon alussa takaisin kohti Kainuun korpimaisemia.

Vanha Porvoo on kiehtonut aina, ja nyt pääsin sitten livenä todistamaan senkin. Aivan ihana alue täynnä vanhoja rakennuksia ja niissä toimivia pieniä putiikkeja, joissa myydään kaikenlaista aiheeseen sopivaa - käsitöitä, matkamuistoja, sisustustavaraa, karkkeja, käsintehtyjä vaatteita ja muuta pientä ja kivaa. Lisäksi kahviloita ja ravintoloita oli siellä täällä pitkin mukulakivettyjä kadunvarsia.

Helsingissä kahden aamusta iltamyöhään -päivän saldona on esimerkiksi tutustuminen kuvankauniiseen Suomenlinnaan, jonne kätevästi pääsi lautalla suoraan Kauppatorin rannalta. Oli virkistävää matkustaa kauniissa kesäsäässä lautan yläkannella pitkin merta tuulen puhaltaessa kevyesti.

Itse Suomenlinna on erittäin kaunista ja vehreää aluetta, jossa varmasti vierähtäisi kevyesti kokonainen kesäpäivä. Kierrettiin nyt alue melko nopeasti läpi, mutta huomenna käymme todennäköisesti vielä uudemman kerran tutustumassa paikkaan paremmin. Poikettiin nyt kuitenkin siinä samalla Kustaanmiekassa sijaitsevaan nostalgiseen pizzeria Nikolaihin.

Kierreltiin myös Helsinkiä sinne sun tänne maisemia ihaillen. Ohessa kuva Eiran kaupunginosasta, jossa on aivan upeita jugendtyylisiä kerrostaloja, mukaanlukien Salattujen Elämien "Pihlajakatu" eli oikeasti Huvilakatu, joka piti tietysti myös käväistä tsekkaamassa.

Sää suosi mitä parhaimmissa määrin - helteet väistyivät ja saatiin nauttia upeasta parinkymmenen asteen aurinkoisesta ja kevyen tuulisestä kesäsäästä. Aivan kuin tilauksesta! Ainoastaan Porvoossa sataa tihuutti, mutta siinäkin oli oma tunnelmansa kun kevyessä kesäsateessa vanhaa kaupunkia kierreltiin.

Linnanmäelläkin käytiin, sielläkin näkyi jos jonkinmoista härveliä ja ihmisiä oli liikkeellä paljon -ainakin Kainuusta tulleen näkökulmasta. Oli perinteistä vuoristorataa, kummitusjunaa ja kuvassa näkyvää Nostalgiamyllyä sekä uusia vempeleitä kuten kovasti mainostettu Ukko. Itse en moiseen jalallani astuisi, mutta kyllä tuonne väkeä virtasi koko ajan tasaiseen tahtiin.

Ohessa kuvaa Helsingistä Linnanmäen maisematornin korkeuksista.

Alkuperäiseen retkisuunnitelmaan kuului myös käynti Hietaniemen hautausmaalla ja uimarannalla. Ja näin myös tehtiin. Regatta -kahvilaa vielä ei ehditty näkemään, jospa se nyt sunnuntain käynnillä päästäisiin kokemaan.

Eka Hesa -päivä kului oikeastaan kokonaan shoppaillessa. Kuten suunnitelmaan kuuluikin, Guessin kaupat kierrettiin kunnialla läpi ja ostoksiakin niistä mukaan löytyi. Ja sopivasti joka paikassa oli vielä alet meneillään! Mieskin löysi Guessilta jotain vaatetta itselleen. Valimossa sijaitseva Guessin Outlet -poistomyymäläkin ehdittiin kiertämään, mutta sieltä ei mitään mukaan tarttunut. Kai sitä on aika krantuksi tullut, ja Guessin hinnoilla pitää aika valikoiva ollakin, ettei tule ostettua sellaista mitä ei sitten tule käytettyä.

Keskustassa Yrjönkadulla sijaitsevassa Hotelli Tornin laella olevassa Ateljee Barissa käväistiin istumassa tovi. Siellä oli paljon porukkaa nauttimassa kylmistä tuopeista ja upeista maisemista, baarissa kun on kahteen eri suuntaan sijoittuvat kattoterassit korkealla yläilmoissa, missä voi kalja kädessä ihailla kaupungin maisemia. Kannattaa tsekata jos käy Helsingissä!

Tuomiokirkko ja Uspenskin katedraalikin käytiin katsomassa sekä ulkoa että sisältä. Oli hienoa! Syömässä käytiin meksikolaisravintola Cantina Westissä ja Pizza Hutissa, huomenna olisi tarkoitus käydä katsomassa ja kokemassa myös Primula-ravintolan ruokatarjonta.

Onhan siellä stadin vilskeessä nähtävää jos jonkinlaista, mutta aina se vain käy niin että kaipuu takaisin kotikulmille iskee vääjäämättä. Ei minusta olisi elämään pitempiä aikoja tuolla kiireisten ihmisten keskellä. Maalla kasvaneen on vaikea tottua siihen, miten pinnallista ja tyhjää elämä ihmispaljoudessa on. Ihmiset ajavat omaa etuaan eikä puolen miljoonan asukkaan kaupungissa jakseta eikä haluta kiinnostua kanssaeläjien hyvinvoinnista. Kaduilla virtaa kiireistä ja kireäkasvoista kansaa, ratikat kolisee pitkin katuja ja riikkarit soivat. Seassa on jatkuvasti ihmisiä, jotka keksivät mitä erikoisempia keinoja koettaa rahastaa turistien kustannuksella. Toiset sopeutuvat paremmin, minä vähän huonommin. Toki kaikkeen sopeutuu pakon edessä, mutta kun kerran on hyvän päälle oppinut, ei ole edes halua yrittää totutella urbaanimpaan elinympäristöön. Minulle onnen tuo luonnon läheisyys, aidot ja läheiset ystävät ja ihmiset, kiireettömät kävelyreissut kotikaupungin laitamilla, nuotiot ja makkaranpaistot järven rannalla, Kainuun kauniit korpimetsät ja vesistöt, maisemat joissa sielu lepää. Lomareissulla voi käydä hakemassa pientä vaihtelua Helsingin vilskeestä, noutaa niinsanotusti rusinat pullasta ja palata sitten takaisin kotiin viettämään toisten mielestä ehkä tylsää, mutta omasta mielestä ihanan tasaista ja rauhallista arkea.

Elämykset etsinnässä

2011-07-06T21:19:00.002+03:00

Kesän kohokohtia - letut, tuoreet mansikat ja kermavaahto

Niin se vain on heinäkuukin jo hurahtanut huomaamatta käyntiin. Se olisi aikalailla keskikesä nyt. Rakas miehenikin tuossa täytti taas vuoden lisää. Lahjaksi hän sai minulta vaihteeksi jotain ei-materiaa - lahjakortin hierojalle. Ei, ei niille hierojille joissa asiakaskunta koostuu vain miehistä ja joissa hierotaan vähän vääristä paikoista, vaan kunnon hierojalle joka toivon mukaan saa vähän fiksattua miehen ajoittain oireilevaa alaselkää. Voisipa vaikka käydä hierottamassa itseäänkin joskus, toistaiseksi miehen toteuttamassa versiossa on ollut riittämiin. Salilla olen kyllä taas päässyt aloittamaan treenaamisen, on mahtava tunne käydä kiskaisemassa fyysinen rääkki ja istahtaa sen päätteeksi hierovaan tuoliin ja sen kautta saunaan kuten tänään tein. Olo on sen jälkeen kuin uudestisyntyneellä!

Ikähän on vain numeroita. Tokihan fyysistä vanhenemista vastaan on ihan turha taistella, korkeintaan sitä voi hieman viivyttää omilla elintavoilla, mutta henkinen puoli on jokaisesta itsestään kiinni. On jokaisesta itsestään kiinni, miten suhtautuu vanhenemiseen. Sitä voi jokaisen syntymäpäivän kohdalla vajota voivottelemaan taas yhtä vähentynyttä vuotta elämästään, itkeä kadonneen nuoruuden perään, tuskailla tekemättömien töiden ja toteutumattomien haaveiden takia ja valmistautua vastaanottamaan väistämättä lähenevä vanhuus. On kuitenkin olemassa parempikin vaihtoehto. Voi taas juhlistaa yhtä elettyä, koettua ja hengissäselvittyä vuotta lisää, ottaa sen vastoinkäymisistä opikseen ja lähteä innolla odottamaan mitä tulevalla vuodella on tarjottavanaan. Voi ottaa itseään niskasta kiinni ja oikeasti toteuttaa niitä unelmia jotka takaraivossa ovat toteutumistaan odotelleet, sen sijaan että vain puhuu niistä. Kaikki on vain ja ainoastaan asenteesta kiinni.

Nyt on taas se aika kesästä kun Kajaanin Kauppakatu sulkeutuu liikenteeltä muutamaksi päiväksi torimyyjien vallatessa kadunvarret. Eli on taas aika perinteisen markkinakadun. Keskiviikosta lauantaihin on taas tarjolla jos jonkinlaista tarpeellista ja tarpeetonta, vaatteista ruokaan ja mansikoista pakastepusseihin. Tulihan siellä heti avajaispäivänä taas käytyä, perinteeksi kun on päässyt jo muodostumaan, ja vielä ainakin perjantaina olisi tarkoitus katu käydä kävelemässä. Mukavahan se on tutustua näytteilleasettajien tarjontaan, nähdä ihmisiä ja nauttia kauniista kesäsäästä, ja aina sieltä jotain pientä mukaankin tuppaa tarttumaan - tällä kertaa yksi koru, lohikukko, grillimakkarat ja jäätelöt, sekä sisustusliikkeestä pientä tavaraa asuntoa koristamaan. Jos vielä ainakin mansikoita ja herneitä ym. tuoretuotteita kävisi mukaan ostamassa, niiden tarjonnasta ei ainakaan pulaa näyttänyt markkinoilla olevan.

Ensi viikolla starttaakin sitten reissu eteläiseen Suomeen. Tarkoitus on viettää viikon päivät tutustuen niin Porvooseen, Helsinkiin kuin Turkuunkin. Porvoo on itselle täysin uusi tuttavuus, muissa paikoissa on tullut käytyä mutta sen verran pikaisesti tai kauan aikaa sitten että revanssi olisi paikallaan. Vaikka tarkoitus onkin viettää laatuaikaa kerrankin kun miehen kanssa kahdestaan käydään kaupunkeja kiertelemässä pikki-Minnin ollessa Porvoossa isovanhempien hoivassa sen aikaa, eikä haluta turhia etukäteen stressata, on kuitenkin karttaan merkitty ylös jo ehdolle erilaisia käyntikohteita Helsinkiä ajatellen. Siellä on niin paljon paikkoja, mitä on jo kauan ollut tarkoitus kyetä katsastamaan, joten onpahan ainakin muistissa niin perinteisempiä kuin vähän erikoisempiakin käyntipaikkoja. Kauppakeskukset ja muutamat mielenkiintoiset erikoisliikkeet tottakai, Korkeasaari, Suomenlinna, Ateneum ja Linnanmäki olisi tarkoitus ehtiä kiertämään, samoin keskustan alue kauppatoreineen ja -halleineen, Tuomiokirkkoinen ja puistoineen, unohtamatta monia kaupunkialueita kuten Esplanadi, Kaivopuisto, eteläinen Eiran alue ja Hietaniemen hautausmaa sekä uimaranta. Paikallinen erikoisuus, kahvila Regatta olisi myöskin suunnitelmissa käydä kokemassa. Muutama museokin olisi ehdolla, kuten Sinebrychoffin taidemuseo sekä Designmuseo. Historia on kiehtonut minua aina, joten ilman muuta olen ottanut Helsingin monien paikkojen taustasta jo etukäteen selvää. Siinäpä ohjelmaa kahdelle Helsingin -päivälle, saa nähdä moneenko lopulta ehtii tutustumaan ja montako uutta elämystä vastaan tulee. Jokusta kaveriakin olisi kiva ehtiä morjestamaan kun kerran stadin suunnalle tulee pitkästä aikaa lähdettyä.

Turku on paremmassa muistissa, viimeksi 2008 sinne Bemarilla muutaman päivän mittaisen extempore-reissun tein, joten siihen kaupunkiin tutustuminen jätetään etukäteen suunnittelematta ja mennään fiiliksen mukaan. Toki Ruissalon maisemat ja kesäinen Aurajoki sitä reunustavine nähtävyyksineen ja viheralueineen on koettava, jokilaivoja unohtamatta. Porvoo menee samalla linjalla, kierrellään ja katsellaan mitä eteen tulee. Nautitaan Suomen kesästä ja miehen ruhtinaallisesta viiden viikon mittaisesta kesälomasta, joka starttaa pian. Siinä ehtii vielä toisenkin kesä-Suomeen sijoittuvan reissun tekemään jos intoa riittää. Mielessä onkin pyörinyt kuuluisa Keskisen kyläkauppa, joka tosin jo viime kesänä käytiin kokemassa mutta jossa riittää koettavaa ja katseltavaa useammallekin käyntikerralle. Tai sitten voisi joskus oikein repäistä ja suunnata pohjoiseen, kohti Lappia. Ken tietää mitä päivät tuo tullessaan.

Lähempääkin tosin löytyy laatuelämyksiä. Nyt kesäisin on oma kotikaupunkikin täynnä elämää, esimerkkinä erilaiset opastetut kierrokset paikallisiin nähtävyyksiin ja paikkoihin. Omat, tutut ympyrät avautuvat ihan uudella tavalla, kun niiden historiasta tietää jotain. Monet väheksyvät omaa kotikuntaansa ja luulevat nähneensä ja kokeneensa siitä kaiken mahdollisen, mutta oikeasti harva loppujenlopuksi tietää juurikaan asuinpaikkansa taustoja. Minäkin, joka kasvoin todella pienessä pikkukylässä, opin siitä edelleenkin uutta siellä käydessäni ja paikallishistoriikkiin perehtyessäni. Sanotaanhan, että usein ei näe metsää koska puut on edessä. On turha aina mennä merta edemmäs kalaan. Paljon kivaa ja viihdyttävää voi löytyä aivan nenän edestä, kunhan vain avaa silmänsä ja korvansa ja asennoituu vastaanottamaan uutta. Itsellä ainakin on valtava tiedonnälkä ja halu oppia jatkuvasti uutta tietoa ja taitoa, ehkä osittain siksi olen hankkinut koulutusta niin monelta eri alalta, malttamatta keskittyä täysin vain yhteen. Haluan käyttää tämän suhteellisen lyhyen elämän mahdollisimman hyvin hyödyksi jotta voin todeta vanhana että kaikki tarpeellinen tuli tehtyä ja nähtyä. Kaikkia hankittuja tiedonjyviä tai treenattuja taitoja tuskin tarvitsee, mutta se, että osaa lypsää lehmän, tehdä liiketoimintasuunnitelman, käyttää teleskooppipamppua tai puhua sanan espanjaa ja toisen saksaa, tuskin paljoa haittaakaan. Rohkeasti siis vaan tutustumaan uusiin juttuihin, sillä (melkein) kaikkea kannattaa kokeilla ainakin kerran!

Aitouden avaintekijät

2011-06-30T11:01:00.005+03:00

Raskausajan jälkeisen ajan paras kuntoilumuoto - vaunulenkit!

Miehen ja Minnin kanssa vierailulla Vuolijoella.
Kesä + Oulujärvi + rakkaat ihmiset = täydellistä!

Huh hellettä! Kesäkuun viimeistä päivää viedään. Aurinko sen kun paahtaa taas. Tällaiset päivät voisi viettää ajellen autossa ympäriinsä, siellä sentään on ilmastointi ja se on kauppojen kylmäosastojen lisäksi ainoita paikkoja jossa jaksaa olla ilman lämpöhalvaksen pelkoa.

Olen huomannut, että ihmiset hikeentyvät herkästi kun havaitsevat herjaavia huhuja levitettävän itsestään. Aivan, juuri sitä paskanjauhantaa itseään - syytetään pienen kylien puutteita ja käsketään kanssaeläjiä hankkimaan elämää, kun kuullaan mitä kylillä kuiskitaan. Tämä on mielestäni varsin absurdia, sillä koitti sitä itse kiistää miten hanakasti tahansa, niin niillä puheilla kyllä lähes aina jokin perä on. Toki ihmisistä on niitä hupaisaa paisutella, ja lähteehän ne jutut aina vähän rönsyilemään yli alkuperäisen, mutta harvemmin ihmiset ihan päästänsä mitään keksivät. Näitä sankareita varten on olemassa ihan ihkaomat osastot joissa heitä kyllä hoidetaan, että ovat taas yhteiskuntakelpoisia. Toki kuitenkin jokainen juorujen kohde tahtoo viimeiseen asti vängätä vastaan ja kiistää kaiken perättömäksi paskapuheeksi. Kukapa myöntäisi itse auliisti antaneensa muille aihetta väitettyihin seikkoihin?

Tiedän tämän kokemuksesta itsekin. Olen kuullut mitä mielenkiintoisempia juttuja itsestäni vuosien saatossa kylillä liikkuvan. Kyllä, osasyynä on ehkä se että olen asunut pienellä paikkakunnalla missä ihmisillä ei ihan oikeasti ole muuta tekemistä kuin kytätä verhonraosta naapuruston tekemisiä ja tekemättäjättämisiä. Mutta ei ympäristöä yksin voi syyttää. Vaikka kylillä jos jonkinlaista sankaria asustelikin, niin sellaisia satusetiä oli harvemmassa jotka ihan tyystin tuulesta olisivat tarinansa temmanneet. Elin itse elämästäni sellaista vaihetta, joka varmasti kirvoitti kanssa-asujia salamyhkäisiin spekulaatioihin. En tiennyt mitä halusin ja etsin itseäni ja suuntaa elämälle. Tein jälkeenpäin ajateltuna monia virheitä, ja otin niistä opikseni. Vaikka ne jutut matkalla ihmisten puheissa värittyivätkin varsin runsaasti, kyllä niissä jokin totuuden siemen oli ainakin useimmiten. Jos olisin istunut kiltisti kotona katsomassa telkkua, en usko että se olisi jaksanut ketään kiinnostaa. En silti jaksanut niistä stressiä repiä. Tiesinhän, että juoruja ja puheita liikkuu aina, pienissä paikoissa varsinkin, kun ihmiset tuntevat tai vähintään nimeltä tietävät kaikki toinen toisensa. Yleensä vain nauroin näille puheille, aina en jaksanut edes hymähtää. Oikeat ystäväthän tiesivät kyllä koko totuuden, ei vain puolta siitä, ja muiden mielipiteillä ei ole minulle koskaan ollut mitään väliä. Sanotaankin, että älä usko mitään siitä mitä kuulet, ja vain puolet siitä mitä näet. Mutta tämä harvemmin käytännössä toimii, sillä ihmiset rakastavat juoruta.

Ehkä on syytä katsoa peiliin ja tutkia sisintänsä hetki, jos yksi jos toinenkin alkaa syyttää sinua varattujen miesten tai naisten iskemisestä tai vieraiden kanssa vehtaamisesta? Ennen pitkää tulee ilmi sekin, jos olet itse osallistunut paskapuheiden levittämiseen. Ja paskapuheilla tarkoitan tässä todellakin sellaisia puheita, joilla ei ole minkäänlaista todenperää, sillä juorut joihin liittyy edes osittainen totuus, eivät mielestäni paskapuheita ole nähneetkään - ne ovat vain lapasista hieman lipsahtaneita tosiasioita. Ja niiden leviämisestä ei voi syyttää kuin sitä, joka sieltä peilistä päin pällistelee, eli jokaista itseään. Jos oikeasti haluat vähentää itsestäsi liikkuvia legendoja, kokeilepa elää hetki niin ettei aihetta puheisiin synny, se auttaa usein kummasti. Muuten kannattaa kestää puheet, juorut ja huhut ja olla hiljaa.

Aiheesta luontevasti aasinsiltaa pitkin seuraavaan - aitojen ihmisten metsästykseen. Aiheesta lienen sivunnut joskus aiemminkin, mutta nyt tuntuu olevan tarvista taas. Aidot ihmiset ovat nimittäin harveneva luonnonvara, siinä missä kaikki muukin aitous tässä maailmassa, ruuassa, käyttötavaroissa, melkein kaikessa. Ensin kuitenkin tarvinnee täsmentää - millainen on aito ihminen? Moni minutkin näkevä muttei tunteva voisi todeta, että tuo ei nyt ainakaan ole, syystä että joillekin merkkilaukkujen ja -asusteiden kanniskelu on yhtä kaukana aitoudesta kuin yö on päivästä (vaikkakin tähän vuodenaikaan yö ei paljon päivästä poikkeakaan..). Ja minä olen tykästynyt moniin aika pinnallisiin ulkoisiin seikkoihin, ei tosin siksi että niin kamalan pinnallinen olisin vaan koska niiden laatu painii eri sarjassa. No, ehkä tietyllä tapaa olenkin vähän pinnallinen. Mutta silti väittäisin itseäni verrattain aidoksi ihmiseksi, sisältäpäin sitten ainakin. Ilmaisen aidosti pidnkö jostakusta vaiko en, joko sanoin tai käytöksellä. Välitän ihan aidosti lähimmäisten hyvinvoinnista. Pidän ympärilläni pientä ja tiivistä ystävä- ja perhepiiriä, joiden puolesta olen valmis uhrautumaan ja joita puolustan sen minkä pystyn. Laukuista ja muista releistä huolimatta en esitä sellaista, mitä en ole. En kuvittele olevani toista parempi. En elä ruusunpunaisessa haavemaailmassa, enkä uskottele muillekaan niin. En luo ympärilleni mitään kyhättyjä kulisseja, en koe tarvetta todistella kenellekään paremmuutta missään asiassa. Välillä on mennyt päin persettä ja lujaa, välillä olo on kuin lottovoittajalla. Useimmiten siltä väliltä. En tee mistään kuitenkaan suurta numeroa. Olenko siis aito ihminen?

Tunnen ja tiedän ihmisiä, jotka epätoivoisesti pitävät tällaisia kulisseja hatarasti pystyssä. Joilla menee huonosti, mutta sitä ei näytetä päällepäin. Onko sellainen ihminen aito? Vai kenties vahva? Ennemmin vaikka kuollaan kuin myönnetään missä jamassa elämä oikeasti on. Pitää olla ulospäin kaikki hyvin, vaikka sisäisesti voidaan huonosti. Eletään siitä, mitä muut ajattelevat. Se ei todellakaan ole aitoa, eikä varsinkaan vahvaa. Vahva ja aito ihminen osaa myöntää myös heikkoutensa eikä kuvittele pärjäävänsä kaikessa itse, eikä hänen tarvitse todistella epätoivoisesti kenellekään mitään. Riittää, että hän itse tietää.

Merkkivaatteet, -laukut ja muut, kalliit harrastukset ja huvit tai hienot autot eivät tee kenestäkään ihmisestä toista parempaa - tai epäaidompaa. Kuten ei myöskään vastaavasti vaatimattomasti elävä ja kaiken tekemisensä järkisyihin perustava ihminen sen aidompi automaattisesti ole. Aitous tulee sisältä. Olisin se sama ihminen ilman niitä kalliita laukkujakin, joita tykkään hamstrata. Samalla lailla ne lihakset kasvaisivat vaikka Lady Linen sijaan kävisin yleisillä kuntosaleilla. Taittuisi se matka Audin sijaan halvemmankin luokan menopelillä. Täyttyisi se asunto halvemmillakin huonekaluilla. Monta kertaa kokeiltuani olen vain todennut maksavani mieluummin laadusta harvoin, kuin sekundasta vähän väliä. Elämä on lyhyt, ja sen pieniä iloja pitää hyödyntää. Vaikka laadukkaampaan olisi varaa harvemmin, siihen satsaamalla säästää pitkällä tähtäimellä. Eikä se mikä tuottaa itselle hyvää oloa, voi olla väärin, eikä se muuta ihmisen sisintä miksikään, ellei itse anna niin tapahtua.

Siinä onkin aidon ja epäaidon ihmisen ero - pitää osata pitää pää kylmänä ja tietää miksi elää - muiden vai itsensä takia. Harmillisen moni nimittäin elää riippuvaisena muiden ihmisten mielipiteistä, ja unohtaa samalla että se on se oma elämä, mikä siinä ohessa hupenee päivä päivältä.

Aurinkoista, pilvistä, helteistä tai vilpoista kesää kaikille, mieltymyksistä riippuen!

Keskikesän katsaus

2011-06-26T12:16:00.002+03:00

Kesä on kauneimmillaan ja juhannuskin on nyt juhlittu. Tänään tasan kahden kuukauden ikäinen pieni prinsessamme vietti ekan keskikesän juhlansa syöden ja nukkuen. Itseltä jäi nyt jo tavaksi tullut Kake Randelinin juhannuskeikka Naapurinvaaran tanssilavoilla näkemättä ja kokematta, mutta tilalle sain jotain korvaamattoman hienoa - viettää ensimmäistä juhannusta äitinä. En vielä reilu vuosi sitten uskonut kaipaavani elämääni perhettä, mutta toisin kävi, ja hyvä että kävikin, en nimittäin vaihtaisi tätä enää mihinkään mistään hinnasta.

Alkukankeuden jälkeen olen mielestäni omaksunut uuden roolini hyvin ja se tuntuu jo täydellisen luontevalta osalta elämää. Varsinkin nyt, kun pikkuisen masukivut ovat jo hellittämään päin ja neiti on suonut meille ihanaakin ihanampaa hymyään päivittäin. Yötkin sujuvat ihmeen hyvin, pikku-Minni nukkua tuhisee putkeen jo pitkiäkin pätkiä ja on saanut muodostettua päivärytmin. Hän nukkuu itse asiassa samaan tahtiin kuin minä ja mieheni, ehkä jossain välissä herää syömään vähän ja jatkaa sitten uniaan. Herätessään naureskelee ja ääntelee suloisesti ja tomerasti seuraa jo liikkeitä ja kasvonilmeitä. On se vain niin mahtavaa seurata pienen lapsen kehitystä! Kohta saamme kuulla hänen nauravan ääneenkin, ja jos se ei palkitse kaikkia niitä alkuvaiheen yövalvomisia ja muita vaikeuksia, niin ei sitten mikään.

Äitiyden ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikkia muu aiempi elämä jää sen myötä pois. Aiemmin luulin niin käyvän väistämättä ja suuressa määrin, mutta lapsihan kulkee mukana varsin vaivattomasti osana normaalia elämää. Käyn edelleen paljon lenkillä kuten ennenkin, vaunut vain ovat useimmiten mukana ja mikäs sen mukavampaa kuin yhdistää samalla huvi ja hyöty. Kauppareissullekin vauvan saa vaivatta mukaan, tosin pidemmille shoppailureissuille lähden suosiolla yksin miehen hoitaessa vauvaa sillä aikaa. Ensi kuusta alkaen aloitan taas saliliikunnan Lady Linellä ja pääsen palautumaan raskauden rasituksista pikkuhiljaa takaisin entiseen kuntoon. Tähänkin tosin tarvitaan innokkaan isän apua, sillä vaikka salilta löytyykin jumppatunteja jonne voi lapsen ottaa mukaan, on ehkä helpompi jättää hänet iskän hellään hoivaan siksi aikaa. Tämä ei onneksi ole vaikeaa, kun mies osallistuu lapsen hoitoon niin kiitettävällä innolla ja hänen työrytminsä sen mahdollistaa kivuttomasti. Edelleen ovat samat mielenkiinnon kohteet, puheenaiheena muutkin kuin vaippamerkit ja vauvanvaatteet ja elämä muutenkin paljon odotettua seesteisempää ja kiireettömämpää. Meidän kahden joukkoon on vain liittynyt yksi pieni perheenjäsen lisää jonka ehdoilla mennään ja kaikki muu hoituu mukavasti siinä ohessa.

Tässä viettäessäni ihanan Minnin kanssa kaksin rauhallista sunnuntaipäivää kotosalla miehen ollessa työvuorossa, olen silmäillyt samalla MTV:n hömppäsarjaa Paris Hilton's BFF. Pintaliito-ohjelma, jossa Paris Hilton hakee parasta kaveria tällä kertaa Dubaista. Ensin vähän naureskelin, sillä onhan koko ohjelma ehkä hirveintä soopaa mitä olla saattaa, mutta perijättären kunniaksi on sanottava että ei hän mikään tyhjäpää todellakaan ole. Sen roolin hän kyllä vetää hyvin, mutta sen takaa löytyy kovan luokan bisnestä takova nainen. Hän on luonut onnistuneesti omasta imagostaan myyvän tavaramerkin, brändännyt itsensä ja tienaa sillä omaisuuksia. Samaa ei voi sanoa oman maamme turhasta julkkiksesta (yhdestä niistä), eli Tukiaisen Johannasta joka ilmeisen innokkaasti on yrittänyt samaa brändäämistä, mutta epäonnistunut pahemman kerran. Tuskin tarvinnee lähteä perustelemaan miksi näin, koska sen on varmasti jokainen haluamattaankin joutunut huomaamaan naikkosen edesottamuksia seuratessa. Vastaavia ihmiskohtaloita on lisää ja tulee koko ajan lisää, monet heistä voi nähdä jokasyksyisessä BB:ssä, jossa naamaansa näkyviin halajavat reppanat hakevat huomiota. Tekee pahaa katsoa varsinkin itsetuntonsa kanssa painivia naisia, jotka eivät voi olla tyytyväisiä itseensä sellaisenaan, vaan pilaavat itsensä muovisilla lisäosilla ja muilla operaatioilla joiden kuvittelevat vievän ikuiseen onneen. Missä meni vikaan? Missä vaiheessa luonnollisuus ja aitous meni pois muodista? Kenen on syy?

Ajatuskin siitä, ettei oma pikku tyttöni olisi kasvaessaan itseensä tyytyväinen vaan alkaisi harkita leikkelemistä tunteakseen itsensä paremmaksi ihmiseksi, tekee äärimmäisen pahaa. Onneksi on iskä ja äiti vakuuttamassa hänelle, miten rakas ja ihana hän on ihan tuollaisenaan, toivottavasti se riittää, sillä pahalta maailmalta ei voi kukaan yksin ketään suojella, se täytyy jokaisen kohdata itse.

Ilta-Sanomissa oli nyt juhannuksen erikoisnumerossa reportaasi suomalaisten seksikyselyn tuloksista. Todettiin, että maaseudulla vällyjen välissä käy varsinainen vilske urbaanimmassa ympäristössä asuviin kanssaeläjiinsä verrattuna. Pohdittiin, että miksi. Äkkinäinenhän luulisi, että kaupunkien kujillahan sitä on vaihtoehtoja mistä valita eikä ainakaan seurasta ole puutetta. Maalla on vain yksi ihminen siellä, toinen ehkä hyvällä tuurilla jossain muualla, samalla kun kaupungeissa tapahtuu, on menoa ja on meininkiä joka lähtöön. Mistä sitten kiikastaa? Miksi landella lykästää? No, jo asiaa pikkuisen laajemmalti pohtimalla voi itsekin todeta saman kuin IS; maalla on rauhallisempi tapa elää ja se luo oivat puitteet puuhata muutakin kuin juosta kaupassa, töissä, virastoissa, ostoksilla, harrastuksissa... Kaupunkilaisten hurjimmat himot saa hiipumaan ainainen kiireinen elämäntapa ja erilaiset ihmiset, joilla varsin monella ei ole mitään aikomustakaan pariutua, toisin kuin maalla, jossa kumppanin löytäminen ja perheen perustaminen on usein ensimmäisenä prioriteettilistalla. Kaupungeissa edetään uralla eikä vakiintuminen silloin siinnä senhetkisissä suunnitelmissa. Eipä silti, yhden illan juttuja kaupungeista varmasti löytää, siitä pitävät huolen kuppilat ja yökerhot ynnä muut pahuuden tielle vievät riettauden pesät joita on kadunvarret pullollaan, mutta nyt kyseessäolevassa tutkimuksessa puhuttiin seksielämän laadusta enemmän kuin määrästä. Laatu on varmasti vakituisessa suhteessa elävillä parempaa kuin hiprakassa häsläävillä hetken huuman hakijoilla. Niin, ja määrässäkin vakisuhde voittanee edellämainitut, toivottavasti ainakin. Ja niitä pysyviä parisuhteita rakennetaan maalla varmasti tehokkaammin kuin kaupungin vilskeessä. Väitän, ettei kukaan ole vapaaehtoisesti yksin, kyse on vain siitä ettei se oikea ole sattunut tulemaan vielä vastaan, ja kaupungeissa syvempien ihmissuhteiden rakentaminen tuntuu olevan paljon vaikeampaa kuin maaseudulla, yllättävää kyllä.

Ympäristökin on maalla otollinen kokeilemaan rajoja - puuhat eivät rajoitu neljän seinän sisälle kun ulkona on jos jonkinlaisia maalaisromantiikkaa tulvivia telmimispaikkoja. Ja kyllä, maallakin tilataan Cosmpolitania eikä olla enää niin samoihin kaavoihin kangistuneita kuin joskus muinoin.

Kyseisessä IS:n artikkelissa oli myös rakkausvalmentajan näkökulma siihen, missä suomalaisilla menee parisuhteissa pieleen. Yksi syy löytyi siitä, että suomalaiset naiset suostuvat liian aikaisin seksuaaliseen kanssakäymiseen. Ei säily se alun salaperäisyys, eikä miesten kiinnostus sen koommin, kun nainen on liian helppo nakki. Kuulostaa sovinistiselta, mutta aika pitkälti totta se on. Ainakin jos ihan oikeaa parisuhdetta ollaan rakentamassa, irtosuhteet ovat asia erikseen. Itse en näitä usein laitamyötäisessä tapahtuvia pikasuhteita koskaan ole kannattanut enkä ymmärtänyt, mielestäni seksi kuuluu ehdottomasti parisuhteeseen. Ehkä olen tässä asiassa vanhanaikainen, mutta pidän seksuaalisuutta niin henkilökohtaisena ja tärkeänä asiana, että on vastenmielistä nähdä sitä haaskattavan ja pilattavan muiden kuin toisiaan kunnioittavien ja rakastavien ihmisten kesken. Lisäksi siitä saa niin paljon enemmän irti kun tuntee kumppaninsa ja tämän mieltymyksen perinpohjaisesti. En kuitenkaan lähde tuomitsemaan tai arvostelemaan muiden tapaa toimia, vaan pidän itse parhaaksi katsomastani tavasta ja periaatteesta kiinni, muut voivat tehdä niin kuin kustakin parhaalle tuntuu.

Pointtina oli lyhykäisyydessään se, että oikeaa suhdetta kaipaavien kannattaisikin kokeilla pitää housut jalassa vähän pidempään, opetella tutustumaan kumppaniehdokkaaseensa ensin muilla tavoin ja pitää alun jännitettä ja sitä kuuluisaa alkuhuumaa hieman pidempään yllä. Sitä kun ei samalla tavalla enää koskaan saa takaisin, ja kaikkeen muuhun kun on sitten aikaa vaikka millä mitalla koko loppuelämän ajan.

Allekirjoittanut kiittää ja kuittaa, lähtee suunnittelemaan ensi kuussa siintävää eteläisen Suomen lomareissua (Guessin liikkeet on jo ruksattu kartalle...), odottamaan miestä töistä kotiin ja viettämään sitten koti-iltaa grillaillen omalla pihalla kauniissa Suomen suvessa koko ihanan perheen voimin!

Kastejuhlaa ja kesähelteitä

2011-06-14T13:12:00.006+03:00

Alkuun lyhyt päivitys reilu viikko sitten vietetystä kastejuhlasta.

Vauvan ristiäiset sujui hienosti! Ihana Minni-tyttö vietti ekan juhlansa kauniissa, aurinkoisessa kesäsäässä ja vanhemmatkin pääsi yhdessä kaveriporukan kesken pitkästä aikaa viettämään iltaa viihteen puolella grillaten ja baarissakin pyörähtäen, samalla kun pikkuneiti pääsi isovanhempien hellään hoivaan yöksi. Varsinkin meikäläinen harvoin yöelämässä pyörii, ja nykytilanteessa entistäkin vähemmän osin olosuhteista johtuen ja vieläkin suurimmalti osin siksi, ettei kiinnosta, edes sitä vähääkään mitä joskus. Oli kuitenkin kiva käväistä katselemassa myös sitä puolta, ja nyt on taas entistäkin hauskempaa viettää kotona aikaa ja hoitaa tuota pientä rakkauden hedelmää.

Ensi kuussa on edessä reissu eteläiseen Suomeen rippijuhlia viettämään ja tutustumaan pääkaupunkiseutuun shoppaillen ja nähtävyydet kierrellen. Minni pääsee myös mukaan, sen verran monta päivää reissun päällä olisi tarkoitus viettää ettei raski pientä hoitoon jättää. Mikäs siinä matkatessa, kun on ilmastoitu auto - ainakin viime kesän kaltaisten superhelteiden toistuessa saattaisi matkanteosta muuten tulla turhan tukalaa.

Kesäkuulle poikkeuksellinen hellejakso kävi hikoiluttamassa kansaa täällä Suomenkin kamaralla, tuulettimien tehdessä totista työtä talven pakkasjakson turruttamien kaduntallaajien viilentämiseksi ja markettien myydessä ei-oota kaikenkarvaisten ilmastointilaitteiden sun muiden olonviilentäjien kohdalla. Nyt tuli sitten paluu takaisin todellisuuteen ja kelit ovat sitä mihin Suomessa kesäkuulla on enemmän totuttu; pilvistä ja viileää. Minä en valita, mutta varmaan moni muu olisi kernaasti jatkanut itsensä kärventämistä paahtavan auringon alla. Itse en ensinnäkään ole oikein helteiden ystävä, viihdyn viileämmässä ilmasto-olosuhteissa, toisekseen pienen lapsen olotilaa ajatellen ei yli +30 asteen lukemat ole enää niitä ihanteellisimpia.

Olen huomannut, että Suomessa ei saa valittaa helteistä. Pakkasista sen sijaan saa. Tämä on vääryys, kaikki kun eivät todellakaan nauti pakahduttavasta kuumuudesta. Jos Suomeen on odotettavissa helleaalto, on iltapäivälehtien etusivut täynnä kuvia rannalla kirmailevasta kansasta otsikkojen mieltäessä lähestyvät hellelukemat positiiviseksi asiaksi. Vastaavasti talvella samat lämpötilalukemat miinusmerkkisenä kerrotaan negatiivisena seikkana. No, sanotaanhan ettei lämmin luita riko, mutta mielestäni kummatkaan ääripään lukemat eivät ole millään muotoa positiivinen juttu. En todellakaan hypi riemusta, näytti mittari sitten plus- tai miinuskolkytviis, vaan valitan kyllä varmasti. Ihan sama, onko se jonkun mielestä väärin "kun kerrankin on lämmintä". Joo, lämmintä saa olla, mutta tukahduttava kuumuus jota ei pääse mihinkään pakoon on jo toinen juttu. Talvellakin saa olla viileää, ja jopa kylmää, mutta jäätävät pakkaset ja viimat ovat juttu erikseen. Ja niiltäkin voi helteitä tehokkaammin suojautua; pukeutumalla paksusti ja kääriytymällä kotona huopien alle ja juomalla lämmintä. Helteillä on yhtä tyhjän kanssa pyörittää tuulettimia ja syödä jäätelöä, tai käydä edes uimassa tai kylmässä suihkussa, vaikutus on korkeintaan hetkellinen. Vähän niinkin antaisit lapselle tikkarin, mutta ottaisit sen kohta kuitenkin pois. Ensin pääsee nauru, mutta kohta itkettää taas.

Onneksi kuitenkin valtaosa Suomen vuodesta on sellaista inhimillistä säätä, jossa ihmisen ei tarvitse pelätä paleltumiskuolemaa eikä myöskään lämpöhalvausta tai nestehukkaa eikä näinollen myöskään valittaa. Ainakaan säästä, jolloin valittamisen voi keskittää muihin elämisen epäkohtiin. Valittaminen kun tuppaa olemaan suomalaisuuden perimmäisiä piirteitä - valitettavasti.

Kaikki rakkauden tähden

2011-06-09T10:37:00.003+03:00

Terävimmät ehkä pistivät merkille, että parin edellisenkin kirjoituksen otsikossa on toistunut sana "rakkaus". Voisivat ajatella, että nyt sillä on jäänyt pahasti levy päälle. Eikö sillä muuta sanottavaa ole? Tarviiko sitä nyt koko ajan hehkuttaa? Voisiko välillä vaihtaa puheenaihetta?

No, voisihan sitä. Mutta kumma vain, että siitä aiheesta löytyy aina jotain uutta sanomista. Sehän se on kaiken perusta. Ilman rakkautta meistä harva olisi edes täällä, toivoakseni ainakin suurin osa on jonkinasteisen rakkauden hedelmiä. Toki ihminen voi elää elämänsä ilman rakkautta. Mutta mitä elämää se sellainen on? Rakkaus voi kyllä satuttaa, mutta paljon enemmän se voi antaa. Rakkautta on myöskin monenlaista, kaikissa muodoissaan se on hienoa. On kahden ihmisen välistä intiimiä rakkautta, on sisarrakkautta ja muiden perheenjäsenten välistä rakkautta, rakkautta omaa lemmikkiään tai vaikkapa rakasta harrastustaan kohtaan. Ihminen muodostaa tunnesiteitä hyvin monenlaisiin asioihin.

Puolisoonsa rakastunut ihminen tekee uskomattomia tekoja. Se on ehkä sitä räiskyvintä rakkautta. Se voi muuttua hetkessä vihasta rakkauden roihuksi. Itsekin olen tehnyt ties mitä rakastamani ihmisen vuoksi. Sellaisia seikkoja, joita syystä tai toisesta en kaikkia tässä voi luetella. Esimerkin mainitakseni, luovuin toistaiseksi työurasuunnitelmista hankkiakseni lapsen, jota en vielä vuosi sitten olisi todeksi uskonut. Mies lopetti tupakanpolton vuoden päivät sitten. Ei siksi, että olisin käskenyt. Vaan siksi, kun sanoin kerran, että en itse halua olla tupakansavussa, olen yliherkkä saamaan siitä pääkipua. Pysyttelin itse vain sauhuista loitommalla, mutta miespä lopetti siitä samaisesta kerrasta kokonaan. Monta muutakin tarinaa löytyisi ihan omastakin elämästä tästä aiheesta, jos jonkinlaista hullutusta tai typeryyttä on tehty vain saadakseen olla rakastetun kanssa. Se on ihan oma lukunsa se, jääköön nyt pimentoon.

Mies-nainen -välisen rakkauden ohella sydäntä lämmittää aina suuresti sukulaisrakkaus. Se se onkin vasta jännä juttu. Siihen eivät päde aina mitkään normaalin järjen lait. Ja uskokaa pois, tiedän mistä puhun. Oma suku varsinkin toiselta puolelta on ollut aina hyvin riitaisa. Sanan säilä on sivaltanut kerran jos toisenkin ja kipinät ovat iskeneet kun herjoja ja hävyttömyyksiä on heitelty puolin ja toisin. Niin ronskisti, että jos joku ulkopuolinen olisi samaan syyllistynyt, olisi seurauksena ollut hyvin rumaa jälkeä. Mutta kuinkas ollakaan, kai se veri on vettä sakeampaa sittenkin - kummasti sukulaisuus on pätevä peruste unohtaa katkerat riidat tiukan paikan tullen. Vielä liikuttavampaa tämä rakkauden määrä on tietysti silloin kun välit ovat alun alkaenkin läheiset ja mitä läheisempi sukulainen on kyseessä. En usko että niin syvää ystävyyttä onkaan, joka ohittaa uskollisuudessaan varsinkin samassa perhepiirissä kasvaneiden sukulaisten jopa riitaisetkin välit. Aina ei ole väliä sillä, kuka teki väärin ja kenen on syy, mutta hämmästyttävän hanakasti moraalistaan muuten jyrkät ihmisetkin ovat tiukassa paikassa sukunsa puolella.

Suomalaisia usein solvataan ei-niin-perhekeskeisiksi. Täältä puuttuvat kokonaan monien muiden maiden kulttuureihin tiukasti juurtuneet pitkän kaavan perhepäivälliset eikä tunteenpurkauksia täällä liiemmälti viljellä. "Minä rakastan sinua" on kenties vaikein sanayhdistelmä, jonka juro suomalaismies voi suustaan päästää, paitsi humalassa ja pimeässä peiton alla saattaa se lipsahtaa tai sitten rakkautta saa osakseen baari-illan jälkeisen kotimatkan varrelle osuvat katupylväät ja kaikenkarvaiset kurret. Kaikesta tästä tunteen palon laimeudesta huolimatta suomalainen seisoo järkähtämättä rinnalla, kun lähisukua herjataan. On tutkittukin, että perheen arvostelu menee suomalaisten mielestä vakavuudessa reippaasti jopa oman ulkonäön arvostelun edelle. Rumaksi, läskiksi ja laiskaksi haukkukoot, mutta äitiä ette parjaa! Niinhän se kyllä taitaa olla. Minäkin voin ottaa vaikka minkälaista kritiikkiä vastaan oman pärstään liittyen, se kauneus kun on katsojan silmissä ja jos ei naama miellytä niin ei tarte katsella, mutta silloin mennään todellisiin henkilökohtaisuuksiin kun perhettä aletaan arvostelemaan. Onhan se ihan varma, että se joka omaakin perhettä syyttä solvaisi, tai syystäkin, saisi allekirjoittaneeltakin melkoisen ryöpytyksen ja ikuisen vihan osakseen. Ei ole kuitenkaan yhdentekevää, millaisten ihmisten parissa sitä on ikänsä varttunut, keneltä on geenit peritty, kenen kanssa on lapsena leluista riidelty, millä porukalla on sukujuhlat vietetty ja kuka on jakanut kotiseinien sisällä kanssasi ne hetket, joihin ei muut ole osalliseksi päässeet. Halusit tai et, he tulevat olemaan osa elämääsi aina. Hyvä ystävyyssuhde voi hyvällä tuurilla kestää läpi elämän, mutta sukulaissuhde on sitä aina joka tapauksessa. Perhe on se, joka viime kädessä jakaa tämän elämän kanssasi.

Vähän liiankin itsepintaisen lojaalina ihmisenä jaksan ihailla tätä piirrettä. Jaa että liian lojaali, miten se on mahdollista? No siten, että puolustetaan läheistä ihmistä silloinkin kun kyseinen henkilö on itse syypää. Järkevä ja tasapuolinen persoona olisi aina sen puolella joka on syytön. Itse olen koettanut karsia tätä liiallista lojaaliutta ja koettaa asettua puolueettomaksi, mutta läskiksihän se useimmiten on mennyt. Päin persettä suorastaan. Viime kädessä sitä joka tapauksessa on seissyt sen läheisimmän ihmisen rinnalla. Sukulaisten lisäksi tämä käsittää kaikki ne muutkin luottamuksen ansainneet ihmiset. Olisi ehkä helppoa olla "kaikkien kaveri", heittäytyä joka tilanteessa puolueettomaksi ja jakaa sympatiaa kaikille sitä tarvitseville. Helppoa tosiaan, mutta ei sen arvoista. Vielä siistimpää on se yhteenkuuluvaisuuden tunne, joka kumpuaa niistä sanoista ja teoista jotka on yhdessä jaettu vaikeilla hetkillä. Mieluummin olen muutaman ihmisen hyvä ystävä, kuin koko maailman hyvänpäiväntuttu. Kuka silloin on sinun puolella, kun sinulle tulee vaikeaa ja jos olet elänyt elämäsi kaikkia tasapuolisesti miellyttäen? Ne kaikkiko? Tuskinpa.

Ryhdyin päässä laskemaan paljonko on niitä ihmisiä, joihin en välittäisi kadulla törmätä. Joille ei sanota päivää. Niitä on kertynyt aika monta. Yleensä sen seurauksena, että olen puolustanut jotain minulle tärkeää henkilöä melko jyrkin sanankääntein ja teoin. Tarvittiin monta sormea ja varvasta laskemaan. Mietin jo, onko minussa kenties vikaa, olenko jotenkin yhteistyökyvytön tai ongelmallinen tapaus.

Sitten laskinkin kaikki ne, jotka ovat seisseet rinnallani kaikki vaikeat hetket, tukeneet silloin kun maailma on ollut kaatua niskaan, nostaneet ylös suosta ja tehneet pilvisestäkin päivästä aurinkoisen. Tehneet elämästä elämisen arvoista.

Niitä kertyi moninverroin enemmän.

Vuoden täydeltä rakkautta

2011-05-29T14:52:00.005+03:00

Illasta, jona minä lähemmin tutustuin silloiseen työkaveriin ja nykyiseen aviomieheen, on nyt tasan vuosi. Oli samanlainen, sateenjälkeiselle kesälle ja koivunlehdille tuoksuva kesäilta kuin nytkin. Platoninen tuttavuus vartiointitöiden merkeissä muuttui yhden firman saunaillan jälkeen hyvin nopeasti syvemmäksi ja läheisemmäksi, ja tuosta alkukesän huumasta vuoden verran lisää päiviä eteenpäin ja ollaankin tilanteessa, jossa liitto on sinetöity papin edessä ja hoivassamme on myös kuukauden ikäinen pieni vauva. Hätäistä, voisi joku nuivempi todeta, ja ulkopuolisen silmin vastaavaa sivusta seuratessani olisin voinut syyllistyä samaan itsekin. Mutta niin vain elämä kuljettaa, tässä sitä ollaan vaikken vielä vuosi sitten olisi koskaan uskonut löytäväni itseäni näin nopeasti tästä tilanteessa. Nauranut olisin jos joku niin olisi pokerinaamalla kehdannut väittää. Naimisissa, minäkö, kerran jo sen ruljanssin kokeneena ja parisuhteisiin pettyneenä? Lapsikin vielä, no eipä ole suunnitelmissa! Mutta kuinkas ollakaan, ne molemmat kävi toteen ja maailman kultaisin mieskin vielä käsipuoleen tiensä löysi. On se tämä elämä hassua!

No entä se alkuhuuma? Onko siitä mitään jäljellä? Paremmin tietäväthän tuppaavat sanomaan, että se katoaa suhteesta kuin suhteesta ja jäljelle jää vain mäkättävä akka, kaljamahaansa kasvattava ukko, kauppareissut huutavan jälkikasvun kanssa ja miehen karkureissut paikalliseen baariin muiden kohtaloaan uhmaavien, nuoruuttaan etsivien kavereidensa vanavedessä. Katoavaistako ovat ne ikävöivät ja kaipaavat puhelut ja tekstiviestit kesken työpäivän, tilalleko tulevat "tuo maitoa tullessas" -tyyliset tokaisut ja iltaisin särkee päätä tai väsyttää sen sijaan, että haluttaisi viettää kahdenkeskistä laatuaikaa?

No, vuoden parisuhteen ja kohta puolen vuoden naimisissaolon jälkeen en ehkä itse osaa sanoa, kehittyykö tilanne niin pahaksi jos vuosia laitetaan lisää, mutta edellisten parin pitkän parisuhteen perusteella ja nykyistä elämäntilannetta vertaamalla voin omalta kohdalta todeta ettei se kipinä mihinkään ole kadonnut. Eihän se elämä toki mitään ruusuilla tanssimista myötäänsä ole, vaan välillä sitä tulee talloneeksi pistäviä piikkejäkin, mutta oikean ihmisen kanssa ne piikitkin tuntuu tavallista helpommin siedettäviltä. Alun kipinöiden ilotulitus on vaihtunut tasaiseksi, lämmittäväksi liekiksi joka pitää arkea yllä, mutta joka edelleen jaksaa iskeä intohimon kipinöitä kahden ihmisen välille.

Pian kääntyy kalenterinkin sivu kesäkuun puolelle, ja ristiäisvalmistelut ovat täydessä vauhdissa - kohta ei vauvakaan ole vain Vauva vaan saa ihan virallisestikin nimen. Ja ihanan nimen saakin, melkein tekisi mieli itsellä kävellä maistraattiin ja vaihtaa oma nimi kun taidan olla hieman kateellinen pikkuneidille tämän tulevasta nimestä. Kaikki on tytön ekoissa omissa juhlissa pinkkiä tottakai, kakusta ja kynttilöistä lähtien. Kakusta muuten tulee vaaleanpunaisella suklaalla kuorrutettu mansikkatäytteinen suklaakakku, ja kunniaa tämän teosta en itselle ota, ideasta kylläkin. Itse leipomispuolen hoitaa kuitenkin leipomo, mutta enhän minä malta olla työntämättä omaa lusikkaani soppaan vaan aion kyllä väsäillä kulinaarisia teoksia tilaisuuteen itsekin. Visuaalista todistusaineistoa voinee laittaa näytille kuvan muodossa pirskeiden jälkeen niille jotka tätä eivät itse paikan päällä ole todistamassa.

Yöunet ovat olleet viime vikkojen aikana lievästi sanottuna vajavaiset verrattuna aikaisemmin totuttuun unimäärään. Jos ennen meni helposti kymmenenkin tunnin nokoset, niin nyt saa olla onnellinen muutamastakin, varsinkin jos ne sattuu saamaan kiskottua peräjälkeen ilman keskeytyksiä. Mutta on se luonto vaan niin ihmeellinen kun se on ajatellut nämäkin asiat loppuun, sitä nimittäin jostain ihmeen syystä vaan jaksaa ja löytää tarvittavat voimavarat. Ja jaksaahan sitä, kun syy jaksaa on mitä mainioin! On etuoikeutettua olla seuraamassa pienen ihmisenalun kehitystä ja kasvamista. Kyllä, vaikka kyseinen jälkikasvu huutaisi kurkku suorana yöt läpeensä. Vaikka siinä joutuu laittamaan omat tarpeensa toissijaiseksi ja elämään vauvan ehdoilla. On sitä tässäkin osoitteessa valvottu, vuoroteltu yöt että jompikumpi saisi edes muutaman tunnin putkeen unta, kuunneltu mahavaivoista kärsivän pienokaisen sydäntäsärkevää itkua kun mikään ei auta. Pisin putki huutoa miltei yhtä soittoa kesti illasta läpi yön, aamun, päivän ja siitä iltaan saakka. Silti tätä en vaihtaisi mistään hinnasta entiseen, sillä vaikka paljon tämä ottaa, niin moninverroin enemmän antaa takaisin.

Kunnia omasta jaksamisesta kuuluu myös miehelle, joka on mitä esimerkillisimmin ottanut oman paikkansa lapsen isänä ja hoitaa oman osuutensa ja enemmänkin vauvan hoidosta ja kotitöistä - omien töiden ohella. Pyytämättä, ja innolla. Mitä vielä lisää voisi toivoa? Ne vastuuta pakoilevat juipit ynnä muut miehinä itseään pitävät niljakkeet, jotka eivät ymmärrä oman perheen arvoa, on jo niin nähty.

Aivan ihanaa, mahtavaa ja suorastaan suurenmoista, kun kesä taas pitkän talven jälkeen on täällä. Tässähän on kertynyt niin paljon kaikkea kivaa vähälle aikaa ettei kohta tiedä miten päin sitä olisi. On kesä ja sen myötä lämpimät vesisateet, koivun tuoksu, valoisat ja utuiset yöt, illanvietot grillin ääressä, aurinkoiset hellepäivät ja luonnon komeus kesäisessä asussaan - sitten on vaunulenkit kolmisin entisen kahden sijaan, perheenä. Paino tippuu koko ajan enemmän ja on kohta samoissa lukemissa kuin ennen raskautta. Parisuhde voi hyvin. Opiskelukuviotkin on hanskassa. Isä toipuu hyvin ja pääsee ehkä piakkoin kotihoitoon pois laitosympyröistä, kotiin äidin luo. Vauva saa alle viikon päästä nimen ja maailman parhaimmat kummit. Tiistaina pääsee kampaajalle. Ja ehkä vaateostoksille. Mitä vielä? Lottovoitto? Oishan se kiva, mutta ilmankin pärjää. Onni tulee niistä asioista, mitä rahalla ei saa. Kyllä ainakin minä pistän henkisen hyvinvoinnin aina yhden 8 miljoonan edelle, sillä jos perustukset pettää, kaatuu koko muu komeus perässä eikä rahasta ole silloin enää juuri iloa.

Ei kaikki omassakaan elämässä aina tietenkään suju suunnitemien mukaan, takkiin tulee väistämättä välillä ja huonoja päiviä on itse kullakin. Elämä kyllä muistaa murjoakin, ettei totuus pääsisi tyystin unohtumaan, mutta ehkä oma käsitys elämästä on niin positiivinen siksi, että asenne on aurinkoinen. Kun etsii kaikesta aina ne valoisat puolet ja sivuuttaa koettelemukset, kateuden ja katkeruudet, on elämä huomattavasti helpompaa elää.

Loppuun eräs erittäin kaunis ja liikuttava runo, joka kuvastaa tämänhetkisiä tuntemuksia hyvin:

Me isäsi kanssa seisottiin

käsi kädessä tässä

ja juteltiin ihan hiljaksiin:

"No nyt se on elämässä."

Sinä olit ihan pikkuinen,

ehkä viikon vanha vasta.

Minä sanoin: "Pilvi kukkasten

kai ympyröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät

tuntuu lentävän korin yllä."

Isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät?"

Ja minä: "No ihmeitä kyllä."

Sinä olit se ihme tietysti

- vaikka poruun puhkesitkin.

Imit minusta maitoa nälkääsi,

minä ilosta nauroin ja itkin.

"Sill' on ripsissä tähden säkeneet",

isäs naurahti ja keksi:

"Sen varpaat on puolukan raakileet."

Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.

Löi kolmisin sydämemme.

"Tästä tulee kai hyvä ihminen",

me puhuttiin toisillemme.

(Kaarina Helakisa)

Runo rajattomasta rakkaudesta

2011-05-19T10:31:00.003+03:00

Uuden perheenjäsenen myötä ja kaiken tämän valtaisan rakkauden määrän täyttämänä päivitän tähän väliin vain tämän meidän pikkuiselle varta vasten kirjoittamani runon, joka toivottavasti edes vähässä määrin tekee oikeutta kaikelle sille onnen määrälle jonka hän on sekä minun, mieheni että muiden läheistemme elämään läsnäolollaan tuonut. Rakastamme sinua yli kaiken.

Olen kulkenut monta satamaa

toinen toisiaan suurempaa

etsinyt matkojen takaa

mutten löytänyt kuitenkaan

Olen kiertänyt monta rantaa

jäänyt useille asemille

tehnyt monenlaista matkaa

seuduille vieraammille

Silti mistään en löytänyt sitä

mitä maailmalta aikani hain

kunnes kotipitäjiltä

sen kaiken lopulta sain

Saavuit maailmaan iltana huhtikuun

pieni ihminen, hauras ja hento

niin kovin kaunis ja täydellinen

kevyt kuin perhosen lento

Niin sinä meistä perheen teit

kallis aarteemme, pikkuinen

päivämme täytit ja aikamme veit

toit tilalle rakkauden

Missä ikinä taivalta kuljetkin

kanssamme tai vierailla mailla

teemme vuoksesi kaiken mahdollisen

mitä tahansa oletkin vailla

Sillä sinä olet se joka meidät loi

vaikka me sinut yhdessä tehtiin

läsnäolosi elämäämme merkityksen toi

kun sinut viimeinkin syliimme saatiin

Uuden elämän ihme

2011-05-02T12:55:00.002+03:00

Niin vain lopultakin viime tiistaina koitti se päivä, kun aivan ihana pieni prinsessa näki päivänvalon ensimmäistä kertaa äidin ja isän iloksi! Täytyy myöntää, että ennakkoon pelkäsin sitä miten sitä suhtautuu vauvaan, varsinkin kun en ole niihin juuri aikaisemmin tottunut ja elänyt verrattain vapaata ja itsenäistä elämää, mutta huoli oli onneksi täysin turha - nyt tuntuu ettei malttaisi mitään muuta tehdäkään kuin tuijottaa tuota suloista, pientä ihmettä, täydellistä minikokoista ihmistä joka nyt kohta viikon verran on saanut ensikosketuksia mahan ulkopuoliseen maailmaan. En tiedä voiko ketään rakastaa liikaa, mutta ei tämä tunne siitä kyllä kovin kaukana ole. Myös mies on totaalisen rakastunut jälkikasvuunsa ja yhteiselo uuden perheenjäsenen myötä on lähtenyt varsin mukavasti käyntiin kun molemmat hoitaa oma-aloitteisesti ja innokkaasti oman osansa vauvanhoitopuuhista.

9 kuukauden raskausurakka on onnellisesti takanapäin, ja tuntuu hienolta pystyä taas liikkumaan ja tekemään asioita suht normaalisti, ilman raskauden mukanaantuomia kipuja ja liikunnallisia rajoitteita. Mutta olihan se hieno tunne kantaa sisällä lasta, kasvattaa uutta ihmistä tähän maailmaan, ja se jos mikä on moninkerraisesti kaikkien vaivojen väärti. Fyysisesti raskaus oli kova koitos, mutta ei se helpolla päästänyt henkiselläkään tasolla. Sitä joutui pohtimaan monet asiat uusiksi ja kasvamaan ihmisenä paljon ollakseen syntymän ihmeen tapahduttua valmis ottamaan vastuun uuden elämän jatkumisesta. Olihan siinä ne kuuluisat 9 kuukautta aikaa totutella ja sopeutua ajatukseen, mutta silti siinä on valtavan suuren myllerryksen kourissa kun se mahassa mukana matkannut vauva konkretisoituu maatessaan vastasyntyneenä sylissä ensimmäistä kertaa. Sen suurempaa ihmettä ei tässä maailmassa kaksi ihmistä yhdessä voi kokea eikä mikään voi täydentää parisuhdetta niin paljon kuin uusi, yhdessä aikaansaatu pieni ihminen.

Vapautta ja vastuuta

2011-04-16T08:58:00.003+03:00

Kevätkävelyllä kaupungin laidalla

Kevät sen kun etenee, ja omalla kohdalla päivät pitenee. Ei ollut väärässä se, joka tässä kerran minulle sanoi että raskauden loppuvaiheessa jokainen päivä tuntuu siltä 9 kuukaudelta - kaikki sanoo, että yllättävää kyllä sitä isoa mahaa tulee ikävä sitten kun sitä ei enää ole, mutta juuri viime päivinä tuota väitettä on ollut hieman hankala uskoa. Mukavaa ja lyhytkestoista aikaahan tämä on, itse kun tuskin kovin montaa kertaa tulen tässä vastaavassa tilassa olemaan niin pitäisihän siitä silloin osata ottaa ilo irti. Vieläpä nyt kun tietää ettei ole enää kuin ehkä joitakin päiviä vain jäljellä että kutsu käy sairaalalle ja alkaa taas pikkuhiljaa palautuminen entiselleen. Onneksi vuodenaika on näin otollinen jaksamisen kannalta, mikään ei anna virtaa ja positiivista asennetta paremmin kuin lähestyvä kesä ja aurinko!

Mies on ollut jopa vielä kovemmin innoissaan tulevasta, odottaa omaa jälkikasvuaan kovasti saapuvaksi maailmaan. Hienoa huomata, että vastuullisia ja innokkaita isiä löytyy, ehkä itse olen enemmän aikaisemmin nähnyt tämän suhteen hieman sitä nurjempaa puolta niin sitä osaa arvostaa entistä enemmän. On tärkeää että lapsella on äidin lisäksi myös rakastava ja aidosti huolehtiva isä tukena ja turvana läpi elämän.

Monesti mielletään, että se on nainen joka haluaa sitoutua ja perustaa perheen, ja että miehet olisivat aina pohjimmiltaan niitä, jotka sisimmässään kaipaavat villiä poikamieselämää ja ovat painostettuja elämään vakaassa parisuhteessa vaikka oikeasti haluavat kaikkea muuta. Usein näin ehkä onkin, mutta onneksi ei läheskään niin usein kuin monet voisivat kuvitella. Entistä enemmän asetelma on kääntynyt jopa päinvastaiseksi, eivätkä yksinhuoltajaisät ole enää sellainen harvinaisuus kuin joskus, samalla kun naiset ovat ottamassa nyky-yhteiskunnan tuomasta valintojen ja vapauksien mahdollisuudesta kaiken irti. Kaikkia miehiä ei yksinkertaisesti kiinnosta kännätä kuppiloissa lopun ikäänsä jos juuri ollenkaan, eikä perheen perustamisen tai avioliiton tarvitse automaattisesti merkitä että siihen päättyy illat kavereiden kesken. Melko lyhytnäköistä ajattelua ja ahdasmielistä niiltä, jotka tällaiseen todellisuudessa syyllistyvät. On liian yleinen harhaluulo, että nekin miehet jotka sitten baareissa käyvät, ovat automaattisesti yöseuraa hakemassa ja vähintään ajatustasolla jo pettäneet kumppaneitaan. Kannattanee kääntää katse kokonaan erilaisiin miehiin, sillä vaikka tällaisia huonoja esimerkkejä aina löytyy, ei se tarkoita että kaikki kaksilahkeiset käyttäytyisivät näiden keskenkasvuisten kollien lailla.

Itse kannatan sitä, että oli miten vakava parisuhde tahansa (ja sitä suuremmalla syyllä mitä syvempi sitoutuminen on kyseessä), pitää molempien osapuolien päästä tuulettumaan aika-ajoin myös kodin ulkopuolella, yhdessä ja erikseen. Hauskaa täytyy voida pitää myös kavereiden kanssa, unohtamatta kahdenkeskistä laatuaikaakaan jos perheeseen kuuluu lapsia. Inhoan yli kaiken jos minulle ollaan koskaan koitettu laittaa palloa jalkaan joten sen tunteen tietävänä osaan arvostaa omaa tilaa ja haluan sitä myös toiselle osapuolelle antaa. Näihn ajatellen ei yleensä myös tule edes niin suurta kiusausta lähteä tekemään irtiottoja kodista ja arjen pyörittämisestä, sillä tietäähän sen jo lapsikin että kaikki mikä on kiellettyä, on kivaa. Minulla ei omassa elämässäni ja parisuhteissa ole koskaan sitä ongelmaa ollut, että olisi pitänyt kieltää toista lähtemästä mihinkään, ja uskon sen johtuvan juuri siitä että olen antanut mahdollisuuden viettää aikaa myös muualla ja muiden kuin minun kanssa. Ketään ei voi omistaa eikä toista kieltämällä saa kuin kapinan ja kahta kauheamman menohalun aikaan, joten miksi vaivautua?

Kerta toisensa jälkeen joskus muinoin olen joutunut miehen kavereille selittämään, että en todellakaan ole kieltänyt miestä viettämästä aikaa myös muualla kuin itseni kanssa. En tiedä millaisia pirttihirmuja heillä on kotonaan, mutta joillekin miehille tuntuu vain olevan vaikea ymmärtää että ei kaikki naiset rakastu renttuihin joiden menojalkaa vipattaa pitkälle aikuisikään. Eikä kaikki miehet itse edes halua hyvässä parisuhteessa ollessaan lähteä kiskomaan perskännejä räkälöihin, tästäkin olen itse saanut tuntea joskus olevani syyllinen kun miehen kieltäytyminen moisesta toiminnasta on tulkittu niin että kotihallitus (ts. nainen) on sanonut viimeisen sanansa ja miesparka on tyystin oppositiossa eikä ole saanut edes välikysymystä esittää. Ei se niin aina mene. Miestenkin pitäisi ymmärtää, että ei kavereilla voi olla samalla lailla aikaa eikä halua örveltää ympäriinsä jos on saanut elämäänsä jotain niin tärkeää kuin oman perheen. Siitä varmaankin suurin osa kuitenkin pienessä mielessään haaveilee, ja voisi kuvitella että miehetkin olisivat onnellisia niiden puolesta, joiden kohdalle moinen onni on osunut. Elämä on haurasta ja helposti särkyvää, se voi hetkessä murentua palasiksi, joten niistä hetkistä kun tämän kaiken masennuksen, epätoivon ja kurjuuden keskeltä on löytänyt jotain merkityksellistä ja kaunista, kannattaa siihen heittäytyä kaikella innolla mukaan.

Kun olimme valmistautumassa mieheni kanssa avioliittoon ja kävimme vihkipapin juttusilla kertomassa itsestämme ja parisuhteestamme, pappikin herkistyi itkun partaalle ja sanoi, että tässä maailmassa olisi niin paljon ihmisiä, jotka tekisivät ihan kaikkensa löytääkseen omalle kohdalleen tuon saman mikä teidän välillä on ihan käsinkosketeltavissa - aito rakkaus joka kantaa läpi kaikkien vastoinkäymisten. Sitä ei läheskään kaikki löydä koskaan, joten se on enemmän kuin 7 oikein lotossa kun sen itse saavuttaa. Eikö se jos mikä ole syy olla toisen puolesta onnellinen? Pessimisti tai kyynikko olisi varmasti eri mieltä ja alkaisi luetella tilastolukuja avioeroprosenteista ja muista elämän raadollisuuksista, mutta kyyninen ihminen ei tule edes sitä hetken onnea koskaan kokemaan. Ei kukaan voi ennustaa tulevaan ja vannoa kaiken onnen olevan ikuista, jokainen päivä on uusi haaste tai mahdollisuus joka voi tuoda ties mitä mukanaan, mutta juuri siksi kannattaakin elää hetkessä. Ottaa ilo irti onnesta silloin, kun se on käsillä eikä päästää sitä karkaamaan käsistä.

Parisuhdepohdinnoista hieman piirustusjuttuja sivuamaan - nyt äitiyslomalla on ollut hyvää aikaa tehdä kasautuneita kuvitustöitä, niin tilauspiirroksia kuin ihan omaksi iloksikin tehtyjä. Paljon uusia ideoita on tullut mieleen, niinkuin oikeastaan aina kun kevät koittaa. Vielä kun pääsisi toteuttamaan ne kaikki, tai edes osan, on tuo aika vaan niin harmillisen rajallinen että ihan kaikkeen ei sekään anna myöten. Mutta veikkaan, että jonkin ajan sisällä ainakin joitakin uusia ideoita saan myös toteutettua, niistä lisää ajallaan nettisivuilta.

Helpottavaa kun on nyt saanut useita töitä tehtyä alta pois, isoimpana tietysti tuo hevoskirjan kuvitusprojekti (siitäkin jatkossa enemmän, kirja julkaistaan kesäkuussa) mutta myös muita yksityisille ihmisille tehtyjä tilaustöitä. Piirsinpä huvikseen minusta ja miehestäkin yhteiskuvan ja joskus jos oikein innostuu, voisin tehdä seinälle piirros-/maalaustyön myös hääkuvasta. Sukupuun meidän molempien suvusta olen jo värityksen viimeistelyä vaille valmiiksi tehnytkin - on muuten yllättävän mukavaa puuhaa perehtyä omiin sukujuuriin tarkemmin. Kannattaa kokeilla jokaisen joka ei yhtään ole vielä tietoinen keitä kaikkia omasta suvusta löytyykään.

Sellaista tänne tähän väliin, lähipäivinä varmasti paljonkin muuta. Innolla ja jännityksellä odotellaan tulevaa! Ja mikäs tässä odotellessa kun olosuhteet ovat näin oivalliset - kesä tekee kovasti tuloaan, autossa on turvakaukalo paikoillaan ja sänkykin on kauniisti pedattuna odottamassa.

p.s. Se olisi sitten vaalipäivä huomenna, äänestämään kaikki ne jotka sitä eivät ole vielä ennakkoon tehneet!

Politiikkaa ja viime hetken jännitystä

2011-04-07T08:46:00.006+03:00

Timo Soini tervehtii kainuulaisia PS-ehdokkaita Kajaanin Raatihuoneentorilla.

Timo pitää puhetta.

Haaparannan Ikean pihalla, rv 36+2.

Aina on aihetta juhlaan - täytekakku 3 kk hääpäivän kunniaksi.

Se olisi taas sellainen ajankohta käsillä, kun eduskuntaan mielivät ehdokkaat kalastelevat kaikkien kansalaisten ääniä keinolla jos toisellakin omiin haaveihinsa. Jokainen kaduntallaaja voi hetken tuntea itsensä tärkeäksi, kun äänen saamiseksi lahjotaan kahvitarjoiluilla, hernesopalla ja grillimakkaroilla, kunnes taas koettaa vaalien jälkeinen aika, eikä ketään jaksa sen kummemmin kiinnostaa mattimeikäläisten poliittiset kannanotot, kritiikki tai kehitysehdotukset. Kävin tuossa jokunen viikonloppu takaperin maaliskuussa tutustumassa Perussuomalaisten tilaisuuteen Kajaanin Raatihuoneentorilla. Paikalla oli myös se odotetuin vieras, populistipuolueen keulakuva Timo Soini joka kävi pitämässä sadoille paikalle tulleille todellisen palopuheen, sen minkä lukuisilta uteliaiden kysymyksiltä ja piirityksiltä kerkesi. Yleisöstä oli havaittavissa protestihenkeä, vahvaa halua muuttaa lopultakin monia asioita jotka tähän asti suurimmilta puolueilta ovat jääneet toissijaiseksi. Myös paikallisten PS:n ehdokkaiden puheet innostivat paikallisia, suurilta osin myös niitä joille politiikka on aiemmin ollut vain monimutkaista sanahelinää - kerrankin joku tuntui puhuvan heidän kielellään heille tärkeistä asioista.

Itse liityin PS:n jäseneksi 2006, puolueen kannatuksen ollessa vielä vain muutamien prosenttiyksiköiden lukemissa. Kiinnostuin puolueesta jo 2000-luvun alkupuolella, opiskellessani maatalouskoulua. Alkuun myönnän protestoineeni EU:n maatalouspolitiikkaa vastaan huomatessani konkreettisesti sen kaiken minkä EU-jäsenyys suomalaisille maatiloille mukanaan toi, byrokratiaa, tiukentuvia vaatimuksia ja tilakokojen suurennuspaineita - pientiloista tuli nopeasti kannattamattomia ja suuntaus kohdistui valtaviin tehotuotantolaitoksiin, mikä ei omasta mielestä ollut eikä ole edelleenkään ihanteellisin vaihtoehto. Ehkä osaltaan pitäisi tässä kansainvälistyvässä yhteiskunnassa alkaa ajatella entistä laajemmin, ja niin olen monissa asioissa koettanut tehdäkin miten vain kainuulainen kasvatti siihen näistä lähtökohdista kykenee, mutta maaseutuihmisenä tämä oli minulle suuri kynnyskysymys, varsinkin kun omin silmin näin monien lähipiirin pientilojen syöksyvän tähän EU:n tuomaan kannattamattomuuden kurimukseen.

Vuosien aikana tarkemmin puolueeseen perehtyessäni löysin myös paljon muuta minkä takia vähitellen siirryin taka-alan kannattajasta jäseneksi. Aika eikä elämäntilanne ei vain anna oikein myöten osallistua poliittiseen toimintaan paljoa nykyistä enempää, mikä on sääli, mutta tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä.

Suurimmaksi osin olen asioista PS:n kanssa samoilla linjoilla. Tapanani on kuitenkin olla kriittinen vähän kaikkea kohtaan, joten en erityisemmin kiihkoile minkään tietyn asian puolesta, ja myös monen muun puolueen arvomaailmasta löytyy mielestäni hyviä seikkoja, harmittavasti usein kuitenkin vain yksittäisiä. PS:n suorapuheinen, konstailematon, ihmisläheinen tyyli on tehnyt alusta saakka vaikutuksen, vaikka joidenkin mielestä se heikentää puolueen vakavastiotettavuutta. On kuitenkin tärkeää, että muiden puolueiden ohella on Suomen asioita ajamassa myös edes yksi tavallisten ihmisten ja heidän kohtaloidensa puolestapuhuja. PS:n ymmärrettävät, selkeät kannanotot huono-osaisimpiakin koskettaviin asioihin ja kansalaisten oikeustajua vastaavat vaatimukset ovat iskeneet Suomen kansaan kuin metrinen halko - populismia parhaimmillaan. Onpahan ainakin annettu kaiken kansan tiedoksi selvästi erilainen vaihtoehto muiden puolueiden vuodesta toiseen jatkuneille toisinnoille, onko se sitten se linja millä Suomi haluaa edetä jatkossa, jää kansalaisten päätettäväksi äänestyspäivänä.

Myös muista puolueista toki löytyy hyvää. PerSujen jälkeen SDP on tuntunut tähän asti olevan seuraavaksi lähinnä ajamassa niitä asioita, joita itse koen tärkeiksi, ja kaikkein vähiten samaa mieltä olen varsinkin Vihreiden sekä yleensä myös Kokoomuksen kanssa. Kokoomuksella on kuitenkin hyvänä puolena mielestäni asiansa osaavat ja monia muita puolueen johtohenkilöitä suoraselkäisemmät persoonat. Vasemmisto on vähän siinä keskivaiheilla, Keskusta on aikaa sitten jo menettänyt maineensa ja uskottavuutensa ainakin minun näkökulmasta katsottuna, eikä suinkaan vähiten ympäripyöreitä puhuvien ja kysymykset taitavasti kiertelevien johtohahmojensa ansiosta. Se touhu on jo niin nähty aikaa sitten, olisi kiperästi tarvetta uudistumiselle.

Muut puolueet tuntuvat olevan ärsyyntyneitä ja varpaillaan PS:n huimasta noususta, ja tähän äkilliseen suosionnousuun onkin etsitty syytä milloin mistäkin. Minusta se on ainakin päivänselvää - kansalaiset ovat lopultakin saaneet tarpeekseen Soinin sanoin vanhojen puolueiden saamattomuudesta ja ryvettyneestä maineesta, vaalivilpeistä ja muusta vilungista. Ihmiset haluavat muutosta asioihin ja vanhaa kunnon maalaisjärkeä päätöksentekoon. Perussuomalaiset tuntuvat monen silmissä tuovan heille tämän mahdollisuuden, ja heidän vaaliohjelmaansa silmäillessä tavallisen tallustajan huomion kiinnittää nimenomaan se kuuluisa maalaisjärjen käyttö. Ei mitään poliittista sanahelinää eikä monimutkaisia lauserakenteita tai vaikeita sivistyssanoja, vaan rehellistä kansan kieltä ja kansalaisten oikeustajuun käyviä esityksiä. Ja se tuntuu purevan, varsinkin nyt kun tarpeeksi kauan on katsottu ja kuunneltu valtapuolueiden toimintaa joka harmittavan usein on jäänyt vain puheiden ja suurten lupausten tasolle. Osa on löytänyt Perussuomalaiset omaksi puolueekseen, osa kannatusmittarien huimista lukemista selittyy myös nukkuvien puolueesta heränneillä eli niillä, joita politiikka ei ole jaksanut koskaan kiinnostaa liiemmin tai jotka ovat vähitelleen jättäytyneet sen piireistä pois huomattuaan ettei lupauksia ole vuosi toisensa jälkeen pidetty kuitenkaan ja ovat löytäneet PS:n kanavakseen protestoida tätä vääryyttä. Pääasia, että joka tapauksessa poliittista heräämistä on tapahtunut, ja toivottavasti sitä riittää vielä myös silloinkin kun äänestysaika koittaa. On tärkeää, että mahdollisimman moni vaivautuu antamaan äänensä, oli puoluekanta mikä hyvänsä, sillä mielipiteitä riittää laidasta laitaan ja sitä varten on ehdolla mahdollisimman montaa eri linjaa ajavaa puoluetta jotta jokainen löytäisi sen joka ajaa juuri itselle tärkeiksi katsomia asioita. Suomi on kuitenkin onneksi demokraattinen maa, ja olisi toivottavaa että sen suomin ja tuomin valtuuksin oikeus myös pääsisi tapahtumaan ja äänestystulos kuvastaisi mahdollisimman suuren kansanosan mielipiteitä.

Itse kävin ennakkoäännestämässä jo heti eilen keskiviikkona, kun se ekaa kertaa tuli mahdolliseksi. Yleensä olen jättänyt äänestämisen varsinaiseen vaalipäivään, joka tällä kertaa on 17. päivä eli ensi viikon sunnuntaina, mutta sattuneesta syystä nyt ei voi mennä takuuseen että onko sitä silloin olosuhteista johtuen mahdollista käydä äänestyspaikalla, laskettu aika sattuu nimittäin aika hyvin niille paikkeille. Siksi pelasin varman päälle ja käytiin miehen kanssa antamassa omat panokset näiden vaalien äänestysprosentin ja demokratian toteutumisen eteen hyvissä ajoin. Ehdokaskin kun oli selvillä jo hyvissä ajoin, löysin sen selaamalla vaalikoneita netissä ja tutustumalla vielä tarkemmin ehdokkaan taustoihin ja mielipiteisiin. Kohtalaisen nuorena halusin äänestää mieluummin vähän nuorempaa ehdokasta, sillä mielestäni politiikka tarvitsee enemmän myös nuorta, uutta ajattelutapaa ja näkökulmaa vanhan ja väljähtyneen tilalle.

Se politiikasta.

Kevät on jo pitkällä, hanget painuneet kasaan ja sulaneet reippaasti, autojen kyljet ovat kuran ja ravan peitossa. Tiet ovat paikoin loskaisia mutta pääosin sulia ja märkiä, tienvarret likaisia, räystäiltä tippuu vesi. Päivät ovat valoisampia pitemmälle iltaan. Kaikki kielii lähestyvästä kesästä. Auringolla tuntuu olevan selittämätön mutta pettämätön vaikutus myös muiden asioiden järjestymiseen. Tai sitten se vain saa pitkän ja pimeän talven jälkeen kaiken vain tuntumaan paremmalta. Konkreettisiakin ilonaiheita silti tuntuu tulvivan ilmoille näin kevään myötä, esimerkkinä mainitakseni käänteet parempaan oman isän terveydentilassa, joka syksyn ja talven mittaan on välillä ollut hyvinkin huono. Nyt kaikki vaikuttaa senkin suhteen toiveikkaammalta. Oma, tai tarkemmin sanottuna minun ja miehen yhteinen pitkä odotus on myös saamassa päätöksensä hetkenä minä hyvänsä ja toivottavasti myös se tuo omalta osaltaan meidän lisäksi ilonaihetta ja lisäkannustinta myös isän kuntoutumiseen.

Kevät on sulatellut pikkuhiljaa esiin myös asuntomme takapihaa, jota ei kesäasussa vielä olla nähtykään kun nyt talviaikaan ostettiin. Pihalla on kuitenkin tosi kivasti kokoa, joten siihen mahtuu loistavasti virittelemään niin puutarhakalusteet, -keinut kuin grillinkin ja tilaa jää mukavasti vielä pihakoristeille ja kukkaistutuksille. Itse en tosin omaa kovin kaksista viherpeukaloa, joten taitaa olla anoppi tai äiti joka saa tulla ohjeistamaan pihan koristamisessa.

Grillaaminen on itselle ollut aina suuri kesän ilonaihe, niinkuin varmasti monelle muullekin. Eräänkin kerran on tullut istuttua iltaa grillin ääressä makkaroita, pihvejä, vihanneksia ja vartaita grillaten eikä tulevakaan kesä varmasti sen suhteen tee poikkeusta. Positiivinen juttu on myös se, että nyt tässä asunnossa on osa takapihasta laatoitettu ja katoksella katettu, joten grillipuuhat sujuvat myös kehnommalla kesäsäällä.

Sen verran vielä antoi oma vointi tässä tilanteessa periksi, että käytiin vajaa pari viikkoa sitten Ruotsin Haaparannassa pikareissulla tuttavien kanssa. Matkanteko Audilla sujui muitta mutkitta ja varsin miellyttävästi, jos jossain huomaa eron halpojen ja kalliimpien automerkkien välillä niin istuimissa. Itsellä on nyt koko raskausajan ollut selkä tosi kovilla, varsinkin näin loppuvaiheessa, mutta Audilla ajaessa tai kyydissä istuessa siitä ei tiedä mitään. Samoin oli kun taannoin omistin sen niin kovin rakkaan Bemarin, ajoin huoletta sillä vain kahden pikapysähdyksen siivittämänä täältä Turkuun yhtä soittoa ja paikan päällä Turussa vielä suoraan siihen päälle illan ajelin ympäri kaupunkia, eikä selkä oikutellut. No, silloin en raskaana ollutkaan, mutta alaselkä tuppaa ihan normaalitilassakin kipeytymään verrattain herkästi.

Haaparannassa käytiin kiertämässä kaikki "vakiokohteet" eli Rajalla-kauppakeskus, Systembolaget, Coop X-tra-market ja Ikea, unohtamatta Candy World -karkkikauppaa josta mukaan taisikin suurimmat ostokset tarttua heti Systembolagetin jälkeen. Itse kun olen sen verran huono alkoholinkäyttäjä (tai hyvä, miten sen nyt ottaa?), koska en sitä juuri käytä ollenkaan ja näinollen pullot minulla säilyy tallessa ihan täysimääräisinä, väkevät varsinkin, niin ostettiin muistoksi hieno Smirnoffin Cosmopolitan vodkacocktailpullo sekä pari hienoa The Black Grouse- ja Bacardi -tölkkiä. Tarkoitus olisi hankkia hieno hylly tähän olohuoneeseen, jonne voisi keräillä erilaisia alkoholipulloja silmäniloksi, ikäänkuin baarikaapiksi, ainut vaan että vaikka itseni tunnen niin mies saattaa käyttää pulloja muuhunkin kuin visuaaliseksi virikkeeksi.. :D

Sellaista tähän väliin tänne. Kevättä, kesää ja uutta perheenjäsentä odotellaan innolla saapuvaksi, piirustushommatkin on hyvällä mallilla kun sain yhden ison kirjankuvitusprojektin Kariston kustannusyhtiölle tehtyä valmiiksi ja muitakin piirrostöitä on sopivasti työn alla, opiskelujakin sain vielä vietyä eteenpäin eli turvallisuusalankin tutkinto on loppusuoralla, ei jää kuin paria, kolmea näyttöä vaille valmiiksi ja nekin voi suorittaa pois alta syksymmällä. Nekin olisi muuten voinut nyt talven mittaan aikataulun mukaisesti suorittaa, mutta kyseessä ovat kuitenkin sen verran vaativat itsepuolustus- ja uhkatilanteiden hallintaa koskevat näyttötilanteet joita ei ehkä raskaana ollessa kannata mennä kokeilemaan.

Odottelen jo malttamattomana, että lastenhoidon ohella pääsen taas pikkuhiljaa palautumaan entisiin mittoihin ja aloittamaan taas itsensä rääkkäämisen kuntosalilla ja lenkkipolulla. Energisenä ja paljon liikkuvaisena ihmisenä on ollut vaikeaa vain levätä ja olla paikallaan, mutta kun juuri muuhun ei varsinkaan enää vain loppuvaiheessa ole kyennyt kun selkä on oireillut, jalat kipeytyneet, maha kasvanut valtavaksi ja jo pienetkin ponnistelut hengästyttää suhteettomasti, mutta eiköhän se kaikki ole monin verroin kaiken sen vaivan arvoista!

Vihaa ja rakkautta

2011-03-16T07:52:00.006+02:00

Escadan kausituoksu 2011: Taj Sunset

Mies tilasi myös naistenpäiväksi kotiovelle ruusukimpun töistä käsin. Pieni vaiva, mutta huomattavan suuren ilon se tuottaa! Kuka sanoi, että naisten miellyttäminen on vaikeaa?

Audi A4 Avant 2.0 kaupanteon jälkeen Laakkosen pihalla

Leipomispäivän tuotos: sitruunaleivos (ohje alempana)

Ennen muita aiheita pitää lopultakin muistaa hehkuttaa varmaa kevään merkkiä - uusinta Escadan kausituoksua joka vuoden alusta on kauppojen hyllylle meidän tuoksujen ystävien iloksi saapunut. Tämän vuoden versio kantaa nimeä Taj Sunset, ja on muuten aivan mahtavantuoksuinen! En tiedä johtuuko se siitä, että se ihan oikeasti on vaan niin hyvä, vaiko siitä että minulle tuli siitä hyvin vahvasti mieleen joku mielleyhtymä lapsuudesta tai nuoruudesta. Vaikka kuinka mietin, en saanut päähäni mikä se voisi olla, mutta tuskin mikään kovin negatiivinen koska tuoksu niin kovasti miellytti. Todella kesäinen, makean hedelmäinen ja huumaava hajuvesi joka virittää takuuvarmasti kaamosmasennuksen lamaannuttaman kyynikonkin kesätunnelmiin koko ajan lämpimämmin paistavan auringon ohella. Moni on moittinut näitä Escadan lanseeraamia tuoksuja halvoiksi ja turhan imeliksi, mutta itse rohkenen olla eri mieltä. Laadullisesti kestävämpiä ja parempiakin tuoksuja ehkä löytyy, mutta sitä fiilistä minkä nämä tuoksut tuovat mieleen, ei monesta muusta jos mistään löydy. Ei liene yhtään paha asia, jos edes tuoksun voimalla voi uppoutua muuten niin kaukaiseen maailmaan, sillä kaikki kausituoksut, etenkin tämä uusin, tuovat ainakin minulle mieleen lämpimät hiekkarannat, turkoosinsinisen meren, eksoottiset hedelmät ja kuumankosteat etelän maiden rytmit trooppisine ilmastoineen, henkeäsalpaavista auringonlaskuista puhumattakaan. Kaiken tämän kokemiseen auttaa jo pelkkä tuoksu, joten mielestäni rahat voisi käyttää turhempaankin.

Autokin tuli nyt sitten vaihdettua isompaan, tästä eteenpäin asfalttia nielee allekirjoittaneelle jo ennestään kohtalaisen tuttu Audi. Nyt pitäisi mahtua kyytiin tavaraa hieman entistä enemmän ja ajoelämyskin on kuin eri sfääreistä entiseen verrattuna. Nyt ei vain pelkästään pääse paikasta A paikkaan B, vaan sen saman matkan voi ottaa nimenomaan omana elämyksenään.

Yleensä hinta on suoraan verrannollinen tuotteen laatuun - mitä enemmän siitä saa itsensä kipeäksi maksaa, sitä parempaa tavaraa se on. Aivan joka kerta tämä ei kuitenkaan pidä mielestäni paikkaansa. Autoissa ja elektroniikassa ehkä, mutta kosmetiikassa olen huomannut joidenkin keksineen hyvän markkinaraon rahastaa hyväuskoisten naisten taipumuksella kokea tärkeäksi maksaa merkistä. No, ostetaanhan Mersujakin osittain varmasti imagon vuoksi, mutta eron halpoihin autoihin huomaakin kyllä päivänselvästi käytännön tasolla ja rahoilleen saa ihan kohtuullista vastinetta. Ja ostanhan minäkin usein merkkituotteita, kuten esimerkkinä Guessin laukut, Puman urheiluvaatteet, Joe Blascon meikit ja Biodrogan ihonhoitotuotteet, jotka eivät ole sieltä halvimmasta päästä. Niin tyhmä en kuitenkaan ole, että maksaisin vain merkistä, monen monta kertaa on tullut testattua tuotteita käytössä halvoista kalliimpiin eikä läheskään aina se kaikkein kallein ole ollut se paras vaihtoehto. Hyvän tuotteen löytääkseen joutuu valitettavasti vain usein investoimaan rahoja sekundatekeleisiin ennenkuin löytää sen jyvän akanoiden joukosta - mutta kun sen oikeasti hyvän tuotteen kerran löytää ja vaikka se kallis olisikin, siitä mielellään jatkossa maksaa enemmän kun tietää, että siitä oikeasti kannattaa maksaa.

En siis ostele merkkituotteita vain siksi että niistä olisi niin kiva maksaa itsensä kipeäksi ilman todellista arjen hyötyä. Guessin laukut nyt vain kestävät pitkään ja ovat ajattoman tyylikkäitä, Puman tai vaikkapa Peak performancen vaatteet ovat lujia, laadukkaita, käytännöllisiä ja pitkäikäisiä, puhumattakaan laatukosmetiikasta joka kestää käytettäessä halpoja versioita pitempään ja tehoaa aivan eri tavalla. Opettihan sen jo äitikin aikoinaan, että köyhälläkään ei ole varaa ostaa halpaa.

Joskus positiivisia yllätyksiä löytyy halpojenkin tuotteiden joukosta, ja siinäpä se haaste onkin - löytää kaiken sen tavarapaljouden joukosta ne helmet. Kerran ostin paljon mainostetun Diorin Diorshow -ripsivärin (hintaa piirun verran alle 40 e), ja käytössä se osoittautui selvästi esimerkiksi tällä hetkellä käyttämääni, monin verroin halvempaa L'Orealin Volumex5 -versiota kehnommaksi. Kokemus siis opettaa pitämään silmällä sitä, mistä oikeasti kannattaa maksaa ja mistä ei, tämä pätee muuhunkin kuin esilleottamiini kosmetiikkaesimerkkiin.

p.s. vinkkinä muuten, että The Body Shopista on nyt saatavana uutta mustikkavartalovoita tarjoushinnalla, itse olen kyseisen liikkeen mansikka-, kaakao- ja karitevoipurkkeja käyttänyt hyvällä menestyksellä ja uusin mustikka tuskin on paljon näitä huonompi. Miehistä saattaa tuntua turhalta, mutta kuka olisi koskaan väittänytkään naisena olemisen olevan helppoa?

Seuraavaksi itse aiheeseen, jota mielessäni mietin ja päässäni pohdiskelin pitkän tovin, ihan vain ihmettelemisen ilosta.

Sanotaan, että viha ja rakkaus ovat hyvin toisiaan lähellä olevia tunteita. Kuulostaa ensin ehkä mahdottomalle, mutta tarkemmin ajateltuna väite pitää hyvin paikkaansa. Ihminen vihaa sitä vahvemmin, mitä syvemmälle tunteisiin vihan kohde on joskus päässyt vaikuttamaan. Rakastuneena ihminen on kaikkein haavoittuvimmillaan, rakastunut ihminen on kautta aikojen tehnyt käsittämättömiä tekoja. Sanotaan myös, että järki on turhaa kun tunteet määrää, ja minkäs muun kuin rakkauden takia ihminen voisi yhtä vahvasti sivuuttaa järjellä ajattelun? Jokainen, joka koskaan on ollut rakastunut tai edes voimakkaasti ihastunut, varmasti tietää miten se voi viedä jalat alta ja saada kaiken muun tuntumaan hetkellisesti merkityksettömältä. Sanansa voi valita, tekonsa voi harkita, mutta tunteet kulkevat omia teitään. Rakastuneena ihminen altistaa itsensä uudelle ja tuntemattomalle ja on valmis päästämään toisen ihmisen sellaiselle alueelle itseään, minne vain harvalla jos kellään on ollut tai tulee olemaan pääsyä. Suurin osa ihmisistä kuitenkin, myönsi tai ei, etsii vierelleen kumppania jonka kanssa jakaa elämänsä, harva meistä haluaa tieten tahtoen viettää elämänsä yksin tai satunnaisten suhteiden varassa. On siis selvää, että tällaiseen potentiaaliseen elämänkumppaniin myös liittyy paljon odotuksia, eihän kukaan halua paljastaa haavoittuvinta puolta itsestään ihmiselle, joka ei ole niin suuren uhrauksen arvoinen. Siksi pettymykset rakkaudessa ovat niitä elämän pahimpia pettymyksiä, jotka voivat viedä ihmiseltä hetkessä merkityksen ja pohjan koko elämältä, etenkin jos itse on ollut se haavoitettu osapuoli.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat muuten niin järkeviä ja fiksuja, elämänsä järjestyksessä pitäviä ihmisiä, mutta tunneasioissa täysin avuttomia. Sinisilmäisyys rakkaudessa koituu monen kohtaloksi, sillä valitettavasti aina riittää niitä ihmisiä, jotka ovat valmiita käyttämään hyväksi tätä ihmisen heikkointa kohtaa. Juuri tästä syystä viha on tunteena niin lähellä rakkautta - ihminen tuskin voi vihata ketään niin paljon kuin sellaista ihmistä, jota joskus on rakastanut ja joka on sitä kautta loukannut. Sääli, että ihmiset pilaavat niin viattoman, aidon tunteen, kun meille kerran niin hieno asia on annettu kuin rakastamisen taito. Vaikka jokainen rakkaudessa pettynyt saa pysyvät henkiset arvet, silti ihmiset onneksi jaksavat uskoa rakkauteen ja yrittää uudelleen. Ainakin useimmat - pahiten pettyneet ja herkimmät ihmiset eivät välttämättä kestä edes sitä yhtä ainoaa iskua vasten kasvoja.

Oli ihminen muuten millainen tahansa - elämän urilta syrjäytynyt laitapuolen kulkija, keskiverto duunari, urallaan menestynyt yhteiskunnallisesti tärkeä vaikuttaja tai millainen tahansa, rakkauden edessä kaikki ovat samanlaisia. Ikään, sukupuoleen, yhteiskunnalliseen asemaan tai mihinkään muuhunkaan katsomatta jokainen on yhtä alaston rakastumisen tunteen osuessa kohdalle. Tarpeeksi pahasti ja usein rakkaudessa riepoteltu voi toki muuttua kyyniseksi ja vähemmän vastaanottavaiseksi uusien pettymysten pelossa, mutta vaikka rakastuminen onkin riskipeliä pahimmillaan, suosittelen jokaista kuitenkin kaikesta huolimatta ryhtymään tähän uhkapeliin mukaan. Hävitä ja menettää voi paljon, mutta jos on mahdollisuus voittaa niin paljon kuin mitä rakkaudella parhaimmillaan on tarjota, on se ehdottomasti riskinoton arvoista.

Tuossa välistä kun iskee aina kova leipomisvimma (mitä voisi vähän kaksi kertaa harkita vielä tovin, kun sokeriseuranta on edelleen menossa vaikka arvot ovat kurissa pysyneetkin), etsin mielelläni uusia reseptejä ja kokeilen perinteisten juttujen lisäksi monia uusiakin. Kuten esimerkiksi tässä vasta tehdessäni sitruunaleivoksia, joiden ohjetta metsästin ties mistä tuloksetta. Lopulta löysin jonkin amerikkalaisen vastineen (lemon bars), ja sitäkin jouduin muuntelemaan ennenkuin kelpasi. Kannattaa kokeilla jos yhtään sitruunasta ja leipomisesta tykkää! Eli se valmistui seuraavasti:

Pohja: ihan murotaikina käy hyvin pohjaksi, alkuperäisessä versiossa oli murotaikinan muunnelma mutta mielestäni se ei ollut hyvä. Eli esimerkiksi mustikkapiirakoissa ym. käytetty muropohja on tähän passeli, ohjeesta riippuen sitä kannattaa hetki esipaistaa ennen täytteen lisäämistä, jonka jälkeen sitä paistetaan vielä lisää.

Täyte:

3 kananmunaa
2-2,5 dl sokeria (alkup. ohjeessa oli tarkalleen 210 g/2,4 dl)
0,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g puristettua sitruunamehua (+ hieman raastettua kuorta)

Valmistus: kananmunat vatkataan kevyesti (ei vaahdoksi), kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään joukkoon. Lopuksi sekaan vielä sitruunamehu + raastettu kuori. Pohjaa esipaistetaan 175 C uunissa hieman, täyte lisätään ja paistetaan vielä noin 25 min. Jäähdytetään ja siivilöidään tomusokeria pinnalle, leikataan paloiksi.

Itse laitoin tämän noin 20x30 cm vuokaan. Siinäpä kokeiltavaa itse kullekin!

Sitruuna sopii oikein hyvin muunlaisiinkin leivoksiin. Jos joku on joskus kokeillut tehdä brita-torttua, siitä tulee aivan mahtavaa sitruunakiisselillä täytettynä! Yleensä olen tehnyt siihen mansikka-raparperisose-täytteen, mutta sitruunaversio ei ole yhtään sen huonompi vaihtoehto. Kyseinen kiisseli sopisi varmasti hyvin myös kakkujen täytteeksi, voisipa joskus vaikka testata...

Sellaisia ajatuksia tänään, huomenna taas todennäköisesti jotain muuta. Elämä on seikkailu ja varsin lyhyt sellainen, joten olen opetellut etsimään elämyksiä niin kauempaa kuin aivan läheltäkin. Ei tarvitse lähteä kovin kauas eikä välttämättä edes kotiovesta ulos - kun on vain avoin sydän ja mieli, niin sitä löytää uusia mahdollisuuksia ja inspiraatioita kaikkialta. Aurinkoista, energistä ja inspiraationtäyteistä kevättä siis itse kullekin!

Naistenpäivänpäivitystä

2011-03-08T14:57:00.002+02:00

Oikein aurinkoista naistenpäivää!

Maaliskuu on jo startannut jo viikko sitten ja varsin keväisissä merkeissä - aivan kuin luonto tietäisi, milloin kalenterin sivu on kääntynyt helmikuusta maaliskuun puolelle ja käynnistäisi kevään saapumisen automaattisesti. On ollut suorastaan loistavia kelejä lenkkeilyyn ja ostosten tekoon kaupungilla - kävin tuossa vauvantarvikeshoppailureissulla ystäväni kanssa ja löytyihän sieltä mukaan mm. Gracon turvakaukalo. Muut isommat hankinnat alkaakin olla jo tehty, ja nyt tuon kaukalon myötä ei tarvitsekaan enää kuin jotain pienempää ostella. Virittelinkin tuossa tämän turvakaukalon jo autoon paikalleen odottamaan vauvaa saapuvaksi, ja kaverin kanssa kasailin myös varastossa paketissa käyttöä odotelleen Brion pinnasängyn. Sekin on samaa, tummaa sävyä kuin muutkin huonekalut, joten se sointuu kivasti muuhun sisustukseen. Edellisessä kirjoituksessa mainittujen kevätkuumeiden joukkoon voidaan lisätä vielä yksi - sisustuskuume, joka tosin kevään lisäksi on selitettävissä pesänrakennusvietillä, jollainen raskaana olevilla naisilla kuulemma usein ilmenee. Nyt ei vain niin paljoa ole tarvetta alkaa sisustamaan ja laittamaan kaikkea uusiksi, kun joulukuisen muuton yhteydessä se jo kertaheitolla tehtiin - käytännössä kaikki huonekalut hankittiin kerralla uudet. Yksi juttu kuitenkin on, mikä tekisi mieli toteuttaa kunhan ehtii - laittaa olohuoneeseen seinälle tai parille tummat hirsipanelit ja samoin myös makuuhuoneeseen - tai sinne vastaavasti kävisi myös jokin tummasävyinen tapetti. Nyt seiniä koristaa joka huoneessa samantyylinen vaaleasävyinen tapetti, ja tummemmat pinnat toisivat kivaa kontrastia ja hirsipaneli puolestaan vielä tyylikkyyttä ja tunnelmaa. Myös saunasta tulisi viihtyisämpi tummemmilla seinäpinnoilla ja esimerkiksi kattokuituvaloilla tuunailtuna, mutta odotellaan nyt kuitenkin pahimpien kuumeiden tasaantumista ja katsellaan kaikessa rauhassa sitten, kun elämä alkaa asettua mallilleen tämän perheenlisäyshärdellin myötä.

Perheenlisäyksen ja kevätkuumeilun yhteisvaikutuksesta on autokuume ottanut ylivallan, ja käytiinkin tuossa paria varteenotettavaa ajokkia koeajamassa. Merkkinä mikäs muukaan kuin Audi. Bemari olisi tietysti minut tunteville tullut ensimmäisenä mieleen, mutta eipä Audi juuri laadussa kakkoseksi jää ja onhan minulla monen vuoden kokemus jo ennestään Audin ratin säätämisestä ja sen hyvistä että kurjemmistakin puolista (joista jälkimmäisiä ei onneksi liian kanssa ole ilmennyt). Yksi muu merkki jota ollaan "sillä silmällä" katseltu on myös kansankielellä tunnettu ns. köyhän miehen pirkka-Audi, eli kansanauto VW, ja malleista erityisesti Passat. Ja farmari tottakai, sillä perheellisellä sitä tilaa ei autossa taida koskaan olla liian kanssa. Aiemmin aakutosen kanssa ahtaissa kaupunkimaisemissa sompaillen ja tuskaillen tosin katselemme Audeistakin nyt etupäässä pienempää nelosversiota, joka kuitenkin on verrattain tilava mutta kuitenkin näppärä liikkumaan. Iso kokohan on etu varsinkin matka-ajossa, mutta tuskin nelonenkaan heti ensimmäisen tuulenpuuskan mukana on lentoon lähdössä. Mutta asia kerrallaan, eipä tässä mihinkään ole kiirusta (sanoo hän, joka impulssiivisena ihmisenä yleensä jostain innostuttuaan on ääntäkin nopeammin toteutusasteella..). Ehkä järkevämmänkin sekä taloudellisemmankin hankinnan voisi tehdä kuin hankkia Audin, mutta elämä on kuitenkin lyhyt ja kaikkiin mahdollisuuksiin joissa voi ottaa irti iloa sen tarjoamista mahdollisuuksista kannattaa kyllä tarttua. Ihminen voi elää vanhaksi elämättä silti kunnolla päivääkään! Eikä kukaan meistä voi tulla toiselle sanomaan, mikä on se oikea tapa elää tätä elämää, vaan jokainen etsii ne keinot siihen aivan itse.

Eräs ajatelma tietää kertoa, että "pessimistit ovat maailman onnellisimpia ihmisiä - 90 % ajasta he ovat oikeassa ja loput 10 % positiivisesti yllättyneitä". Joku totuuden siemen tuohon voi olla kätkettynä, mutta melko monta kyynikkoa ja pessimistia tuntevana en väittäisi, että heidän elämänsä siitä kaikkein onnellisimmasta päästä olisi. Itsekään en aina tiedä, mihin kohtaan asetun optimisti-realisti-pessimisti linjalla, koska tuntuu että olen sopivasti kaikkia tilanteen mukaan. Positiivinen asenne on minulle luontaista, mutta samalla elämän koettelemukset ja myrskyt ovat muovanneet sen pinnan alle myös vähintään jonkinlaisen realistin, jos ei ihan pessimistiä kuitenkaan. Vaikka sanotaankin ettei pessimisti pety, niin mieluummin silti petyn joskus kuin että elän koko elämäni peläten aina vain pahinta enkä osaisi iloita täysn rinnoin myös sitten niistä hyvistä hetkistä. Olisi kamala ajatus, että ei kykenisi enää odottamaan mitään iloista tapahtuvaksi, vaikka sellaista lapsenomaista riemua harvemmin aikuisiällä kokeekaan.

Positiivisesti ajattelevalle Suomi on kuitenkin varsin haastava maa. Täällä melankolisuus on enemmän sääntö kuin poikkeus, jo äidinmaidossa meille syötetty piirre joka kuvaa kansaamme siinä missä viina, sauna ja tervakin. Täällä ollaan kautta aikojen sopeuduttu pettymyksiin, kurjuuteen, pimeyteen ja kylmyyteen ja kovan ulkokuoren kasvattaminen on koettu selviytymiskeinoksi. Emme mielellään avaudu ongelmistamme kellekään, terapeutin vastaanotolle hakeutuminen koetaan heikkoudeksi ja luovuttamiseksi, taistelemme kynsin ja hampain viimeiseen asti omillamme emmekä näytä tunteitamme kenellekään. Hiljaiset jurottajat, jotka tasaisen tyynesti kulkevat elämäänsä päivästä toiseen koetaan selviytyjiksi ja vahvoiksi, vaikka sisältä he voivat olla kaikkea muuta. Juuri sellaiset ihmiset tekevät paljon itsemurhia. Oikeasti vahva ihminen uskaltaa näyttää myös heikkoutensa ja hakea niihin apua ulkopuolelta päästämättä elämäntilannettaan eskaloitumaan siihen pisteeseen, ettei paljoa ole enää tehtävissä.

Välillä tämän korpikansan keskuudessa on ollut vaikeaa pitää itsellä positiivista asennetta yllä, kun muu maailma ja ihmiset ympärillä ovat koettaneet maksimoida kurjuuttaan ja imaista mukanaan synkkyyden syviin syövereihin. Liian monta kertaa on saanut tuntea tehneensä jotain syntiä ollessaan yksinkertaisesti iloinen ja näyttäneensä sen myös muille. Ihmisten kateellisuus ja katkeruus voivat helposti käydä raskaaksi ja viedä huomattavan paljon voimia.

Olen kuitenkin oppinut ajattelemaan oman positiivisen asenteen suurena vahvuutena ja kääntämään muiden negatiiviset mielipiteet ja arvostelut voimavaraksi sen sijaan, että jäisin surkuttelemaan ja masentumaan kotiin - samalla logiikalla kuin monissa itämaisissa taistelu- ja itsepuolustuslajeissa - käytetään hyväksi vastustajan voimia ja heikkouksia häntä itseään vastaan. Onhan turhaa väsyttää itseään, kun vastapuolen hyökkäykset voidaan kääntää pienellä vaivalla omaksi eduksi. Jatkuva vihanpito, kostonhimo ja katkeruus syö kaikkein eniten niin ajattelevaa ihmistä itseään, joten miksi suotta vaivautua kuluttamaan omia voimavarojaan ja aikaa vain tehdäkseen itsestään heikomman ja uhristaan vahvemman? Sanoohan sen jo terve järkikin. Siksi olenkin oppinut käsittelemään myös verbaaliset hyökkäykset ja henkisen lannistamisen omaksi hyödyksi sekä nauttimaan hyvällä omallatunnolla kaikesta, mikä millään tapaa tuo ilonaiheita omaan elämään, sillä tiedän tasan tarkkaan että olen sen kaiken ansainnut.

Liian monta ihmistä on jo menetetty masentumaan, koska he eivät ole osanneet käsitellä maailman ja ihmisten raakuutta oikealla tavalla. Itse kullekin tulee varmasti paljon helpompi loppuelämä, kun jättää suosiolla jatkuvan katkeruuden, draamahakuisuuden, kyynisyyden ja hyökkäyskannalla olemisen pois ja kokeilee kerrankin yksinkertaisesti vain olla ja nauttia elämästä, sen pienistäkin ilonaiheista ja muistaa iloita kanssaihmisten onnesta, koska se harvemmin on millään tapaa itseltä pois.

Se näistä elämää syvällisemmistä tulkinnoista tähän väliin. Kevennyksenä kerrottakoon, että tällaisen laukkufriikin itsekontrolli murtui sitten siinä määrin että tilasin aiemmassa päivityksessä näkyvänGuessin Old School Box Bagin + saman sarjan lompakon, jotka saapuvat postitse lähipäivinä. Jotain materiamuotoista piristystä tähän kevääseen siis tiedossa! Eli nyt on shoppailtu sekä itselle että vauvalle, tosin vauvalle luonnollisesti paljon enemmän. Kyllä sen huomaa, ettei lapsen hankkiminen halvaksi tule, mutta eiköhän tuo joka euron arvoista ole ja ylikin, ja eipähän tarvitse mahdolliselle seuraavalle lapselle enää niin paljon kaikenlaista hankkia kun suurin osa löytyy jo ennestään. Vaikka tiedetäänkin jo tulevan lapsen sukupuoli, niin osaa vaatteista lukuunottamatta ollaan hankittu kaikki tarvittava sellaisissa sävyissä että sopii molemmille sukupuolille, jos sitten joskus sattuu lisää lapsia tulemaan. Muutenkaan en ole niin innostunut tästä pinkki vs. vaaleansininen -vastakkainasettelusta vaan tykkään enemmän hillitymmistä väreistä kuten pelkistetystä ruskeasta, harmaasta, mustasta ja valkoisesta.

Tuliterät Crescentin vaunutkin ovat väriltään kauniin hiekan sävyiset, hoitolaukku suklaanruskea ja tuttipullo tutteineen ruskeaa Marimekko -sarjaa. Mutta mielipiteitä ja makuja löytyy joka lähtöön, suotakoon siis myös näille punaisten ja sinisten sävyjen kannattajille yhtäläinen vapaus ja oikeus mielipiteeseensä. Muutenkaan kaikki ihmiset eivät ole varmasti läheskään yhtä kiinnostuneita värien yhteensopivuudesta ja visuaalisuudesta, itsellä taas on aina ollut selvät mielipiteet mitkä värit ja materiaalit sointuvat yhteen niin vaatteissa, asusteissa kuin vaikka sisustuksessakin. Tykkään, että värimaailma ympärillä on harmoniassa ja miellyttää silmää. Usein saan siitä jopa ison luokan ongelman kehiteltyä, kun en tykkää pitää päällä yhtäaikaa "vääränvärisiä" vaatteita vaan kaikkien värien on soinnuttava kauniisti yhteen. Jonkun mielestä ehkä turhamaista, mutta se ei onneksi kenenkään muun ongelma olekaan. Veikkaan, että suuresti tähän pakkomielteeseen vaikuttaa geeneissä suvussa kulkenut taipumus taiteellisuuteen, sillä piirtämisessä ja maalaamisessa värisävyt näyttelevät varsin suurta roolia. Ehkä siitä on paljon iskostunut alitajuntaan myös muille elämän osa-alueille.

Ehkä tämä elämä tästä alkaa nyt kaikin puolin viimein kääntymään suotuisaan suuntaan kaikkien viime aikojen ja vuosien koettelemusten jälkeen. Pitkä, kylmä talvi alkaa olla kohta takana ja samaan tahtiin kun kevätaurinko alkaa lämmittää, tuntuu se kuin itsestään järjestävän myös muut asiat kuntoon. Elämän tähän asti suurin muutos alkaa olla käsillä ja sitä kaikkea miehen kanssa innolla odotamme tapahtuvaksi, muutkin suunnitemat alkavat näyttää selkeiltä ja kuin ihmeen kaupalla isän toipuminen on ollut koko tämän vuoden jo parempaan päin. Parissa, kolmessa kuukaudessa on tapahtunut todella paljon edistystä - viime syksyn epätoivon hetket ovat kääntyneet paljon odotettua parempaan suuntaan. Ihmeitä todella onneksi tapahtuu, ja oman isän kohdalla niitä on tapahtunut ennenkin. Ei voi kuin ihailla ja olla ylpeä! Täytyy muistaa olla kiitollinen jokaisesta hetkestä ja kaikesta hyvästä omassa elämässä, sillä elämä on haurasta ja helposti särkyvää. Kaikkia lankoja ei millään voi pitää omissa käsissä, aina on olemassa ulkopuolisia tekijöitä jotka voi tuhota hetkessä kaiken sen minkä vaivalla on kasaan rakentanut.

Vielä kertaalleen oikein aurinkoista kevättä (kevääksi tätä uskaltaa jo melkein alkaa kutsua) ja hyvää naistenpäivää! Aivan kuin ystävänpäivänkin niin myös tämän naistenpäivän sattuu mies olemaan töissä, mutta niin vain tuli äskenkin kukkakaupan lähetti ovelle tuomaan ruusukimppua naistenpäiväntoivotusten kanssa. Suomalaiset miehet kyllä osaavat olla romanttisia, kunhan me naiset osaamme kaivaa ne herkimmätkin puolet sieltä esiin!

Kevätkuumetta

2011-02-28T09:37:00.010+02:00

GUESS Old School Crossbody

GUESS Old School Crossbody Big Pink

GUESS Old School Box Bag Brown

GUESS Brunette Tote Black

Johan alkaa vähitellen kevätkin näyttää orastavia merkkejä saapumisestaan. Mistäkö sen tietää? No, jokaiselle kaduntallaajalle se selviää helpoiten vilkaisemalla lämpömittaria, joka ulkosalla on nyt muutamana päivänä näyttänyt nollan tietämiä aikaisempien paukkupakkasten sijaan. Tälläkin hetkellä mittari näyttää viitisen miinusastetta, ja kyllä se tuntuu viime viikkojen jälkeen jo ihan kevään merkiltä. Mutta - allekirjoittanut aistii kevään tuulet myös muusta kuin säätilasta - siitä, että iskee jos jonkinlainen kuume. Ei kirjaimellinen, vaan kuvainnollinen.

Tuntuu, että kun pitkän talven selkä alkaa lopultakin taipua kesää kohti, tekee mieli laittaa yksi jos toinenkin asia uusiksi. Ensimmäisenä melkein joka kevät vaihtoon on lähdössä auto. Nyt on ollut kova hinku katsella uutta, sporttista farmaria. Kun aurinko sulattaa polanteiden, lumen ja jään peittämät asfaltit, voisi hetkellisesti melkein asua tien päällä rattia käännellen! Ajellen vain ympäriinsä musiikkia kuunnellen ja kevätauringosta fiilistellen. Ja vielä minä jonain päivänä sen Bemarin laitan taas, sanokaa minun sanoneen. Koittaa taas se päivä kun perheelliselle välttämättömän farmarin lisäksi pihaa koristaa myös säpäkkä saksalainen nahkasisustoineen ja kattoluukkuineen, toimiipahan ainakin kesäautona jos talvet ajellaankin taloudellisemmalla ja turvallisemmalla perhekulkuneuvolla.

Autokuumeen lisäksi keväisin alkaa poltella taas kaikenlaiset laukut. Uppouduin juuri äskenkin taas mitä upeampia käsilaukkuja tarjoaville sivustoille ja rakastuin taas ensisilmäyksellä muutamaan. Vaikka lasta lähiaikoina odotellaankin saapuvaksi, ei se tarkoita sitä etteikö samaan aikaan lastenvaunujen ja vauvanvaatteiden lisäksi voisi edelleen kiinnostaa samat jutut mitkä ennenkin - laukut, kengät, vaatteet, kosmetiikka ja muu naisellinen "turhamaisuus". Ehdoton laukkumerkkisuosikki on edelleen Guess, jonka mallistoista löytyi taas monta käsipuolen koristetta jotka kelpuuttaisin kokoelmiini vaikka heti. Pitääpä pistää joku niistä harkintaan, jos vaikka innostuisi näin kevään odottelun kunniaksi sellaisen ostamaan. Oheisissa kuvissa näkyy omat, henkilökohtaiset suosikit, suurimmalti osin Guessin Old School -sarjaa sekä yksi Brunette -kokoelman yksilö. Ainoa ongelma (pilviä hipovien hintojen lisäksi) niissä on saatavuus, joka Suomessa on usein vähän heikonlaista. Itse olenkin tilannut esimerkiksi erään henkilön kautta, joka välittää laukkuja suoraan Amerikasta, koska Suomessa Guesseja ei saa kuin harvoista paikoista, esimerkiksi isoimpien kaupunkien Stockmanneista ja verkkokaupoista, joissa kaikissa ei ole läheskään niin paljon valikoimaa kuin pitäisi. Suosituimpia malleja ei aina saa Suomesta ollenkaan ja ne myydään muutenkin loppuun hyvin nopealla aikataululla. Moni pyörittelee varmasti päätään pakkomielteelle uhrata omaisuuden edestä euroja yhteen käsilaukkuun, mutta hei, kai meillä jokaisella jotain paheita saa olla? Kyllä ihmiset turhempaankin rahaansa käyttää, ja voihan tätä ajatella vaikka keräilyharrastuksena. Mikään mikä tuo itselle vain piristystä päivään, ei voine olla kovin väärin? Sitä paitsi, jopa oma mieheni on alkanut päästä jyvälle (tai ainakin osoittanut ymmärrystä) tähän meikäläisen laukkuharrastukseen, ja jopa tarjoutuu ostamaan niitä minulle. Ei siis sittenkään mikään maailmankaikkeuden huonoin tapa käyttää rahojaan - ja onhan harvinaisilla yksilöillä hyvin jälleenmyyntiarvoakin - jos vain joskus raskisi luopua yhdestäkään!

Vielä on auto- ja laukkukuumeen lisäksi yksi varsin paha kuume tähän vuodenaikaan nostamassa päätään. Tällä saumaa on vain yksi pieni mutta - se ei olekaan niin helposti tänä vuonna toteutettu kuin edellisinä. Kyseessä on polttava innostus aloittaa kaikenlainen liikunta, ja jokainen voinee kuvitella ettei se ihan niin vain tällaisen mahan kanssa toteudukaan (mahanympärys lähentelee jo 110 cm..). Mutta meikäläinen tuskin montaa kertaa tulee raskaana olemaan, joten odotellaan nyt nämä loppuviikot innolla ja palaudutaan sitten pikkuhiljaa entisten huvien pariin. Aina aikaisemmin itselle on ollut suurinta huvia kevään saapuessa, auringon lämmittäessä ja sulattaessa kävelytiet paljaiksi lumesta, ryhtyä kulkemaan pitkillä lenkeillä, välillä nopeatempoisesti hikeen asti treenaten ja välillä maisemia katsellen, kierrellen ja valokuvaten ympäristöä samalla. Saan innostusta ja elämyksiä varmasti montaa ikäistäni enemmän juuri liikunnasta ja luonnosta. Kuten horoskoopeiltaan härät yleensä, myös (ja varsinkin) minä rakastan elää hetkessä ja eläytyä jokaiseen hetkeen käyttäen kaikkia aisteja. Kevään tuoksut ja tunnelma on parhaita asioita mitä maa päällään kantaa, ja sen elämyksen voi jokainen saada ihan ilmaiseksi lähtemällä ulos neljän seinän sisältä.

Parhaita mahdollisia tapoja viettää aurinkoinen kevätpäivä kaupungissa on se, ettei ensinnäkään ole mihinkään kiirettä, voi lähteä liikkeelle jo aamusta vaikkapa kiertelemään ja katselemaan heräävän kaupungin ääniä ja elämää. Käydä Pekka Heikkisellä lukemassa aamun lehdet ja syömässä joku leivos, joita parempia ei ole missään muualla vielä vastaan tullut. Seuraavaksi voisi käydä kiertämässä muutaman vaatekaupan ja hyvässä lykyssä tehdä joitain hienoja löytöjä. Ostoksille lähdössä parasta on aina se mahdollisuus, että sieltä voi tarttua mukaan jotain oikeasti kivaa ja tarpeellistakin. Joskus mitään tähdellistä ei löydy, mutta jo pelkkä ikkunaostosten teko ja kiertely ja katselu tuovat tarpeeksi iloa.

Ihmiset ovat iloisempia, kaduilla on enemmän vilinää, aurinkokin alkaa jo kunnolla lämmittää. Huomaa, että kaikilla alkaa olla kevättä rinnassa. Seuraavaksi voikin jatkaa kävelyä keskustan ulkopuolelle, esimerkiksi kuuluisaa Renforsin lenkkiä kävellen, linnanraunioiden kautta Karolineburgiin, jonka komeat jokimaisemat ja kartano tuovat nostalgisia ajatuksia mieleen. Välillä voi aistia tunnelmaa vuosisatojenkin takaa ennallaan säilytetyn kartanoympäristön kautta. Siitä vain sitten ilman mitään kiirettä kuljeskellen kaupungin laitamia, pysähtyen välillä hiljentymään ja katselemaan ihmisten elämää ja touhuja. Saattaapa siinä saada jonkin uuden juttukaverinkin joskus. Kaupungilla päivää voi jatkaa käymällä syömässä ja kiertämällä joitain paikkoja, joissa harvemmin tulee käyneeksi, esimerkiksi kirjastot ja museot. Sieltä voi löytää ihan uudenlaisia näkökulmia ja ajatuksia omaan päivään ja elämään. Voihan siinä myös sopia näkevänsä jotain kaveria shoppailun tai kahvittelun merkeissä, tai miksei niinkin että joskus on käyty jossain paikallisessa vaikkapa yhdellä vaihtaen samalla kuulumisia kunnolla. Baareissakin on antoisampi käydä omasta mielestä silloin kun niissä on rauhallista, voi samalla lukea vaikkapa lehden ja kuunnella musiikkia. Tärkeintä kaikessa on antaa uusille asioille, ihmisille ja elämyksille mahdollisuus. Rakastan niitä hetkiä, kun voi vain kierrellä kaupungilla ilman mitään kiirettä, katsella kaikkea uutta ja tietää, että kohdalle voi sattua vaikka minkälaista elämystä. Sillä tavalla kaikki parhaat löydöt ovat löytyneet. Voi käydä katselemassa kaikki kivat erikoisliikkeet läpi löytyykö jotain kivaa vaikkapa kodin sisustukseen, onko uusin Escadan tuoksu saapunut jo kauneushoitoloihin, kävisikö varaamassa kampaajalle ajan uutta hiusmallia varten, olisikohan kahvilassa tuttuja jos kävisi kuulumiset vaihtamassa, kokeilisiko jotain uutta ruokapaikkaa, millaisia uusia kenkämalleja on tullut liikkeisiin..kaikkialta voi löytää uusia mahdollisuusia ja uusia tuulia kun vain pitää silmät ja korvat auki uudelle eikä kangistu samoihin, vanhoihin kaavoihin.

Enemmän kaikesta saa irti, kun jaksaa hieman perehtyä paikallishistoriaan ja tietää, mitä samoilla seuduilla on sijainnut aiemmin. Minua historia ja varsinkin kotiseutuhistoria on aina kiehtonut kovasti. Erityisesti rakastan Paltaniemen seutua, jossa omat vanhemmatkin ovat jo useamman vuoden asuneet ja josta äiti on syntyjään kotoisinkin. Se seutu suorastaan huokuu vanhaa aikaa, mukaanlukien omien vanhempien asuttama hirsirakenteinen talo jonka juuret ulottuvat aina 1800-luvulle. Moneen kertaan on perehdytty Paltaniemen kiehtovaan historiaan ja ihmisten keskuudessa kiertäneisiin huhuihin aina Kirkkoniemen maahisista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä ja kummitustarinoista aina jonnekin pellolle aikoinaan venäläisiltä piiloon haudattuun kirkonkelloon, puhumattakaan kuuluisasta kuvakirkosta ikivanhoine hautuumaineen Keisarintalleine kaikkineen.

Ehkä moni keskiverto minun ikäinen ei osaa eläytyä tällaisiin asioihin samanlaisella innolla kuin minä, mutta omat intressit nyt eivät ole usein ennenkään samanikäisten kanssa kohdanneet. Toisia kiinnostaa jokaperjantaiset perskännit, yli-ikäisenä yökerhoissa ravaaminen harva se päivä ja muut vastaavat huvit, itse en ole koskaan sitä tapaa pitää hauskaa omakseni sisäistänyt. Minulle perustan hyvälle elämälle tuovat perhe, mies, lapset, kaverit, haluan luoda elämästä mahdollisimman vakaan ja turvallisen, sellaisen joka perustuu sopivasti rutiineille, rehellisyydelle ja luottamukselle. En siedä draamahakuisuutta ja liikaa kaiken uuden kokemisen hakemista, enkä myöskään liian kanssa innostu mistään suurista yllätyksistä ja mullistuksista. Olen onnellisin, kun elämä rullaa omaa, tasaista ja mukavaa tahtiaan. Tämä ei tarkoita ettenkö olisi joissain asioissa myös spontaani, tottakai on mukava vaikka lähteä hetken mielijohteesta jonnekin reissuun, lomalle. Enkä jaksa tai halua suunnitella menoja liiaksi eteenpäin vaan otan päivän kerrallaan vastaan, mutta en vain osaa samaistua sellaisten ihmisten elämäntyyliin, jotka kyllästyvät heti kaikkeen eivätkä näe sitä hyvää mikä heille kohdalle sattuu. Aina halutaan enemmän ja parempaa, petetään ja jätetään ja porskutetaan menemään toisista ihmisistä ja seurauksista piittaamatta, hakemalla haetaan kaikkea draamaa ja sotketaan sekä oma että muiden ihmisten elämä. Itse arvostan suuresti lojaalisuutta ja pyrin myös itse olemaan sellainen, reilu ja rehellinen niitä ihmisiä kohtaan jotka sen arvoisiksi ovat osoittautuneet, muut ovat minulle pelkkää ilmaa. Mutta jokainen toki valitsee itse tapansa elää, ja onneksi myös itse kantaa vastuun valintojensa mahdollisista seurauksista. Kukaan kun ei porskuta tätä elämää läpi syytämällä paskaa muiden niskaan kompastumatta siihen itse koskaan.

Yhteenvetona muista kuulumisista - kaikkinensa elämä sujuu varsin hyvin. Kirjankuvitusprojekti etenee hienosti kuten myös muut piirustusjutut, ja niiden tiimoilta onkin syntynyt kaikenlaisia uusia ideoita mieleen. Niistä kuitenkin mahdollisesti jatkossa lisää, kun varmistuu toteutanko niitä ja jos niin mitkä kaikki. Niin monta rautaa tulessa, ettei aina oikein tiedä mitä kaikkia pitää yllä ja mistä älytä hellittää. Kuten sanottu, pitemmän aikavälin suunnitelmia, kovin tarkkoja sellaisia ainakaan ei kehtaa tehdä, mutta hieman on jo mielessä miehen kanssa hahmoteltu tulevaa kevättä ja kesää. Paljon kaikenlaista kivaa olisi tiedossa, mutta varsinkin nyt täytyy mennä päivä kerrallaan, meidän molempien tähänastisen elämän suurimpaan mullistukseen kun on enää varsin vähän aikaa jäljellä ja sitä ennen on hiukan arpapeliä alkaa suunnitella mitään sen tarkemmin. Täytyy vain pitää lippu korkealla ja ottaa ilo jokaisesta päivästä kerrallaan, sillä on pärjätty hienosti tähänkin asti!

Aidon ruuan puolesta

2011-02-24T09:02:00.005+02:00

Viime aikoina on saanut seurata uutisointia aiemmin puhtaana ja aitona pidettyyn suomalaiseen ruokaan liittyen. Tällaista lähiruuan ja luonnonmukaisuuden puolestapuhujaa nämä tiedot järkyttävät, vaikka tiedossahan se on ollut että halvalla ei nyt vaan voi saada mitään kovin hyvää. Aivan liian usein kuluttajan ostospäätöksen ratkaisee ensisijaisesti hinta.

Tästä ei voi täysin syyttää yksin kuluttajia, sillä ruuan hinta on ollut koko ajan voimakkaassa kasvussa, samoin kuin muidenkin elinkustannusten hinnat, palkkojen tason laahatessa jatkuvasti jälkijunassa. Terveellisesti syöminen on tehty hyvätuloisten huviksi, ja jos minulta kysyttäisiin ratkaisua tähän ongelmaan, ensimmäisenä laskisin terveellisenä pidettyjen ruokien arvonlisäveroa sen verran että niiden syöminen ei olisi enää ainakaan yksin hinnasta kiinni. Terveellisesti voi kuitenkin syödä pienemmälläkin budjetilla, kun käyttää mielikuvitustaan. Kun valmistaa itse ruokia kotona kerralla suurempia määriä ja pakastaa osan, säästää paljon. Kannattaa investoida ostamalla parempilaatuista ruokaa pienempiä määriä kuin kahmimalla halpaa moskaa enemmän. Itse leipomalla käyttäen täysjyväviljoja saa hyvinkin halvalla tuoretta ja terveellistä ruokaa.

Se, mitkä ruuat loppupelissä sitten ovat niitä terveellisiä, on enemmän mielipidekysymys kuin fakta, sillä olemassa ei ole tarpeeksi tieteellistä tutkimusta kaikkien näkökantojen tueksi.

Esimerkkinä karppaus, josta itse olen kiinnostunut paljon viime aikoina - ihmisten kokemukset puhuvat selkeää kieltä puolestaan ja tulokset näkyvät, mutta koska pitkän aikavälin tutkimuksia ei vielä ole, ei sitä voi julkisesti suositella yleisesti käytettävän virallisterveellisen ruokavaliosuosituksen tilalle. Karppaus kuitenkin perustuu pitkälti mahdollisimman tuoreeseen ja käsittelemättömään ruokaan hiilihydraattien karsimisen ohella, joten johan sen sanoo jokaisen terve järkikin että mahdollisimman vähän prosessoitu ruoka ei voi olla huonompi vaihtoehto kuin elintarviketeollisuuden lisäaineilla kyllästämät, pitkälle jalostetut ja ravintoköyhät einekset tai esimerkiksi ruokien kevytversiot, jotka aidon raaka-aineen sijaan on korvattu mm. makeutusaineilla ja yllätys, yllätys - lisäaineilla. Karppaus ei suosittelekaan täysrasvaisten ruokien korvaamista kevytversioilla, vaan siirtymällä kokonaan mahdollisimman vähän hiilihydraatteja sisältävään ruokavalioon, jonka perustana on tuoreet, puhtaat raaka-aineet kuten liha, kala, kasvikset, marjat, pähkinät, kananmunat, lyhyesti sanottuna hiilarit korvataan suuremmissa määrin rasvalla. No, se karppaamisesta, enemmän tästä aiheesta kiinnostuneet voivat tutustua esimerkiksi www. karppaus.info -sivustoon, josta löytyy paljon lisätietoa ja reseptejä low carb -ruokavalioon. Huomautuksena vielä, että itse olen enemmän tämän hyväkarppauslinjan kuin alakarppauksen noudattaja, mikä tarkoittaa kansankielellä sitä että en pyri ketoosiin kuten kurinalaisimmat, mm. kuuluisan Atkinsin dieetin noudattajat, vaan vähennän tietoisesti turhien hiilareiden saantia ilman orjallista jokaisen syömisen laskemista. Ja ihan jokaisellahan on vara jättää ruokavaliostaan pois vähintään valkoinen leipä, pullat, leivonnaiset, karkit sekä ravintoköyhät pastat ja riisit korvaten ne täysjyväversioilla.

Takaisin alkuperäiseen aiheeseen - kuluttajat tuntuvat harmittavan usein pitävän hintaa ratkaisevana tekijänä vaikka monilla lompakko sallisi satsattavan syömiseen enemmänkin. Kaikki eivät siis voi vedota rahatilanteeseensa, ja itsekin vaikka ison osan elämästäni opiskelijana olen ollutkin, en ole koskaan tinkinyt ruuan laadusta. Jos pitää valita, niin määrästä voi tinkiä huomattavasti enemmän. En itse esimerkiksi osta koskaan ulkomaisia kurkkuja, tomaatteja tai muita vihanneksia, vaan ostan ne talvellakin suomalaisina vaikka ovat moninkertaisesti kalliimpia. Osasyy on se, että haluan tukea suomalaista ruuantuotantoa ja toinen syy se, että ulkomaiset eivät yksinkertaisesti vain maistu millekään kotimaisiin verrattuna ja ovat ties millä säilöntäaineilla käsiteltyjä. Luen paljon tuoteselosteita, niinkuin suosittelen muidenkin tekevän - siihen on nimittäin loppunut monen ruuan syöminen kun on ottanut selvää mitä ne itse asiassa sisältävätkään. Ryynimakkaran sisältämät naudanjänteet ja veri, lauantaimakkaran siannahkansekainen jauhomössö ja eineshampurilaisten kanannahkapihvit eivät ole omasta näkökulmasta edes koirille soveltuvaa ruokaa, mutta ihmisille ne tuntuvat vain kelpaavan. Esimerkiksi seuraavasta linkistä löytyy hieman valaisevaa tietoa ja lista muutamista tuotteista joissa kuluttajaa kusetetaan oikein kunnolla: Taloussanomat - Miksi meille syötetään tällaista roskaa?

Samasta aiheesta on uutisoitu viime aikoina paljon, myös televisiossa jossa oli Silminnäkijä -ohjelman reportaasi ruokien lisäainemääristä. Ei ole harvinaista, että yhdestä tuotteesta voi löytyä helposti yli toistakymmentä, osassa jopa useita kymmeniä eri lisäaineita! Voiko se olla millään muotoa terveydelle edullista?

Verrattuna moniin ulkomaalaisiin suomalaiset tuntuvat pitävän ruokaa vain välikappaleena, jolla siirretään nälkää sen sijaan, että sitä ajateltaisiin nautintona tai hyvinvoinnin perustana. Ihminen kuitenkin on pitkälti sitä mitä syö - saammehan ruuan kautta kaikki elimistömme hyvinvointiin tarvittavat ravintoaineet. Monissa kulttuureissa ruokaan panostetaan, sen laatuun kiinnitetään huomiota ja ruokailusta järjestetään koko perhettä tai kaveripiiriä yhdistävä pitkän kaavan tapahtuma sen sijaan että kiireessä kiskaistaan mikropizza kitusiin.

En sano olevani itsekään mikään paras malliesimerkki - vaikka syön pääosin terveellisesti ja tietoisesti, sallin satunnaiset sortumiset - painotus sanalla satunnaiset. Tärkeintä onkin, että perusteet ovat kunnossa, silloin retkahduksista osaa nauttia enemmän, ilman huonoa omaatuntoa. En siis skippaa tyystin makkaranpaistoiltoja, pikaruokalakäyntejä, karkkipäiviä, illanistujaistarjoiluja enkä käyntejä Pekka Heikkisen kuuluisan leipomon leivostiskillä, kunhan muistaa sen kohtuuden ja keskittää pääpainon aitoihin, puhtaisiin, tuoreisiin raaka-aineisiin. Usko suomalaisen ruuan puhtauteen on saanut kovia kolauksia ja jatkuvat uutisoinnit liittyen milloin markettien lihatiskien ruokien tuoreuteen tai näihin lisäaineskandaaleihin saavat mielikuvan sinivalkoisen puhtaasta ruuasta horjumaan, mutta kun valitsee ne mahdollisimman vähän käsitellyt ja tuoreet raaka-aineet eikä osta sokkona aina sitä kaikkein halvinta vaan muistaa vilkaista sitä tuoteselostettakin, ei voi olla täysin väärillä jäljillä. Luomutuotteet ovat ehkä kalliimpia, ja kotimaisesta saa monesti maksaa itsensä kipeäksi, mutta veikkaan vahvasti että ajan saatossa se maksaa itsensä monin verroin takaisin säästettyinä terveyskustannuksina. Kukaan ei nimittäin voi vielä tietää, millaista tuhoa nämä kaikki ruokiin lisätyt E-koodit pitemmän päälle aiheuttavat. On ehkä melko voimakasta spekulointia sanoa että keinotekoiset teollisuuden tuotteet, pitkälle prosessoidut einekset ja lisäaineet, joista osaa käytetään esimerkiksi pesuaine- ja kosmetiikkateollisuudessa (kuten Taloussanomien linkki kertoo) olisivat ainakin osasyynä länsimaiden sairauksiin ja allergioihin, mutta itse en kyllä kyseenalaista etteikö yhteyttä löytyisi.

Ainakin minä muistan jatkossakin pitää silmällä lihapitoisuuksia, lisäaineiden määrää, ravintosisältöä ja ostaa teollisten keinorasvojen sijaan oikeata voita ja suosia kotimaista kaikessa missä se vain on mahdollista, ja jos mahdollista, myös mahdollisimman paikallisesti tuotettua. Voi kunpa täälläkin olisi samanlaisia kivijalkakauppoja kuin monissa muissa maissa, joissa isojen hypermarkettien sijaan on kadunvarret pullollaan ihania, pieniä putiikkeja, joista jokainen on erikoistunut myymään esimerkiksi paikallista leipää, lihaa, kalaa tai juustoa. Ja suorastaan täydellistä olisi, jos ympäri vuoden olisi saatavilla esimerkiksi joltain torilta tai kauppahallista lähiseudun tuottajien tuoreita vihanneksia ja marjoja. Olenkin ihastunut Suomen kaupunkien kauppahalleihin ja vierailen niissä aina, kun käyn paikkakunnilla missä sellaisia on. Siinä tunnelmassa on vielä jotain vanhoilta, hyviltä ajoilta tuttua ja aitoa. On aivan eri asia ostaa pientuottajien valmistamaa rieskaa, lihatuotteita, leivonnaisia tai yhtä omaa suosikkia, kotitekoisia mehuja, kuin mitä ostaa vastaavia markettituotteita jotka ovat korkeintaan huonoja korvikkeita. Täytyy olla makuaisti pahemman kerran vinksallaan, jos ei muka mitään eroa maussa ja laadussa huomaa. Harmi, ettei täällä Kainuussa vastaavaa kauppahallia ole, sillä täällä olisi paljon pientuottajia joiden ruokia mieluusti ostaisi ilman muita välikäsiä. Harvoja tilaisuuksia kaupunkilaisilla saada paikallisten tuottajien tuotoksia on satunnaiset markkinat ja toritapahtumat, kuten esimerkkinä heinäkuinen Kauppakadun markkinakatu sekä Seppälän maaseutumarkkinat, joista varsinkin jälkimmäisessä on hyvin kattavasti esillä kaikenlaista lähellä tuotettua ja käsillä tehtyä loimulohesta tuoreisiin leipiin ja leivonnaisiin, omenoista ja hilloista hunajaan, puhumattakaan ruuan ohella myös monenlaisista käsitöistä.

Onneksi kevät ja sen myötä kesä tekee tuloaan, ja varsinkin karppaajilla koittavat kulta-ajat: vihannekset halpenevat hurjasti, grillaussesonki on parhaimmillaan ja pihvit ja vartaat salaatteineen täyttävät ruokavalion, marjat kypsyvät metsissä ja niitä voi kuka tahansa käydä keräilemässä talteen. Nuorempana itsekin olin ahkera poimimaan marjoja, nyt aikuisiällä suurin into on hiipunut muiden kiireiden ja velvotteiden alle mutta voisin koettaa tehdä sen puoleen hieman parannusta ja varata jokusen päivän tulevasta kesästä ja syksystä ihan sille, että poimin talteen sen verran marjoja mitä omaan pakastimeen sopii.

Tunnen itse paljonkin ihmisiä, jotka ovat ruuan suhteen ihailtavan omavaraisia ja kaupasta käydään hakemassa vain kaikkein välttämättömin. Jos ja kun sitä joskus asutaan miehen ja perheen kanssa maaseudun rauhassa kuten vakaa aikomus olisi, ottaisin itsekin mielellään mallia näistä luonnonvaroja hyödyntävistä kansalaisista. Lihaa saa metsästämällä riistaa, kalaa on Suomen vesistöt täynnä, metsät tulvillaan mustikoita, vadelmia, lakkoja ja puolukoita ja kotipihaan voi laittaa kasvamaan perunat, herneet, sipulit ja porkkanat. Kaiken kruunaa viinimarjapensaat ja oma mansikkamaa. Maatilalliset saavat vieläpä maitoa omasta takaa ja kanakatras pyöräyttelee kananmunatkin valmiiksi. Maaseutukoulun käyneenä ja alalla työskennelleenä sekä maalla suurimman osaa ikää asuneena osaan arvostaa ruuan alkuperää ja aitoutta ja kyseenalaistan sen takia herkästi meille marketeissa myydyn, vakuumeihin ja tölkkeihin pakatun, koristeellisiin pakkauksiin piilotetun ruuan terveellisyyden. Ihmistä ei ole tarkoitettu syömään ties millä täyte- ja lisäaineilla jatkettua teollista mössöä vaikka sitä halvalla kaupasta saakin ja sitä meille innolla koetetaan myydä. Onhan se halpaa valmistaa ja valmistaja kääriikin kivat voitot myydessään ihmisille kaikesta ylijäämästä ja moskasta kasattuja, kyllästettyjä jalosteita joiden ravintoarvo on naurettava mutta lisäaineiden määrä pidempi kuin nälkävuosi.

Elän kuitenkin toivossa, että yhä useampi heräisi ajattelemaan omaa terveyttään ja lähi- ja kotimaisten tuottajien toiminnan kannattavuutta tukemalla aitoa ruokaa. Toivottavasti yhä useammalla ruoka alkaisi merkitä muutakin kuin keinoa siirtää kiireessä pahinta nälkää, sillä se voisi olla paljon enemmän. Se on hyvinvointimme lähde, sen kautta voimme vaikuttaa terveyteemme ja jaksamiseen ja vuosien varrella kehittyvien lisäsairauksien ilmenemiseen. Pienetkin muutokset ovat askel parempaan suuntaan, sillä pienistä pisaroista muodostuu yhdessä suuri virta. Meille tarjotaan pitkälle jalostettuja ruuan korvikkeita niin kauan, kuin annamme itse sen tapahtua.

Valta on meillä kuluttajilla, joten käytetään sitä.

p.s. pisteet paikalliselle ravintola Torerolle, joka tässä taannoin oli uutisotsikoissa järjestettyään Lähiruokalounaan - lue uutinen Lähiruokablogista: Nyt sitä saa - lähiruokalounasta tai Kainuun Sanomista: Lähiruokalounas - olkaa hyvä!

Buenos días, amigos!

2011-02-20T21:00:00.002+02:00

Kuten otsikosta voinee päätellä, on täällä kotimaan kamaran karujen pakkasten kourissa käväisty myös aavistuksen espanjalaisissa tunnelmissa. Tai no, ehkä enemmän argentiinalaisissa. Täällä kävi nimittäin vieras kaukaa eteläisestä Amerikasta tutustumassa suomalaiseen ja kainuulaiseen elämäntyyliin - ja hyytävään pakkaseen. Reilusti alle -20 painuneista asteista ei aurinkoon ja lämpöön tottunut turisti kuitenkaan ollut moksiskaan, vaan kertoi hänelle kylmän ja lumen olevan tosi jännä ja uusi juttu - ja saihan hän hieman koti-ikävän lievitystä käväistyään saunassa tullessaan vierailemaan täällä meillä. Ihmeissään hän katseli saunan lämpömittaria, joka näytti 60-70 astetta maksimilukeman ollessa piirrettynä mittariin 140 asteen kohdalle. Kyseli, että onko tuo lukema sitten enemmän suomalaisten mieleen. No, ehkä ei ihan sentään kuitenkaan, mutta kovaa saunojakansaahan täällä pohjolassa tunnetusti kyllä ollaan.

Kulttuurieroja löytyi monenlaisia ja on aina avartava kokemus tutustua ihmisiin, joilla on jotain uutta annettavaa ja kerrottavaa eri maailman kolkista. Ihmetystä herätti niin saunan kiukaan toiminta, auton lämmitysjohto ja sen tarkoitus, irtokarkkien myynti marketeissa (hänen kotimaassaan ne eivät myyntiin asti ehtisi kun ihmiset söisivät ne ennen sitä) kuin ihan yleinen turvallisuuden tunne Suomessa. Täällä kun monet jättävät autoja ja polkupyöriä lukitsematta, sama ei tulisi Argentiinassa kuuloonkaan. Myös suomalaisten täsmällisyys oli ihmeellistä, heilläpäin kun on tapana olla myöhässä jatkuvasti kaikkialta. Suomalainen ruokakin oli mieleen ja kahvi kuulemma parempaa kuin kotimaassaan. Olisipa kiva päästä joskus tutustumaan vaikkapa juuri Argentiinaan tai moneen muuhun vieraaseen maahan ja kulttuuriin!

Ilmastollinen suuntaus on viime aikoina ollut yhä vain kylmenevään päin - monena aamuna aamuna mittari näytti jopa -35 pakkasastetta ja hipoi juuri niitä raja-arvoja jolloin on kyseenalaista, lähteekö varsinkaan dieselkäyttöinen ajopeli enää tien päälle vai jääkö se parkkiin odottelemaan kevättä. No, on lähtenyt kuitenkin vielä, mutta jos tuosta vielä kylmenee niin saattaa olla toinen juttu. Yöllä on lämpötilat hiponeet aivan neljääkymmentä. Päivisin paistava aurinko onneksi lämmittää jo sen verran, että lämpötilalukemat nousevat kohtuullisen inhimillisiin arvoihin, päälle -20 asteeseen ja tänään jopa -14 asti. No, kohta pitäisi olla keväisemmät tunnelmat, meteorologikin povaili jo että kunhan tämä kylmä rintama väistyy niin nousua lämpötiloissa saattaa olla jopa kolmisenkymmentä astetta. Sitten aletaan jo puhua kevään saapumisesta!

Ystävänpäivää vietettiin meilläkin tässä viikko sitten. Tuon aikansa romantikon, Valentinuksen kunniaksi järjestetty päivä tunnetaan ympäri maailman ystävyyden ja rakkauden juhlapäivänä, ja vaikka rakastaan tai ystäviään onkin syytä muistaa säännöllisesti ympäri vuoden, on silti kiva juttu että on olemassa myös ihan sitä varten omistettu päivä. Meillä päivä meni varsin mukavasti, vaikka mies sen päivän kellon ympäri töitä paiskikin - oli kuitenkin hän ihanasti tilannut kukkaliikkeeltä kotiinkuljetuksena kimpun vaaleanpunaisia ruusuja tervehdyksen kera tuohon meidän kotiovelle. Olin ihmeissäni että mikä väärinkäsitys tässä on sattunut; enhän minä mitään kukkia ole tilannut - mutta asialla olikin rakas mies joka oli päättänyt ilahduttaa, ja siinä hän onnistuikin. Minä taas vastaavasti suunnittelin jo aamusta asti täytekakun leipomista, ja sen teinkin, sydämenmuotoinen mansikka- ja mustikkarahkatäytteinen kermakakku odotteli miestä jääkaapissa hänen kotiutuessaan töistä illalla.

Kuten monesti olen painottanutkin, on ensiarvoisen tärkeää pitää parisuhteesta huolta jatkuvasti, ja juuri tällaisilla ihanilla, pienillä huomionosoituksilla se onnistuu. Vaikka puolin ja toisin mekin ostelemme aika-ajoin toisillemme lahjoja - vaatteita, kukkia, suklaata, hajuvesiä, kirjoja (kuten viimeisimpänä ostin miehelle Isä hoitaa vauvaa -oppaan, joka oli enemmän kuin mieluinen), mitä milloinkin - ei parisuhteen hoito silti vaadi kalliita lahjoja. Toisen huomioiminen arkipäiväisessä elämässä, pienet eleet ja teot ja kauniit sanat, toisen arvostus ja kunnioitus - ne ovat ne peruspilarit joilla pärjää. Epäitsekäs asenne ja uhrautuminen toisen hyvinvoinnin vuoksi kertovat enemmän kuin mitkään maailman lahjat. Se, että mies on valmis hakemaan iltamyöhään mustaherukkamehua kaupasta helpottaakseen allekirjoittaneen flunssaista oloa, tai kotitöissä ja arkiaskareissa oma-aloitteisesti auttaminen varsinkin nyt kun raskaana ollessa niiden kaikkien hoitaminen yksin olisi raskasta, kertoo omaa kieltään siitä, mitä toinen tuntee ja kuinka paljon välittää.

Rakkautta vannovat, ikävöivät ja flirttailevat tekstiviestit omalle kumppanille pitävät pitkänkin suhteen tuoreena, kauppareissun yhteydessä toiselle ostettu suklaalevy tai vilpitön kehuminen vaikkapa ulkonäköön, tehtyihin suorituksiin tai pelkkään olemassaoloon liittyen saavat tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Toisin kuin miehet tuntuvat luulevan, naisten miellyttäminen ei loppupelissä ole kovin hankalaa. Monille miehille tuntuu vain olevan vaikeaa tai luonteenvastaista kokeilla edes hetken kaivella sitä sisäistä, pientä romantikkoaan esiin, vaikka varmasti on tiedossa mikä naisiin tepsii. Siksi kannattaakin jo orastavan suhteen alkuvaiheessa kiinnittä huomiota siihen, ollaanko tässäkään suhteessa alunperinkään samalla aaltopituudella, sillä harvemmin jähmeää jöröttäjää saa kukaan nainen lurittelemaan lemmenrunoja vaikka uhraisi sen yrittämiseen puolet elämästään. Itse en koskaan voisi harkita suhdetta esimerkiksi liian epäsosiaalisen, itsesäälissä piehtaroivan, sovinistin tai kyynisen ihmisen kanssa. On ilahduttavaa nähdä positiivisuutta ja energiaa, ja elämänmyönteiset ihmiset luonnollisesti vetävät ihmisiä puoleensa.

Omalla kohdalla tunne sen oikean löytymisestä syttyi melkein heti, kun pääsi tutustumaan mieheen ensimmäistä kertaa paremmin, muutenkin kuin töiden merkeissä. Eniten huomiota kiinnitti juuri huumorintaju ja iloinen asenne, kohteliaisuus ja hyväntahtoisuus, seuraavaksi eniten kun oli jo hieman paremmin päässyt tutustumaan, vetosi vastuuntuntoisuus ja jämäkkyys tietyissä asioissa, sellainen miehinen suoraselkäisyys. Ei turhia imelyyksiä eikä takertumista, mutta silti löytyi aitoa halua ja mielenkiintoa uudelle suhteelle, sekä tietysti voimakasta kemiaa. Tuli tunne, että miehellä on elämä hallinnassa kaikin puolin ja hän tietää, mitä haluaa. Vieläpä kun hän osoittautui varsin lapsirakkaaksi ja romanttista puoltakin löytyi, oli niin valmis paketti kasassa että meikäläinen oli vakuutettu, eikä enempää tarvittu. On niin kertakaikkisen upea tunne, kun kaksi toisilleen tarkoitettua ihmistä kohtaa toisensa tässä maailmassa edes etsimättä toisiaan sen kummemmin, eikä se tunne voi olla väärässä koska se tuntuu koko ajan vain vahvempana ja voimakkaampana. On mahtavaa tietää, että voi luottaa toiseen täysin ja saa pyyteetöntä rakkautta toiselta ihmiseltä ja voi vastavuoroisesti käyttää vaikka lopun elämästään antamalla sitä myös takaisin - ja tapahtui mitä tahansa, on rinnalla aina se kaikkein rakkain ihminen.

Joku, varsinkin yhtään kyynisempi ihminen voi ajatella, että on naiivia hehkuttaa rakkautta tällä tavoin, ja että kyllä se siitä pahin into haihtuu kun vuodet vierii. Vaikken asiantuntijan ominaisuudessa voi puhuakaan, sen verran minäkin tiedän että alkuhuuma toki hiipuu, mutta vastavuoroisesti se voi vaihtua läpi elämän kestävään syvään rakkauteen ja kiintymykseen. Pari pitkää parisuhdetta takana, noin 4 vuotta molemmat, ovat opettaneet yhtä sun toista, kuten sen mitä rakkaus oikeastaan on. Ensimmäisellä kerralla sitä oli auttamatta liian nuori rakastamaan, sitä rakastui vain rakastumisen tunteeseen, tai oikeammin ihastumiseen. 16-vuotias vasta etsii itseään ja opettelee käsittelemään tunteitaan, toki silloin sitä kapinallisena kuvitteli tietävänsä kaiken tarpeellisen ja osaavansa rakastaa. Toinen kerta tuli hieman liian rivakasti ensimmäisen kokemuksen ja kaikkien niiden karvaiden pettymysten jälkeen. Se olisi ollut mitä parhainta itsensä tutkiskelun ja omillaan pärjäämisen aikaa, ja se että en sitä tilaisuutta siinä välissä käyttänyt hyödyksi, kostautui taas 3-4 vuoden päästä, vaikka sitä luuli olevansa kasvanut paljonkin nuoruuden kokemattomuudesta ja sinisilmäisyydestä.

Onneksi sen jälkeen tuli otettua sen verran irtiottoa ja omien siipien kokeilua, että pahimman shokin jälkeen sitä tunsi olevansa monin verroin vahvempi ihminen. Hankin kertarysäyksellä kaupungista oman asunnon, ostin oman auton ja perustin yrityksen, ja kaiken tein ihan omin avuin. Muutos entiseen oli suuri ja alku oli hankalaa, mutta pahimman vaiheen jälkeen tunsin kestäväni mitä tahansa. Kerrankin vastasin elämästäni vain itselleni, ja elin sitä elämää joka minun olisi pitänyt tehdä jo vuosia aiemmin. Tuntui hyvältä huomata, miten paljon vanhempi olin omillani ja miten paljon enemmän sain aikaan. Aloitin kuntosaliharrastuksen ja suuntasin kouluun turvallisuusalalle, janosin uusia haasteita. Etsin omia rajojani, joita aiemmin en ollut kehdannut alkaa edes tunnustella, kaikki tuttu ja turvallinen oli kelvannut siihen asti. Rakkaudessa koetut pettymykset ja koettelemukset olivat jättäneet jälkensä, en etsinyt minkäänlaista rakkautta elämään, korvasin sen muulla tekemisellä. Hämmästyin itsekin huomatessani, miten olin viimein oppinut vaatimaan parempaa, tiesin tarkemmin mitä halusin enkä enää suostunut kompromisseihin. Keskitin energiani sellaisiin asioihin, jotka eivät vaatineet tunne-elämän panosta - näitä olivat töiden, harrastusten ja koulun ohella esimerkiksi kaikenlainen materia autoista merkkivaatteisiin ja -laukkuihin.

Monet tätä blogia aiemmin lukeneet ovat varmaan huomanneetkin tämän, sillä vuosien 2008-2009 aikana mielenkiinnon kohteet blogikirjoituksissakin koskivat varsin usein näitä seikkoja. Ei sillä, että ne olisivat vieläkään mihinkään kadonneet, mutta niiden rinnalle on tullut paljon lisää muutakin sisältöä. Kun aivan sattuman kautta syttyi rakkaus työpiireistä tutuksi tulleeseen mieheen, kummankaan sen kummemmin rakkautta etsimättä asioiden vain loksahtaessa kohdalleen, tuntui kuin kaikkien niiden vuosikausien rämpimisen, etsimisen ja rajojen koettelun jälkeen olisi se viimeinen, ratkaiseva palanen loksahtanut kohdalleen ja elämä löytänyt sen kauan etsityn suunnan. Siksi en koe katsovani tätä maailmaa yhtään liikaa vaaleanpunaisten lasien ja ruusunsävyisten unelmien kautta hehkuttaessani rakkautta kaikissa muodoissaan, vaan se mitä moni voisi väittää pilvilinnaksi, on todellisuudessa varsin vankalle perustalle rakennettua. Koskaanhan ei elämää voi ennustaa eteenpäin, huominenkin on meille kaikille täysi arvoitus koska niin paljon elämästämme perustuu sellaisten seikkojen varaan joihin emme itse voi vaikuttaa, mutta haluan vakaasti uskoa että näin voimakkaasti iskenyt tunne ei voi olla vain sattumaa kaiken sen jälkeen, mitä me molemmat tahoillamme ollaan koettu aikaisemmin. Osaapahan silloin kaksin verroin enemmän arvostaa, kun se oikea kohdalle osuu! Virheistä oppii ja ne kasvattaa, vaikeatkin kokemukset vahvistaa ja antaa voimaa ponnistella sellaisen parisuhteen eteen, joka on sen kaiken arvoinen. Paljon voi tässä maailmassa rahalla ostaa ja saada valmiina, mutta aitoa rakkautta ei anneta kuin niille, jotka sen oikeasti ansaitsevat ja osaavat sitä vaalia vuosi toisensa jälkeen - ja tarvitaan sen kohdalle osumiseen ehkä hippunen sattumaa ja ehkä kohtaloakin, kuka tietää.. Siksi sen arvon muistaakin joka ikinen päivä!

Kevättä kohti

2011-02-10T13:20:00.008+02:00

Helmikuu etenee jo hyvää vauhtia, ja vaikka pakkaset paukkuvat ja taivas työntää lunta, on jo pieniä kevään merkkejä ajoittain aistittavissa. Näin lopputalvesta sitä alkaa ihmismieli yleensä haikailla auringon ja lämmön perään, kun valkeaa lumipeitettä ja toppavaatteita on katseltu jo kuukausitolkulla. Omalla kohdalla olen huomannut, että talvi on yleensä kivaa aina jouluun asti ja kesä juhannukseen saakka, sen jälkeen sitä pikkuhiljaa alkaa jo odotella seuraavaa vuodenaikaa saapuvaksi. Itse varsinkin syksyä rakastavana persoonana odotan aina kesän kuluessa innolla syksyn saapumista pimeine öineen, syyssateineen ja kellastuvine lehtineen.

Sekin on todistettu, että ihminen ei yleensä osaa arvostaa senhetkistä tilannettaan, vaan haikailee aina joko menneeseen tai tulevaan. Itsekin tunnustan eläväni usein menneessä, vaikka parhaani mukaan koetan oppia ottamaan ilon juuri tästä hetkestä, tässä ja nyt. Sillä tiedän kokemuksesta, että tätäkin hetkeä ja tätä päivää tulen tulevaisuudessa kaipaamaan. On olemassa sanontakin; "jos eilistä kaipaat ja huomisesta haaveilet, tämän päivän onnea tuskin havaitset", mikä pitää varsin hyvin paikkansa. Viimeksi muistelin haikeana tippa linssissä viime kevättä ja kesää - aikoja jolloin rakkaan mieheni kanssa koimme paljon uskomattoman hienoja hetkiä ja retkiä. Revin vielä "haavoja auki" lisää lukemalla puhelimesta miehen lähettämiä tekstiviestejä tuolta ajalta ja olisin niin kovasti halunnut vielä elää nuo hetket uudelleen. Pysähdyin miettimään, että miksi - yhtä onnellisiahan tässä ollaan edelleen, jos ei enemmänkin. Muistot kuitenkin säilyvät muistoissa aina, eikä niitä voi kukaan sieltä pyyhkiä pois. Tärkeämpää onkin keskittyä luomaan koko ajan yhä uusia ja taas uusia entistä hienompia muistoja joita sitten samoissa merkeissä joskus muistella. Siinäpä onkin tavoitetta!

Se alkoi sitten täällä loppusuora odottaessa vaavia maailmaan, nimittäin 30. viikko. Jännitys sen kun tiivistyy - varsinkin, kun kävimme KAKS:illa tutustumassa synnytyssaliin ja osasto 4:een jo etukäteen. Käynti kuului yhtenä osana meille järjestettyyn perhevalmennukseen, ja olin kieltämättä positiivisesti yllättynyt että näitä tutustumisia edelleen järjestetään. Luulin että ne on jo joistain säästösyistä lopetettu, mutta niinpä vain niitä jälkikasvua odottavien iloksi edelleen järjestetään. Kuulemma melko monella muulla paikkakunnalla ei ole vastaavaa mahdollisuutta, kaikkialla ei edes perhevalmennuksia, joten taitaa täällä nälkämaan perukoilla sittenkin olla vielä paljon hyvääkin. Olihan tässä vasta Kainuu uutisotsikoissakin, kun kerrottiin syntyvyyden olevan pitkästä aikaa noususuhdanteessa, mikä on erittäin hyvä juttu. Uusia asukkaita tämä autioituva muuttotappiomaakunta kipeästi tarvitseekin.

Toisaalta ymmärrän hyvin syyn siihen, mikä osaltaan vaikuttaa syntyvyyden suhteessa suureen nousuun täällä. Verrattuna eteläiseen Suomeen, jossa suurin osa kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksista sijaitsee, täällä pohjoisemmassa valitaan muiden tulevaisuudensuunnitelmien ja urakehityksen sijasta perheen perustaminen. Kun töitä ei löydy eikä ympäristö aseta kouluttautumisen ja urallaan etenemisen suhteen yhtä paljon paineita, eikä mahdollisuuksiakaan ole niin paljon kuin etelämmässä, ryhdytään sitten lisääntymispuuhiin. Suurissa kaupungeissa, joissa on rajattomasti vaihtoehtoja mihin alkaa elämäänsä käyttää, lykätään lasten hankintaa koko ajan myöhemmäksi kun halutaan avata ensin muut vastaan tulevat ovet. Hyvin ymmärrettävää, mutta itse koen kuitenkin mieluummin hankkivani lapsia suhteellisen nuorella iällä, koska jos sitä vain lykkää ja lykkää tulevaisuuteen, voi olla ettei sopivaa hetkeä siihen tule koskaan ja jos tuleekin, voi olla ettei lapsia enää saakaan, naisilla kun hedelmällisin aika on rajallinen. Toki suuriin kaupunkeihin keskittyy muita enemmän myös niitä, jotka eivät lapsia koskaan edes halua, ja sekin vaihtoehto on jokaisen oma valinta. Enhän itsekään ole aina ollut varma, tulenko lapsia koskaan haluamaan, siinä on kuitenkin niin monta muttaa matkassa. Lapsi ei kuitenkaan ole mikään lelu, jonka voi sysätä syrjään kun uutuudenviehätys haihtuu tai kun voimat loppuu jos lapsi ei olekaan maailman helpoin hoidettava. lapsen kasvatus ja hoitaminen on totista työtä ja kysyy vanhemmilta paljon voimia ja vastuuntuntoa. Ei niitä pitäisi koskaan hankkia hetken mielijohteesta, mutta valitettavasti niitäkin tapauksia näkee. Katsotaan maailmaa ja lapsenhankintaa ruusunpunaisten lasien läpi, tai vastaavasti tehdään niitä täysin vääristä tai itsekkäistä syistä, esimerkkinä kehnon parisuhteen epätoivoiset paikkausyritykset. Ihanteellisessa tapauksessa lapsella on onnelliset, yhdessä pysyvät vanhemmat jotka rakastavat lasta ehdoitta ja ovat riittävän vastuullisia ja kypsiä lapsen kasvatuksen mukanaantuomiin haasteisiin.

Syystä tai toisesta elämä ei kuitenkaan aina välttämättä mene suunnitelmien mukaan, mutta ainakin itse aion tehdä kaikkeni jotta omalla jälkikasvulla olisi mahdollisimman onnellinen lapsuus ja hyvät lähtökohdat elämään.

Yksi erittäin tärkeä tekijä joka minut nyt sai ryhtymään tähän mullistukseen, on kohdalle sattunut oikea mies, jolla on tahtoa kasvaa hyväksi isäksi vaikka kokemusta ei vielä olekaan. Tärkeintä ei olekaan jo olemassaoleva taito, vaan halu. Jo ensi hetkistä lähtien olin vakuuttunut siitä, että hän jos kuka voisi komeilla sanakirjassa sanan "isä" kohdalla. Kaikki kunnia heille, jotka yksinhuoltajina jaksavat päivästä toiseen, mutta itse en olisi tieten tahtoen yksin tähän leikkiin koskaan ryhtynyt.

No, näitä asioita voisi pohtia vaikka miten juurta jaksaen, mutta liika miettiminenkään ei tee aina hyvää, varsinkaan tässä tilassa kun pitäisi osata vain nauttia ja rentoutua vielä kun se näissä puitteissa on mahdollista. Esikoista odottaessa on vielä helppo keskittyä täysillä omaan hyvinvointiin, kun aiempia hoidettavia ei vielä jaloissa pyöri. Tähänastisesta raskausajasta iso osa on kulunut stressaamiseen, mikä ei taatusti tee itselle eikä varsinkaan kasvavalle vauvalle hyvää. Siksi olenkin nyt ottanut asiakseni tämän loppusuoran ajan keskittyä hyvinvointiin ja lopputalvesta nauttimiseen kevään merkkejä tarkkaillessa. Kuukauden päästähän sitä alkaa olla jo huomattavasti keväisempää! Eilen kontrolliultrassa saatiin vielä tosi hyvää kuultavaa vauvaan liittyen, niin voi hyvillä mielin jo alkaa keskittymään siihen, miten sitä itse jaksaa ja miten parisuhde voi ja tulee voimaan tällaisen elämänmuutoksen kohdalla. Sitä on kuitenkin hyvä miettiä jo nyt, että tajuaa tehdä asioille jotain sitten jos sattuu olemaan tavallista raskaampaa vauvan hoito, syystä tai toisesta. On kuitenkin tärkeää, että kaiken keskellä myös parisuhde voi hyvin, sillä onnelliset vanhemmat ovat ehdottomasti myös lapsen etu.

Tänään ajattelin kokeilla rentoutua jalkakylvyn merkeissä. Monesti saunoessa olenkin tehnyt erilaisia jalkakylpyjä, joskus liottamalla kuumaan veteen valmiita kylpysuolarakeita tai sitten valmistamalla erilaisia kylpyjä kotona ihan itse. Esimerkiksi merisuola, hunaja, sitruunanviipaleet ja tuoksuöljy vadilliseen vettä sekoitettuna tekevät väsyneille ja pakkasenpuremille jaloille ihmeitä. Kannattaa kokeilla! Eikä vaadi välttämättä edes saunaa, vaikka saunoessa tämä on erityisen mukava toimenpide. Kuumaa vettä ja muita aineksia vain vatiin, jalkojen liotus vedessä, kuivaus ja rasvaus jalkavoiteella. Pehmeät sukat vielä jalkaan niin jopas rentouttaa kummasti. Siihen vain vielä muki kaakaota tai suklaata, hyvä lehti luettavaksi, pehmeä sohvannurkkaus, lämmin viltti ja oma mies hieromaan jalkoja niin siinä ei enää muuta kaipaa!

Suklaasta puheenollen, kokeilin totutella eilen vaihteeksi tummaan suklaaseen. Nyt kun olen ollut eräänlaisella VHH-dieetillä, jota karppaamiseksi myös kutsutaan (toki en ole varsinaisesti karpannut koska raskaana sellainen ei ole edes sallittua, mutta hiilareita olen paljon pudottanut ruokavaliosta) niin myös sokerin syöminen on tippunut melko olemattomiin. Eikä ole edes tiukkaa tehnyt, ainoastaan salmiakkia tekee usein mieli mutta sitähän löytyy sokerittomanakin. Kuulin kuitenkin, että monet karppaajat syövät tätä tummaa suklaata, ja onhan se tutkitusti paljon tavallista suklaata terveellisempää. Ostin itsekin levyn, ja oikeaoppisella tekniikalla syötynä se on jopa normaalia maitosuklaata parempaa! Sitähän ei siis rohmuta kaksin käsin menemään, vaan imeskellään yhtä palaa tai annetaan liueta kaikessa rauhassa suuhun. Se vähäkin makeanhimo kyllä lähti samantien, eikä sitä tarvitse syödä edes paljoa kerralla! Ja jos tutkimuksiin on uskominen, sydänkin on mielissään sen terveysvaikutuksista. Kaikki paheet eivät siis ilmeisesti kovin pahoja olekaan, eikä itsellä kovin paljon paheita löydy ennestään, joten kai se joku on oltava.

Ajattelin joku kerta kokeilla myös karppaajien sivuilta löytyvää mutakakun ohjetta tästä tummasta suklaasta tehtynä. Ohjehan löytyy täältä, ja kuulemma se on erinomaista ja mikä parasta - vähän hiilareita sisältävää. Normaali mutakakkuhan on aivan järjettömän hyvää, ja jos tämä versio on sitä lähelläkään, kannattaa ehdottomasti alkaa leivontapuuhiin!

Vähemmän hiilareita sisältävän ruokavalion noudattaminen on ollut yllättävän helppoa. Totaalikieltäytymistä mistään satunnaisista herkuista en harrasta, eikä ole tarvettakaan kun lääkärikin eilen totesi miten hyvin on arvot olleet mallillaan - verensokeri ei ole kertaakaan noussut edes lähelle raja-arvoja vaan on pysynyt 3,9-5 välillä (paasto) ja 4,2-6,7 lukemissa (ruokailun jälkeinen arvo), riippuen syödystä hiilarimäärästä.

Erinomaista ruokaa on olleet esimerkiksi monenlaiset munakkaat, keitot ja liharuuat joissa perunan, pastan tai riisin määrää on vähennetty/korvattu enemmän täysjyväversiolla ja salaatin määrää lisätty. Nykyään syön kasviksia oikeastaan jokaisella lämpimällä ruualla ja joskus ihan muutenkin vain välipalana. Yksi bravuuri on täytetty jauhelihamureke, jossa paistijauhelihasta äidin reseptillä tehtyyn taikinaan laitetaan täytteeksi erilaisia juustoja (tuorejuustot, sulatejuustot ja emmental-mozzarellajuustot ovat omia suosikkeja), silputtua suolakurkkua ja joskus myös palvikinkkua.

Lapsuuden inhokki kaalilaatikko on myös alkanut maistua kun kehitin siihen oman reseptin - keittämisen sijaan paistan kaalisilpun voissa ja sipulissa, siihen hieman siirappia, hyvin maustettu jauheliha ja joko riisipuuro (äidin versio) tai keitetty puuroriisi ja vuokaan liemeksi joko lihalientä tai ruokakermaa. Kylläpä on mennyt hyvin alas ja mieskin on syönyt aivan innoissaan. Tänään ruokalistalla onkin kanankoipia ja paistettuja kasviksia, mm. sokeriherneitä ja porkkanoita, ja ajattelin testata miltä lisäkkeenä maistuu täysjyväriisi paistettuna. Ainakin kiinalaisen ruoan kanssa teen melkein aina paistettua thairiisiä joka on aivan loistavan makuista! Wokkipannussa paistetaan keitetty riisi, siihen sekaan kevyesti vatkattua kananmunaa paistumaan sekä mausteita ja käännellään sen verran että kananmuna kypsyy ja riisi alkaa hieman saada väriä. Nyt täytyy testata toimiiko tämä paistaminen täysjyväriisillekin.

Herkkuja kun on alkanut mieli tehdä, useimmiten olen sortunut jäätelöön. Se on hyvää ja eikä näytä ainakaan itsellä juuri verensokeriarvoihin vaikuttavan. Kaikkein parasta on sellainen kalliimpi, muovirasioissa myytävä vaniljajäätelö, jossa maistuu kunnolla itse vanilja. Myös Ben & Jerry's -jäätelöt ovat todella hyviä, vaikkakin hinnakkaita. Mutta ei se hinta eikä määrä, vaan se laatu! Olen myös tehnyt oman, terveellisen kastikkeen jäätelölle - sulattanut kipon pakastemansikoita kohmeisiksi ja soseuttanut sauvasekottimella. Eikä tarvitse lisätä mitään, ei edes sokeria, vaan siitä vaan jäätelön sekaan ja syömään!

Kaiken tämän muun tohinan keskellä olen jonkin verran seurannut myös tulevia vaaleja koskevaa uutisointia ja keskustelua. PS:n jäsenenä puoluevalinta on tietenkin selvillä, mutta sopiva ehdokas on ollut hakusessa. Testasin kokeeksi MTV3:n vaalikonetta, ja löysin ehdotusten kärkikymmeniköstä sellaisen minulle uuden nimen kuin Olli Immonen. Vaikuttaa pätevältä nuorelta mieheltä jolla olisi paljon annettavaa politiikalle. Tämä siis ihan tässä sivuhuomautuksena kun mieleen tuli, vaikka politiikka ei ihan tärkeimpien asioiden joukossa viime aikoina varsinkaan ole ollut. Mutta itse kyllä näkisin mielelläni Suomen päättäjissä uusia tuulia entisten, paljolti ryvettyneiden sijaan, ja PS jos mikä niitä kyllä tarjoaa. Ja tämän mainitsemani ehdokkaan sivut löytyvät muuten täältä. Ja ehdokkaalla on sivut myös Facebookissa. Tosi hyviä ajatuksia ja arvoja löytyy häneltä.

Koulunkäyntikin on ihan hyvällä mallilla, vaikka raskauden takia osa on väkisinkin kärsinyt. Turvallisuusalalla näytöt kun ovat usein sellaisia, missä ison mahan kanssa temppuilu ei tule kysymykseen, siksi jäi nyt esimerkiksi uhkatilanteiden hallintaa koskeva näyttö myöhemmälle. Jos hyvin käy, se on kuitenkin ainoa, koska maalis- ja toukokuussa olevat logistista turvallisuutta ja turvajärjestelmien asennusta koskevat näytöt ovat mahdollisia suorittaa, koska eivät sisällä mitään voimankäyttöä tai painimista. Enää siis vain jää tuo yksi osa-alue vähän myöhemmäksi, riippuen onko vaavi miten täsmällinen maailmaan tulon kanssa, laskettu aika kun on huhtikuulla. Mutta paljosta vaille ei tutkinto kuitenkaan jää ja puuttuvat osat on helppo suorittaa vaikka syksyllä, ja sittenpä se turvallisuusalan tutkinto alkaisi pikkuhiljaa olla suoritettu!

Viittä vaille valmiina on myös merkonomitutkinto, jota olen tässä harkinnut kovasti että käviskö vielä sen loppuun, saisihan siitä aika helpolla valmiin tutkinnon ja merkonomilakin, ja muutenhan parin vuoden työ menisi melkeinpä hukkaan. Työmarkkinoita ajatellen se olisi myös etu, kaupallinen ala kun on tämän turvallisuusalan lisäksi aina kiinnostanut. Katsotaan kuitenkin nyt mihin kaikkeen rahkeet riittävät lastenhoidon ohella. Sitä on vain niin tottunut, että aina on monta rautaa tulessa kerralla eikä osaa asettua aloilleen. Piirustushommatkin kun vievät ajasta oman osansa, mutta sitä ei oikein edes työnä osaa ajatella, varsinkaan nyt kun sitä ei tavallaan edes tee työnä vaan sivutoimisesti. Mikäs sen parempaa kun tehdä jotain mistä todella tykkää ja saa siitä rahaakin, vieläpä kun töiden teko onnistuu ihan kotisohvalta pitäen omassa aikataulussa.

Sellaistapa tänne talviseen, kohta keväiseen Kainuuseen. Tällä hetkellä kevät tuntuu kaukaisemmalta kun ulkona paukkuu päälle -20 asteen pakkanen, mutta aurinko kyllä paistaa komeasti! Jos sitä kokeilisi kiskaista untuvatakin niskaan ja käydä edes jonkinlaisen lenkin ulkosalla. Painokin kun on ekaa kertaa raskauden aikana nyt lähtenyt laskuun, vaikka vauva sen kun kasvaa masussa - kahdessa viikossa oli tullut ultran mukaan puolisen kiloa lisää painoa! Ilmeisesti lisääntynyt liikunta ja kohentunut ruokavalio tekevät ihmeitä.

Ei muutakuin komiaa auringonpaistetta ja kevään odottelua itse kullekin!

Muutosten tuulia

2011-01-22T10:56:00.003+02:00

Operaatio terveellisempi ruokavalio on sitten virallisesti startannut tällä viikolla - raskausajan rutiineihin kuuluvassa sokerirasituskokeessa nimittäin nipin napin ylittyi kaksi kolmesta raja-arvosta -harmittavasti toinenkin niistä vain 0,1 yksiköllä. Osansa toki voi olla sillä, että vaadittua 12 tunnin paastoa ennen söin mahan ehkä vähän liiankin täyteen ja se vielä aamun kokeessa näkyi, tai sitten muuten vain on päässyt raskausaikana sokeriarvot hieman nousemaan, tiedäpä tuosta, mutta se on ainakin selvä että ei ainakaan haittane jos kokeilee nyt ihan tolkusti ottaa itseä niskasta kiinni ja rukata ruokavaliota vielä hieman uusiksi. Täysin retuperällä se ei koskaan ole ollut, eikä ylipainoakaan ole ilmennyt, verenpaineetkin ovat aina olleet ihanteelliset - ainoana syynä että koko rasituskokeeseen ylipäätään jouduin oli ikä, joka juuri viime vuonna ylitti sokerirasituskokeeseen vaaditun 25 vuotta. Oikeastaan tämä on nyt ihan hyvä sysäys ja syy ryhtyä syömään entistäkin terveellisemmin, ja tiedä häntä kuvittelenko, mutta olo on tuntunut hieman virkeämmältä ja paremmalta kuin aiemmin. Varsinkin kaiken turhan sokerin olen jättänyt ruokavaliosta pois, ja esimerkiksi eilisen päivän ruokailu käsitti muutaman banaanin, päärynän, vähärasvaisen viilin ja mustikoita, kaurapuuroa, täysjyväpaahtoleipää, karjalanpiirakoita, kana-kasviskeittoa ja juomaksi vettä + aamulla ja vitamiinien (multivitamiinitabletti, kalkkitabletit ja 2x rautalisä) oton yhteydessä c-vitamiinipitoista appelsiinitäysmehua. Toivottavasti sama "putki" jää päälle raskauden jälkeenkin! Koskaan ei ole ollut tapana syödä ihan mitä sattuu, mutta tottakai sitä on helposti antanut aina välistä mielihaluille vallan ja syönyt sokeria ja rasvaa yli suositusten.

Ainoana seikkana, mistä nyt raskausaikana olen selvästi lipsunut, täytyy myöntää liikunnan määrän huomattava väheneminen, ja se johtuu vain siitä, että alkuvaiheessa pelkäsin paljon että sattuu jotain enkä uskaltanut entiseen tapaan lenkkeillä enkä käydä kuntosalilla ja pahoinvointikin oli melkoisen voimakasta, keskiraskauden aikaan sattui pimein vuodenaika ja kovat pakkaset joten ulkoliikunta ei aina innostanut ja nyt kun loppuraskaus on startannut, alkaa olo olla sen verran kömpelö ja mahaan juilia aina kun jotain raskaampaa menee tekemään, että rankimmat urheilut täytyy säästää myöhemmäksi. Olen kuitenkin nyt koettanut taas tsempata ja kulkea aina voinnin mukaan lenkillä, ja kuntosaliliikunnan aloitan taas kunhan lääkäri vain antaa luvan ja oma olo antaa myöten. Mies on niin lapsirakas ja innoissaan vauvasta, että hyvinkin taitaa olla itsellä mahdollisuus aina välistä livahtaa kuntosalille treenailemaan miehen jäädessä jälkikasvun kanssa puuhastelemaan. Miehestä välistä kuulostaa ja vaikuttaa siltä, että saadaan enempikin väitellä siitä kumpi saa hoitaa lasta - tietenkin jos kyseessä onkin kovin vaativa ja huutava pienokainen niin voi olla, että miehenkin mieli hieman muuttuu :-D

Tähän asti olen kulkenut LadyLinellä, ja huolimatta sen verrattain korkeasta hinnasta on se osoittautunut erittäin mukavaksi kuntosaliksi solariumeineen ja saunoineen, tekee arjen keskelle todella hyvää välillä irrottautua kaikesta muusta ja uppoutua kuntoilun ja rentoutumisen maailmaan. Nyt on jäsenyys raskauden takia jäähyllä, mutta taas kesän ja syksyn mittaan täytyy alkaa jälleen panostamaan liikuntaan - jos nyt ensin malttaisi tämän raskauden odotella loppuun ja toivoa että sen tiimoilta kaikki sujuu hyvin, ja opetella alkuun uudessa elämänvaiheessa, jossa meitä onkin kahden sijaan kolme.

Parista perheeksi oli osuvasti toisen perhevalmennuskäynnin nimi. Ensi viikolla aiheena on vastasyntynyt perheessä ja nimensä mukaisesti siellä käytäneen läpi sitä, millaista elämä on kun perheessä onkin uusi jäsen. Tämänviikkoinen käynti taas avarsi molempien, sekä miehen että minun, näkemyksiä siitä miten pitää parisuhdetta kunnossa myös jatkossa ja miten näemme toisemme miehen ja vaimon lisäksi myös isänä ja äitinä. Jatkossa on odotettavissa myös tutustumista synnytysosastolle ja muuta kivaa, joka toivottavasti valmentaa omalta osaltaan meitä tälle vanhemmuuden ihmeelliselle ja tuntemattomalle polulle. Neuvoja varmasti tarvitaankin, sillä onhan vanhemmuus molemmille uusi kokemus. Joitakin hankintoja on jo tehty, mm. vaunut ja sänky käytiin ostamassa lastentarvikeliikkeestä (jossa kieltämättä tunsin alkuun oloni hieman eksyneeksi, olenhan aikaisemmin shoppaillut lähinnä laukkuja, kenkiä, meikkejä ja vaatteita - ilmankos ensimmäinenkin ostos lastentarvikeliikkeestä oli hoitolaukku, jonka ainoa ostokriteeri oli se, että kyseinen veska oli mielestäni hyvännäköinen :-D), vaatteita on kertynyt vino pino vaikka ei olla itse ostettu kuin pari hassua, silloin kun ei edes vielä tiedetty onko tyttö vai poika tulossa. Ostettiin sitten varalta molemmille sukupuolille muutama vaihtoehto - vaikka kieltämättä minulla on koko raskauden ajan ollut selvä tunne kumpi sieltä on tulossa, ja 4D-ultrassa tämä tunne vahvistui täysin paikkansapitäväksi.

Auton jos vielä vaihtaisi jossain välissä tilavampaan, ja äitiyspakkauksessa tulikin yhtä sun toista tarpeellista tavaraa ja vaatetta, vielä tuttipullot sun muut tarvikkeet ja sitäpä alkaa materian puolesta olla valmis vastaanottamaan uuden tulokkaan - eri asia miten se valmistautuminen on henkisen puolen kanssa, mutta täysin valmiiksi tuskin voi koskaan etukäteen tulla. Antaa siis huomisen näyttää mitä tuleman pitää. Muutenkaan tämä raskaus ei ole ollut helppo, kaikkea muuta - on saanut kokea tunteiden myllerrykset ja pelot laidasta laitaan, ei siis todellakaan uskalla riemuita mistään ennen aikojaan. Täytyy vain toivoa parasta ja mennä sillä, mitä annetaan. Onneksi on niin hieno mies tukena, yksin näiden kaikkien asioiden puiminen olisi varmasti monin verroin raskaampaa.

Nyt viettämään tätä kaunista lauantaitalvipäivää ensin lenkkeilyn merkeissä ja sitten jos syventyisi koulutehtävien ja piirtämisen ihmeellisen maailmaan. Kaunista keskitalven aikaa kaikille, niin se vaan kohta kevääksi kääntyy tämäkin vuodenaika!

Keskitalven kuulumisia

2011-01-13T16:05:00.007+02:00

Alkuun muutama kuva - pari otosta virallisista hääkuvista jotka Hynnisen kuvastudiolla hääpäivänä otettiin ja hieman kuvaa uudesta asunnosta johon joulukuussa päästiin muuttamaan.

Vuoden pimein aika alkaa hiljalleen kääntyä voiton puolelle, ja päivät pitenevät kuin varkain. Vaikka siltä se ei ehkä aina näihin aikoihin tunnukaan, kun muutamaa tuntia lukuunottamatta ulkosalla on koko ajan joko pimeää tai hämärää, niin sieltä se kevät aurinkoineen ja lintuineen joka vuosi on saapunut. Vaikka Suomessa lämpöerot vuosittain vaihtelevat rajusti kesän jopa +35 asteen helteistä talven vastaaviin pakkaslukemiin, on maamme ilmastollisesti silti melko siedettävä, varsinkin maantieteellistä sijaintia ajatellen, josta johtuen täällä ei esiinny muualta maailmasta hyvinkin tunnettuja luonnonkatastrofeja kuten tsunameja, maanjäristyksiä tai viime päivinä uutiskuvista tutuksi tulleita Australian kaltaisia valtavia tulvia jotka hautaavat kokonaisia kaupunkeja alleen. Kieltämättä silti houkutus lähteä talvella tai syksyn pimeimpään loska- ja kura-aikaan jonnekin lämpimään välillä houkuttelee, vaikka erinomaisesti viileämmässä ilmastossa viihdynkin.

Tällä hetkellä suurempiin reissuihin ei ole sattuneesta syystä tehnyt mieli lähteä - raskaana kun täytyy niin paljon miettiä mitä saa tehdä tai syödä ja mitä ei, ja muutenkin se verottaa paljon voimia, siksi olemmekin ajatelleet miehen kanssa järjestää häämatkan vähän myöhempänä ajankohtana, ehkä kuluvan vuoden loppupuolella jos olosuhteet sen sallivat. Kesällä tulee matkusteltua ihan kotimaan sisällä, ja tulevaksikin kesäksi on jo tiedossa reissua eteläiseen Suomeen, mutta kunnon ulkomaanreissun voisi tehdä esimerkiksi johonkin eteläisen Euroopan lomakohteeseen - Kypros, Kreikka, Italia, Portugali, Espanja? Suomalaisille tuttu ja turvallinen Kanariansaaretkin voisi olla ihan kiva vaihtoehto, vaikka sillä melkoinen turistirysän maine onkin. Yksi myös varsin varteenotettava vaihtoehto olisi joku kaupunkiloma Euroopan merkittäviin kulttuuri- ja nähtävyyskaupunkeihin, tai miksei vaikka pienempiinkin, sellaisiin mistä löytää jotain aitoa paikallista kulttuuria turisteille suunnatun massatavaran ja krääsän sijaan.

Aasia ei itseä koskaan ole suuremmin kiinnostanut, mutta joskus olisi tietysti ihan kiva käydä vaikkapa Thaimaassa paikan päällä toteamassa omin silmin se sama, minkä monet suomalaiset ovat omakseen ottaneet. Muuten ei kuumakostea ilmasto, halvat piraattitavarat, ihmispaljous ja paikalliset lieveilmiöt kuten korruptio, olemattomat ihmisoikeudet ja prostituutio kamalasti kiinnosta, asiasta sen kummemmin enempää jauhamatta ettei tyystin mene ohi aiheen.

Yksi mikä myös kiinnostaisi, olisi käydä tutustumassa Islantiin, maan ilmastoon, ihmisiin ja maisemiin ja erityisesti paikallisiin islanninhevosiin, joilla täällä koto-Suomessa pienenä tyttönä ratsastusharrastuksenkin aloitin. Amerikkaa kohtaan minulla on aina ollut jokin viha-rakkaus -suhde - toisaalta tekisi kamalasti mieli nähdä monia paikkoja rapakon takaa, mutta toisaalta siihen liittyy myös niin paljon sellaista mistä en pidä alkuunkaan.

No, jospa sitä vielä pääsisi tämän elämän aikana toteuttamaan ainakin osan näistäkin haaveista. Sitä odotellessa kuitenkin takaisin tähän hetkeen ja todellisuuteen, joka sekin on varsin mukavaa elämää. Uusi sukunimi vaatii vielä hieman totuttelua, esimerkiksi puhelimeen tulee herkästi vastattua vanhalla nimellä ja allekirjoitukset kuitteihin tuppaa vieläkin monesti menemään vanhan kaavan mukaan. Elämä avioliitossa on ollut sitä mitä odotinkin - tasaista ja mukavaa, sitä mitä tähänkin asti. Täytyy jatkossa(kin) pitää huoli siitä, ettei tule käymään niinkuin monille vihityille - että sitä pitää toista pikkuhiljaa enemmän itsestäänselvyytenä ja kaikki ne alkuaikojen rakkautta ilmaisevat sanat ja teot jäisivät muistoihin. Onneksi en ole koskaan ollut taipuvainen nalkuttamaan, joten toivon että osaan välttää kyseisen paheen jatkossakin. Tähän asti en muista vielä kuluneen yhtään sellaista yhteistä päivää miehen kanssa, jolloin molemminpuolisia rakkaudentunnustuksia ei olisi vaihdettu. Mies laittaa töistäkin paljon ikävästä kertovia viestejä, vaikka ei sen pitempään ehdittäisi erossa olemaan. Tänäänkin halusin yllättää hänet viemällä ruokaa työpaikalle, ja joka kerta erossa ollessa kun mietin yhteisiä elettyjä hetkiä, tulee elävänä mieleen se tunne, joka varmasti jokaisen suhteen alussa on, kun toista vasta tapaillaan ja vatsa on täynnä pieniä perhosia. Tärkeintä onkin saada tuo sama tunne säilymään alkuhuuman jälkeenkin - aivan kuten sananlaskukin sen sanoo: "Onnellisen avioliiton salaisuus on rakastua useasti - samaan henkilöön". Ruoho harvemmin on vihreämpää aidan takana. Kun vain jaksaa tehdä parisuhteen eteen töitä ja vaalia kerran syttynyttä rakkauden liekkiä, ei sen parempaa ihmisellä voi elämässään olla.

Eilen oli ensimmäinen perhevalmennuskäynti. Siellä me miehen kanssa kahdeksan muun pariskunnan kanssa pohdimme perheenlisäyksen tuomaa muutosta ja parisuhdetta, ensin yhdessä ja sitten miehet keskenään ja naiset keskenään. Mieskin oli innoissaan päästessään jakamaan kokemuksia muiden isäsi tulevien kanssa ja ryhmän naisilta löytyi paljon pohdittavaa tulevaan äitiyteen liittyen. Innolla odotellaan seuraavaa kertaa ensi viikolla! Sen enempää tuskin mikään arkea ja parisuhdetta testaa kuin uusi perheenjäsen, varsinkin kun on ensimmäisestä lapsesta kyse. Mutta uskon, että yhdessä miehen kanssa tulevaan valmistautumalla ja rakkaudella voittaa nämäkin haasteet. On jotenkin niin suloista katseltavaa, kun muuten raavaat ja vähäsanaiset miehet muuttuvat rakastaviksi, hempeiksi isiksi ja ponnistelevat taatakseen perheelleen hyvän tulevaisuuden. Nykyisessä tasa-arvoa ajavassa uudistusmielisessä yhteiskunnassa ei toki aina ole näin, mutta varsin usein se kuitenkin sitä on - itse näkisin että ihanteellisessa tilanteessa se on niin, enkä muuten omalla kohdalla lapsen hankkimista olisi varmastikaan edes ajatustasolla harkinnut ellei kohdalla olisi ollut sellainen mies, josta paistaa jo kauas kova halu päästä isäksi ja tehdä kaikkensa sen eteen. Niitäkin luusereita miehiä kun näkee, jotka isäksi tulosta kuullessaan pakenevat vastuusta tajuamatta, mitä menettävät.

Samaa asiaa vähän toiselta kantilta tarkastellen - uutisissa oli äskettäin alustava ehdotus siitä, että äideiltä poistettaisiin oikeus estää isyyden selvittäminen (uutinen löytyy mm. täältä) - ja täytyy sanoa, että kerrankin jotain asiaa! Tämän tosin pitäisi olla itsestäänselvyys, että näin olisi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aivan liikaa on tälläkin hetkellä olemassa miehiä, jotka vastoin luuloa eivät ole biologisia isiä lapsilleen, ja on käsittämätöntä että sellaisen annetaan tapahtua. En haluaisi kenellekään, edes pahimmille vihamiehille sellaista rangaistusta, enkä kehtaa edes tässä kirjoittaa mitä mielestäni joutaisi tehdä niille naisille, jotka tietoisesti ja virheellisesti antavat miehen olettaa olevansa isinä lapsilleen. Voiko enää tuosta alemmas vajota? Isien oikeudet kaipaisivat muutenkin vähän lähempää tarkastelua, sillä ei todellakaan ole aina itsestäänselvää että äiti olisi lapselle se paras mahdollinen huoltaja. On sydäntäsärkevää nähdä ja kuulla tilanteita, joissa vanhempien oman edun tavoittelu ajaa lapsen edun edelle ja lapsesta tulee pelkkä välikappale ja keino lyödä rahoiksi. Ei ole harvinaista, että juonittelun jalon taidon omaavat naiset järjestävät asiat halutessaan niin, ettei mies saa juuri lastaan nähdä, mutta mieheltä kyllä nyhdetään kaikki irti lähtevä raha - kaiken huippuna sitten vielä se, että lapsi ei aina ole edes miehen oma. En sano, etteikö päinvastaisiakin tilanteita voisi löytyä - etteikö mieskin voisi halutessaan häikäilemättömäksi heittäytyä - mutta kyllä naiset yleisellä tasolla sen pitemmän ja tässä tapauksessa pahemman korren vetävät. Joillakin ilmeisesti pokkaa vain riittää ja moraalia ei ole nimeksikään! En käsitä, miten he nukkuvat yönsä ja miten tulevat omantuntonsa kanssa toimeen, jos heillä koskaan sellaista on ollutkaan.

No, siinä avautumista vanhemmuudesta monelta eri kantilta, onneksi ei itse kuitenkaan tarvitse omassa elämässä tällaisten asioiden kanssa painia. Maailmassa on paljon asioita jotka kipeästi kaipaisivat muutosta, Suomessakin, joka on hyvinvointivaltio olevinaan. Itse korjaisin täällä äsken mainitun seikan lisäksi heti ensimmäisenä vanhusten ja huonompiosaisten tilannetta, eläinten oikeuksia ja vakavien rikosten rangaistuksia - joihin olisi tarvetta tehdä melkoisen tuntuvia korotuksia. Kuten myös moniin lievempiinkin rötöksiin, sillä ei mene minun eikä varmasti monen muunkaan jakeluun se tosiseikka, että moni tekee Suomessa rikoksia päästäkseen vankilaan. Ei taida olla kaikkein kurjimmat olosuhteet kotimaamme kaltereiden takana? Siitäkin oli tässä jokin aika sitten uutinen, että valtio rahoittaa enemmän vankien ruokailua, kuin mitä koululaisten ja vanhusten. Toivittavasti en ole ainoa, jonka mielestä tässä ei ole ei sitten mitään järjenhiventä! Mutta kuten sanottua, maailmassa ja pienessä Suomessammekin olisi paljon korjaamista, siihen ei yhden eikä kahdenkaan ihmisen rahkeet kuitenkaan riitä. Parempi siis keskittyä omaan elämään ja huolehtimaan että sen tiimoilta kaikki olisi kunnossa, sille kuitenkin usein on tehtävissä enemmän kuin yhteiskunnan ongelmille.

No, ehkä kuitenkin jotain on tehtävissä - jatkossakin äänestän Perussuomalaisia, jotka protestipuolueen maineestaan huolimatta tuntuvat omaavan vielä harvoina päättäjinä sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, jota niin monessa asiassa kipeästi tarvittaisiin.

Takaisin omiin ympyröihin - lääkäri laittoi minut lepolomalle, en saa kuulemma liikkua turhia, en nostella raskaita enkä tehdä suuria siivouksia, ettei käy niin että lapsi syntyisi ennen aikojaan - siispä rakkaan miehen on uhrattava miehiset voimavaransa toistaiseksi ja tehtävä yhtään enemmän voimaa ja vaivaa vaativat työt pois päiväjärjestyksestä. Onneksi hän ei sitä kuitenkaan pahakseen pistänyt, vaan käärii mielellään hihansa yhteisen hyvän eteen. Kyllä näin kultainen mies on jo muutaman ylimääräisen pusun, kotona leivotun pullan ja työpäivän jälkeisen hartiahieronnan ansainnut!

Itse pakerran tässä mm. uuden piirustusprojektin kimpussa, teen kuvitusta erääseen hevoskirjaan, eli varsin mielekkäästä hommasta on kyse. Sitä kuitenkin voi tehdä kotoa pitäen ja suuremmin rasittumatta, eli ei liene lääkärilläkään vastalauseita. Leipomista, ruuanlaittoa, saunomista, shoppailua, uuden kodin laittoa, vauvan odotusta, leffailtoja kotona, tavallista arkielämää - sitä on tässä osoitteessa elämä tällä hetkellä, enkä kyllä yhtään pistä vastaan.

Onnellinen on se, joka oivaltaa sen onnen mitä hänellä juuri sillä hetkellä on, kaipaamatta sellaista mitä ei ole.

Suurin on rakkaus

2011-01-04T17:43:00.008+02:00

Nyt olisi sitten häät juhlittu ja toivottavasti rauhallinen arki alkaa kaiken hälinän ja kiireen jälkeen koittaa - ainakin hetkeksi, ennen kuin kevääksi pitäisi tulla lisää puuhaa uuden perheenjäsenen muodossa.

Häät sujuivat loistavasti, ensin vihkitilaisuudella pääkirkossa, jossa vihkijänä toimi erittäin mukava naispappi. Seremonia oli kaikin puolin onnistunut ja itse kullakin oli tulla tippa linssiin koko ajan. Saatiin onneksi tilaisuudesta videokuvaakin, kun sulhasen veli kuvasi ja valokuvia saadaan myös ammattilaisen ottamina kun paikalla oli valokuvausliikkeen kuvaaja räpsimässä otoksia. Lopussa oli vielä ryhmäkuvaus, että saatiin kaikki vieraatkin samaan kuvaan mukaan.

Marko Hakanpään Trumpettisävelmän (ihana sävellys, jonka voi kuulla täältä) soidessa käveltiin sitten kirkosta hämärtyneeseen talvi-iltapäivään, jossa vieraat muodostivat kauniin kujan pitkiä kultasädetikkuja heilutellen. Siitä sitten koristeltuun hääautoon sulhasen, kaason ja hääauton kuskin eli kaason miehen kanssa ja parin kaupunkikieroksen kautta juhlapaikalle Hotelli Kajaaniin. Siellä meitä sitten olikin yhteensä nelisenkymmentä ihmistä valtavan ruokapöydän ääressä, alkuruuat olikin kasattu näyttävästi keskelle tilaa suureen, vanhaan tervaveneeseen. Toivottavasti joku vieraista hoksasi ottaa tästä komeudesta valokuvan, itsehän ei tietenkään kaikessa hälinässä muistanut. Siihen oli laitettu esille näyttävästi vihersalaatit, savulohi-riisisalaattia, pasta-kinkkusalaattia, melonilajitelma, sipulisalaattia, perunasalaattia ja karjalanpiirakoita ja leipiä levitteineen. Pääruokana oli kasslerpaistia, kermaperunoita ja lämpimiä kasviksia, jälkiruuaksi myöhemmin tottakai hääkermakakku ja kahvit sekä kuivakakkuja, pullakranssi ja keksejä. Unohtamatta hääkarkkeja sekä sydäntikkareita jotka oltiin etukäteen jo kunkin vieraan kohdalle katettu pöytään. Karkkirasioissa oli sydänsuklaan lisäksi sydänkuvioinen tulitikkurasia sekä punainen tuoksukynttilä. Lisäksi pöytiin jaettiin häälehtiä, joita syksyn ja alkutalven mittaan itse parin kaverin avustuksella työstin. Siinä oli kauniita runoja ja aforismeja rakkaudesta, puheita, leikkimielisiä tietoiskuja ja horoskooppitietoa sekä esimerkiksi sanat ja suomennos meille tärkeään Rammsteinin Ohne Dich -kappaleeseen.

Yksi kauneimmista runoista on lehden kanteenkin laitettu Anna-Mari Kaskisen käsialaa oleva teos:

Se alkaa aivan hiljaa

kuin tuuli keväinen.

Ja äkkiä vain huomaat

on siinä ihminen.

Hän unelmasi jakaa

hän heti ymmärtää.

Hän viipyy vierelläsi

ja elämääsi jää.

Suurempia ohjelmia ei järjestetty ihan tarkoituksella, että saatiin vain rentoutua ja nauttia päivästä kaikessa rauhassa. Pienet puheet toki pidettiin, sulhanen luki juhlissa mm. kauniin Uppo-Nalle -runon:

"Päivänä jonain, kukaties,

en minäkään ole poikamies.

Ei voi olla vika, ei harha, ei erhe,

jos nallella tällä on pikkuinen perhe."

Ilta jatkui sitten kaupungin ilotulitusta seuraten, jatkopaikalla parinsadan metrin päässä juhlapaikasta Kajaaninjoen rannassa on hieno rantasauna jonka laiturilta oli aitiopaikka seurata joen toiselta puolelta ammuskeltuja raketteja. Saunalla oli vieläpä sekä itse saunomistiloissa että takkatuvassa suuret lasiseinät joelle päin, josta pystyi lämpimästä käsin seuraamaan pauketta ja räiskettä kaupungin yllä.

Ruokaa oli tilattu vielä saunallekin joten nälkä ei varmasti ehtinyt kellään tulla missään vaiheessa. Siellä oli fetasalaattia, perunasalaattia, leipää ja chililevitettä sekä vino pino makkaroita joita takkatulessa grillata. Janokaan tuskin pääsi yllättämään, sillä jääkaappi oli pullollaan sekä alkoholillisia että alkoholittomiakin juomia jotka häävieraille olivat vapaassa käytössä - ja sitä mukaa kun kaappi tyhjeni, sitä kävi hotellin henkilökunta täyttämässä. Kaikenkaikkiaan siis varsin onnistunut ja rento hääjuhla!

Talvihäät ovat muutenkin ihanan tunnelmallisia verrattuna tyypillisiin kesähäihin, jotka toki myös ovat hienoja juhlia. Kuitenkin halusin nimenomaan talvihäät monestakin syystä ja sulhasestakin se tuntui hyvältä idealta, vieläpä uusivuosi joka sopivasti symbolisoi uutta, yhteistä tulevaisuutta puhtaalta pöydältä. Oli niin kaunista pimenevässä talvi-illassa sädetikkujen loisteessa, kynttilöiden ja roihujen valossa ja ilotulitteiden paukkeessa ja räiskeessä. Pakkanenkin lauhtui sopiviin lukemiin juuri häiden ajaksi ja keli oli muutenkin mitä mahtavin - ei mitään kamalaa lumimyräkkää eikä uusintaa muutaman vuoden takaisesta loskaisesta ja lumettomasta uudestavuodesta.

Nyt on koevedokset virallisista hääkuvistakin jo valmiit ja hakemukset uudesta ajokortista, vartijakortista ja järjestyksenvalvojakortista jätetty paikalliselle poliisilaitokselle. Vielä kun kaikenmaailman plussa- ja bonuskortit ja ties mitkä lompakon täytteenä toimivat etukortit saisi uusittua uudelle sukunimelle, niin alkaa lopultakin tämä vaihe elämästä konkretisoitua kunnolla. Vielä ei ihan rutiinilla mene uuden sukunimen allekirjoitus kun tuppaa väkisinkin menemään vielä entisellä, mutta tässä on hyvin aikaa harjoitella. Nettiosoite ja blogi saavat toistaiseksi toimia tämän entisen sukunimen alla, sähköpostiosoitekin pitäisi uusia kunhan ehtii ja jaksaa. Tällä hetkellä jos vaan keskittyisi nauttimaan hyvin alkaneesta uudesta vuodesta ja aikalailla pian viimeiselle kolmannekselle edenneestä raskaudesta - jälkimmäisestä mainiten sen verran, että käytiin yksityisellä 4D-ultrassa katsomassa kolmiulotteista kuvaa keväisestä tulokkaasta ja sukupuolikin selvisi jo samalla reissulla. Enää 3-4 kuukautta odottelua ja uusi elämänvaihe alkaa!

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.